Helsingin Yliopiston 150 vuotta

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Uudenveroinen kirja
Tero Halonen 1.p 2002

SAATTEEKSI
Samalla kun Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston uudet ohjesäännöt jakoivat 150 vuotta sitten silloisen Filosofisen tiedekunnan kahtia, antoivat ne mahdollisuuden erikoistua luonnontieteisiin, joita yhteiskunta ja erityisesti elinkeinoelämä tarvitsivat kehittyäkseen. Perinteiset matematiikka, fy- siikka, kemia ja tähtitiede saivat rinnalleen uusia professuureja kasvitieteeseen, eläintieteeseen sekä geologiaan ja mineralogiaan. Luonnontieteet nousivat tieteellisen kehityksen kärkeen, teollistumisen ja liikenteen kehittämisen perustaksi ja ovat sen jälkeen säilyttäneet asemansa jatkuvasti uudistuen ja yhteiskunnan muuttuviin haasteisiin vastaten.

Maamme vanhimpana yliopistollisena matematiikan ja luonnontieteiden instituutiona Helsingin yliopiston matemaattisluonnontieteellinen tiedekunta on 150 vuoden aikana läpikäynyt suuria mullistuksia, mm. valtiollisten muutosten seu- rauksena. Silti tekisi mieli väittää, ettei kehitys ole koskaan ollut yhtä dynaamista kuin viime vuosikymmenten aikana.

Koska historiankirjoituksen otteella ei kuitenkaan päästä kunnolla käsiksi aikalaishistoriaan, on nykytilan kuvaus jä- tetty tässä historiaan painottuvassa kirjassa tietoisesti suhteellisen vähälle huomiolle.

Tulevaisuuteen katsoville innokkaille nykypolven lukijoille jää näin ollen kertomatta paitsi luonnontieteiden merkittävä laajentuminen Helsingin yliopistosta muihin suomalaisiin yliopistoihin, myös se määrätietoinen kehitys, joka luonnon- tieteissä on viime aikoina ollut käynnissä nimenomaan Helsingin yliopistossa. Esimerkiksi viime vuosikymmenten yh- teiskunnallisesti merkittävin uusi tieteenala tiedekunnan piirissä, tietojenkäsittelytiede, jää vähemmälle esittelylle kuin sille nykytilan kuvauksessa kuuluisi. Sama koskee myös vii- me vuosien uusien tieteenalojen näyttävää esiinmarssia professuurien muodossa, samoin kuin esimerkiksi eri alojen huippujen esiin nostamista, niin tutkimuksen kuin opetuksenkin osalta.
Käynnissä oleva Helsingin yliopiston neljän kampuksen kehittämisohjelma merkitsee paitsi perustavaa laatua olevia muutoksia yliopiston hallinnossa myös Suomen oloissa vertaansa vailla olevaa yliopistotoimintojen fyysistä uudelleen sijoittelua. Vaikka rakenteet eivät sinänsä ohjaakaan kehitystä, voidaan niillä kuitenkin luoda edellytyksiä myös sisällölliselle uudistamiselle. Ainakin matemaattis-luonnontieteellisessä osassa 150 vuoden takaista Filosofista tiedekuntaa näin on hyvää vauhtia tapahtumassa.

Yliopiston kampuspohjaisen kehittämisen myötä nykyinen matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta on edennyt omassa kehityksessään vaiheeseen, jossa sen on vuorostaan luontevaa jakautua itsenäisiin, omaehtoisesti Viikissä ja Kumpulassa kehitystään jatkaviin tiedekuntiin. Farmasian vierailu tiedekunnassa jää historiallisessa katsannossa suhteellisen lyhyeksi, noin 40 vuodeksi, ja sen itsenäistyminen tässä vaiheessa omaksi tiedekunnaksi on perusteltua. Biotieteiden perinteet tiedekunnassa ovat hyvinkin pitkät, mutta

näiden alojen viimeaikainen kasvuvauhti ja yhteiskunnall sen tilauksen voimistuminen antavat niillekin oikeutuks kokeilla omien siipien kantavuutta yliopistohallinnossa. Ny kyisestä tiedekunnasta jäljelle jäävä osa jatkaa omana tied kuntanaan Kumpulassa.

Hallinnollisista rajoista huolimatta nykyisessä matemaattie luonnontieteellisessä tiedekunnassa edustettuina olevat tie teenalat tulevat jatkamaan kehitystään uusissa tiedekunnis saan kummallakin kampuksella ja Kumpula-Viikki akselille puolestaan näyttelemään merkittävää roolia perusluonnontieteiden kehityksessä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Dekaanina toivotan parhainta menestystä seuraajilleni kolmessa tiedekunnassa - tämä kirja muistuttakoon heitä yhteisistä juurista ja välittäköön samalla kaikille lukijoilleen tietoa tähänastisesta matemaattis-luonnontieteellisen perustan rakentamisesta suomalaiselle yhteiskunnalle.

Mauno Kosonen Dekaani

JOHDANTO Helsingin Yhopiston Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan itsenäinen tie Kumpulan mäen kampusalueelle on 150-vuotias. Tätä ennen luonnontieteet olivat vuodesta 1640 osa Yliopiston Filosofista tiedekuntaa. Vuonna 1848 Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston ylioppilaat ja opettajat järjestivät kevätjuhlan Floran päivänä 13. toukokuuta. Juhlapaikka oli Kumtähden kenttä, joka sijaitsee Kumpulan mäen itäpuolella. Tuolloin juhlaväki esitti ensimmäisen kerran Maamme-laulun, ja kevätjuhlassa oli esillä ensimmäinen Suo- men-lippu. Muutaman vuoden kuluttua Yliopisto sai uudet ohjesäännöt, jotka tulivat voimaan vuonna 1853 ja synnyit Matemaatti-luonnontieteellisen tiedekunnan edeltäjän, Fyysis-matemaattisen tiedekunnan. Tiedekuntoutus muutti luonnontieteiden asemaa ja korotti ne Yliopiston edistyksellisimmiksi tieteiksi. Suomen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1919 valmistui Yliopiston Juhlasalissa Eero Järnefeltin seinämalaus , joka esitti Floran päivän juhlaa Kumpulassa. Ylhäällä on luonnos tästä maalauksesta. Muutaman vuoden kuluttua Fyysis-matemaattisesta osastosta tuli Matemaattis-luonnontieteellisen osasto. Eero Järnefeltin seinämaalaus tuhoutui Helsingin suurpommituksessa helmikuussa 1944. Sodan jälkeen Helsingin Yliopisto alkoi kasvaa , ja luonnontieteet tarvitsivat uusia tiloja. Matemaattis-luonnontieteellisen osaston laitosten uudeksi paikaksi valittiin Kumpula, jonne laitokset ovat vähitellen siirtyneet tai ovat siirtymässä. Yheiskunnan, talouden ja erityisesti tieteen kehitys on heijastunut Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekuntaan. Se on vähitellen kasvanut ja muuttunut muutaman oppituolin tiedekunnasta usean laitoksen yhteisöksi. Perinteikkäällä tiedekunnalla on etulyöntiasema, sillä se voi ainutlaatuisella tavalla hyödyntää traditioita eli aikaisempien tutkija- ja opettajapolvien työtä. Tero Halonen filosofian maisteri Paikkakuntakirja paikkakuntahistoria Helsinki