Kuvaus

Jalava 2015 Kovakansi

1.painos

Uusi

Viidakosta Villiin länteen – Helsingin pojat leffassa

Ilmari Vesterinen

Tarzan, Zorro, Robin Hood, Mustan laguunin hirviö… 1950-luvun helsinkiläispojat pakenivat ankeaa arkea elokuvateattereiden vapaaseen maailmaan, seikkailuihin ja haaveisiin.

 

Lättähattujen ja nilkkasukkatyttöjen vuosikymmenellä 1950-luvulla amerikkalainen nuorisokulttuuri levisi myös Suomeen. Sodan aikana ja vähän sen jälkeen syntyneellä sukupolvella oli vain vähän ajanviettoon sopivia paikkoja: nuorilta kaikki oli kielletty. Tärkeäksi huvittelumuodoksi nousi elokuvissa käynti. Elokuvien kysyntä oli ennennäkemätöntä, ja elokuvateatteriverkosto tiheimmillään. Suosikkielokuvat olivat kuin sarjakuvat: samat sankarit ratsastivat elokuvasta ja sarjakuvalehdestä toiseen.

Viidakosta villiin länteen kuljettaa lukijansa tuon ajan Helsingin kaduille, teattereihin ja nuorison maailmaan. Keskiössä on pieni töölöläinen kortteliteatteri Bio Hesperia, jonka ohjelmisto vetosi lyömättömällä tavalla seikkailunnälkäisiin poikiin.

Teoksen aineisto on koottu haastatteluista, arkistoista ja sanomalehdistä. Runsaasta kuvituksesta ainutkertaisen osan muodostavat japanilaisen Chujo Watanaben Helsingistä olympiakisojen aikana ottamat, ennen julkaisemattomat kuvat.

Professori emeritus Ilmari Vesterinen on Suomen tunnetuimpia Itä-Aasian kulttuurien tutkijoita. Hän on julkaissut lukuisia tietokirjoja muun muassa jazzmusiikin historiasta, kyläkulttuureista, uskonnoista sekä antropologian ja sosiolingvistiikan erityiskysymyksistä.

Hakusanoja: Helsinki historia elokuvat elokuvateatterit nuoriso

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


10 €
Sulkeutuu 103 vrk 16 h 11 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

10 € Sulkeutuu 103 vrk 16 h 11 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.