Tuote on myyty käyttäjälle Japxfx hintaan 12,05 €

Kuvaus

100 markkaa jääkiekon mm kisat 1991 hopeaa & 5€ yleisurheilun mm 2005 kiertämättömiä / uudenveroisia

plus 3kpl antiikin Rooman pronssirahat 100-400 A.D kunto arviolta tyydyttävä.

Jääkiekon mm 1991

Suomen joukkueeseen kuuluivat muun muassa Jari Kurri, Teppo Numminen ja vasta nousuaan kansainvälisten huippujääkiekkoilijoiden joukkoon tehnyt Teemu Selänne. Kurrin tilanne oli erikoinen: hän oli pelannut menneen kauden Milano Devilsissä, ainakin osittain siksi, että pääsisi osallistumaan Suomen kotikisoihin. Kurri oli tuolloin jo viisinkertainen Stanley Cup -voittaja Edmonton Oilersista.[4]

Suomessa kisoista muistetaan alkusarjassa pelattu Suomen ja Ruotsin välinen ottelu. Ruotsi teki ensimmäisen maalin, mutta toisen erän jälkeen Suomi johti numeroin 4–2. Suomen viides maalikin oli kolmannessa erässä lähellä. Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua selostamassa arveltiin, että piti tapahtua paljon, jotta Ruotsi yltäisi edes tasapeliin.[5]

52 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua Ruotsin Mats Sundin teki niin sanotulla vanhanaikaisella 4–3-kavennusmaalin kiertämällä maalin taitse ja siirtämällä kiekon maalin takakulmalta maaliin. Hetkeä myöhemmin Sundin sieppasi Suomen Ville Siréniltä karkuun päässeen kiekon ja tasoitti pelin 37 sekuntia ennen kolmannen erän loppua. Näin Ruotsi uusi vuoden 1986 maailmanmestaruuskisoissa tekemänsä kirin. Tuolloin se pudotti Suomen mitaleilta Anders Carlssonin viimeisellä minuutilla tekemällä tasoitusmaalilla.

Vuoden 2005 yleisurheilun maailman­mestaruus­kilpailut pidettiin Suomessa Helsingin Olympiastadionilla 6.–14. elokuuta 2005. 10. IAAF:n yleisurheilun maailman­mestaruus­kilpailut olivat vuoden 2005 suurin urheilutapahtuma ja Suomen kaikkien aikojen kansainvälisin tapahtuma. Koska Helsinki oli järjestänyt myös ensimmäiset maailman­mestaruus­kilpailut vuonna 1983, siitä tuli ensimmäinen kaupunki, joka on järjestänyt tapahtuman kahdesti. Kilpailujen yhtenä teemana oli vammaisurheilu. Kisat oli jo myönnetty Lontoolle, mutta kaupunki ei voinut taata stadioninsa valmistumista ajoissa, joten IAAF päätti Nairobissa keväällä 2002 järjestää kilpailut Helsingissä.

Rooman valtakunta

Rooman valtakunta (usein myös antiikin Rooma) oli antiikin aikaisen Rooman kaupunkivaltion pohjalta kasvanut laaja imperiumi, joka käsitti koko Välimeren alueen. Varhaisimmat merkit asutuksesta Rooman kaupungin alueella ovat pronssikaudelta noin 1300-luvulta eaa. Kaupungistuminen lienee alkanut 700-luvulla eaa. Rooma kehittyi vuosisatojen aikana Välimeren ympäröiväksi maailmanvallaksi. Vuonna 395 valtakunta jakautui kahtia, Länsi- ja Itä-Rooman valtakunniksi, joista Länsi-Rooma kuitenkin kukistui jo vuonna 476, jolloin sen viimeinen keisari syrjäytettiin. Rooman valtakunnan yhdistämisyritykset Itä-Rooman johdolla päättyivät arabien valtakunnan nousuun 600-luvulla. Silti Itä-Rooma, jota lännessä alettiin kutsua Bysantiksi oli olemassa, joskin alueeltaan huomattavasti pienentyneenä, Konstantinopolin turkkilaisvaltaukseen saakka 1453.Lisäksi Trebizondin keisarikunta säilyi vuoteen 1461 saakka ja Theodoron ruhtinaskunta vuoteen 1475.

Alkuvaiheet
Tiedot Rooman kaupungin alkuajoista ovat suurelta osin peittyneet myyttien ja legendojen alle. Nykykäsityksen mukaan Rooma sai alkunsa pronssikautisena kyläyhteisönä ehkä noin vuoden 1000 eaa. tienoilla, ehkä jonkin verran aiemmin tai myöhemmin. Alueella on ilmeisesti ollut jo tätä ennen metsästyksestä ja kalastuksesta elänyttä ihmisasutusta. Vähitellen arkeologiseen todistusaineistoon ilmestyy jälkiä paimentolaisuudesta, maanviljelystä ja hautausrituaaleista, sitten kaupasta, sosiaalisesta hierarkiasta, sodankäynnistä ja kylämäisestä asutuksesta.

Nykyisen Italian alueella asui tuolloin monia kansoja. Pohjoisosan, Gallia cisalpinan eli ”Alppien tämänpuoleisen Gallian”, ei oikeastaan katsottu kuuluvaan Italiaan, vaan se luettiin Galliaan. Tämä maa, jonka Padus- eli Pojoki jakoi kahteen puolikkaaseen, oli metsäinen ja hedelmällinen. Sen asukkaat olivat pääosin gallialaisia. Keskiosassa, jota varsinaisesti sanottiin Italiaksi, asui kolme pääheimoa: etruskit, sabiinilaiset ja latinalaiset. Etruskit, joita vahva pappishallitus piti koossa, kehittyivät varhain paikallisesti merkittäväksi sivistyskansaksi esimerkiksi kaupan ja rakennustaiteen alalla. Sabiinilaiset, joita merkkisukujen päämiehet hallitsivat, olivat Italian suurin heimo, moneen pienempään kansaan jakautuneena. Latinalaiset, joiden yhteiskunta oli kansanvaltaisempi, tekivät aikaisin keskenään vapaiden kaupunkien liiton, ja sen johtajana oli ensin Alba Longa, sittemmin Rooma.

800-luvulta eaa. on merkkejä kreikkalaisvaikutteista, ehkä Etelä-Italian kreikkalaissiirtokunnista. Suur-Kreikan kaupungit, varsinkin Cumae ja sen siirtolaisista kasvanut Neapoli (Napoli), ja doorialainen Tarentum, toivat Italiaan kreikkalaisia vaikutteita.

Rooma oli paikalla, jossa etruskien, sabiinilaisten ja latinalaisten alueet sattuivat yhteen. Siten se otti itseensä vaikutteita kaikilta näiltä kolmelta kansalta. Kaupungin varhaisin väestö oli tarinoiden mukaan pääosin latinalaista syntyperää olevia maanpakolaisia ja irtolaisia. Myöhemmin kaupunkiin muutti sabiinilaisia. Viimeisenä oli voimakkaan etruskivaikutuksen kausi. Jo Rooman vanhimmassa yhteiskunnassa esiintyi voimakasta vastakkainasettelua sabiinilais-etruskilaisen ylimysvallan ja latinalaisen kansanvallan välillä.

Rooman imperiumin synty
Ensin roomalaiset alistivat valtaansa omaa niemimaataan asuttaneet heimot kuten etruskit ja latinalaiset, sekä siirtolaisina alueelle muuttaneet kreikkalaiset ja levittäytyivät sitten pitkin Välimeren rantoja. Etelässä Italian niemimaata asuttivat kreikkalaisten siirtokunnat ja pohjoisosaa keltit. Keskiosaa puolestaan hallitsivat etruskit, joiden alkuperästä ja kulttuurista ei edelleenkään tiedetä kovin paljoa – esimerkiksi heidän kieltään ei osata tulkita.[5]

Roomalaiset käyttivät monia etruskikulttuurin saavutuksia hyväkseen. Näihin lukeutuvat esimerkiksi holvaustekniikka. Vesijohdot, kastelujärjestelmä ja ojittaminen tunnettiin myös etruskikulttuurissa. Vesirakentamisen avulla kuivatettiin suoalueita, mikä kasvatti roomalaisten asuinalueita.

Roomalaisten uskonnot pohjautuivat paljolti etruskiuskontoihin. Esimerkiksi Rooman capitoliumilla sijainneen Jupiterin temppelin rakentaminen aloitettiin etruskiaikana. Etruskikulttuuri on tunnettu häkellyttävän hienosti kultaesineillä, muotokuvilla ja käsitöillä koristelluista haudoista.

Etruskien kulttuuri oli voimakkaimmillaan 600-luvulla eaa. Löyhien liittoutumien sijaan he eivät onnistuneet luomaan yhtenäistä valtiota, kuten roomalaiset myöhemmin. Etruskit olivat liittoutuneita karthagolaisten kanssa ja taistelivat kreikkalaissiirtokuntia vastaan. Etruskien valta alkoi heiketä 500-luvun alussa eaa. ja keltit ajoivat heidät Pohjois-Italiasta. Viimeisen hallitsevan etruskisuvun sanotaan lähteneen Roomasta 509 eaa.[5]

Eräänä selityksenä etruskien heikentymiselle on pidetty heidän pääelinkeinonsa aiheuttamia ympäristötuhoja. Etruskien vauraus perustui heidän kykyynsä valmistaa rautaa ja puuhiiltä, mikä kulutti koko Toscanan alueen metsävarat loppuun. Metsien katoaminen altisti maaperän eroosiolle, mikä vaikeutti maanviljelyä ja aiheutti rannikkoseutujen soistumisen. Tämä puolestaan lisäsi malariaa levittäviä hyttyskantoja.

Kuningaskunta

Rooman perustivat tarun mukaan veljekset Romulus ja Remus 21. huhtikuuta 753 eaa. Tarun mukaan Romuluksesta tuli kaupungin ensimmäinen kuningas 753 eaa. Romulusta seuranneita kuutta kuningasta pidetään todellisina henkilöinä, mutta heidän lisäkseen uskotaan olleen muitakin kuninkaita. Roomalaiset historioitsijat ajoittivat kaupungin perustamisen juuri 700-luvun puoliväliin, koska he tiesivät tasavallan syntyneen noin 500 eaa. ja uskoivat kaupunkia hallinneen sitä ennen seitsemän kuningasta.

Kuningasajalta 753–509 eaa. ei ole säilynyt dokumentteja. Kreikkalaiset historioitsijat olivat kyllä tietoisia Italiassa kasvavasta kaupunkivaltiosta, mutta he eivät kirjoittaneet siitä ennen Rooman ja Tarentumin välistä sotaa 270-luvulla eaa. Ajanlaskun alkua edeltäneiden kahden vuosisadan aikana historioitsijat kirjoittivat useita teoksia kuningasajasta, mutta he käyttivät lähteinään roomalaisia ja kreikkalaisia kansantaruja, ja moni asia on keksitty, liioiteltu tai salattu.

Rooman kuudesta todellisesta kuninkaasta ei tiedetä paljonkaan, etenkään kolmesta ensimmäisestä, joista tiedetään käytännössä vain nimet. Historioitsijat yhdistivät kuninkaisiin jälkeenpäin erilaisten roomalaisten tapojen ja instituutioiden synnyt. Numa Pompiliuksen ajan kerrotaan olleen rauhaisa, ja hänen kerrotaan perustaneen kaikki Rooman uskonnolliset instituutit ja perinteet. Hänen seuraajansa Tullus Hostiliuksen ajan kerrotaan olleen sotaisa. Ancus Marciuksen ajassa kerrotaan yhdistyneen uskonnollinen uudistaminen ja sodankäynti. Kolmen viimeisen kuninkaan aikana 600-luvun eaa. lopulla ja 500-luvulla eaa. Rooma kaupungistui.[6]

Vuosina 700–650 eaa. Rooman kukkulat yhdistyivät, mistä kertoo esimerkiksi tarina sabiinittarien ryöstöstä. 600-luvulla Rooma levittäytyi Latiumiin ja tuhosi emäkaupunkinsa Alba Longan.[7][3]

700-luvulta on löytynyt Rooman alueelta merkkejä paalutuksista, jotka kertovat jonkinlaisesta linnoittautumisesta. Rooma alkoi etruskikulttuurin vaikutuksesta muodostua kaupunkimaiseksi yhteisöksi 600-luvun eaa. kuluessa. Kukkuloiden välinen suo kuivatettiin. Tässä vaiheessa Rooma ei juuri eronnut muista Latiumin kaupungeista. Eriytymistä ilmenee 500-luvulla. Tältä ajalta löytyy muureja, hallintorakennuksia ja uskonnollisia rakennuksia. Lisäksi on löydetty kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettuja piirtokirjoituksia.

Tasavalta

Rooman poliittisen vallan keskus oli Forum Romanum.
Roomalaiset itse kutsuivat valtakuntaansa etruskikuninkaiden kukistumisen jälkeen tasavallaksi, vaikkei valtio koskaan ollut meidän mittapuumme mukaan demokraattinen. Rooman ns. kuningasajan 753–510 eaa. jälkeen puhuttiin Rooman tasavallan ajasta 510– 27 eaa. mutta tasavallan aikanakin valtaa pitivät hyvin harvat, vaikka valta oli jakaantuneena senaatin, kansankokousten ja eri virkamiesten kesken.

Tradition mukaan Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus syrjäytettiin vuonna 509 eaa. Tarinat kertovat pienen joukon vallankumouksesta. Kyseessä saattoi olla myös roomalaisten ja etruskien välinen yhteenotto tai kuninkaan ja ylimysten välinen konflikti. Siirtymä saattoi olla myös vähittäinen. Toisaalta tasavaltaan saatettiin siirtyä vasta 400-luvulla eaa. plebeijien ja patriisien konfliktissa.[8]

Roomasta tuli tasavalta, jota johtivat kaksi konsulia, jotka kansalaiset valitsivat senaatin jäsenistä vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Rooman kansalaiset jaettiin perinnöllisesti etuoikeutettuihin patriiseihin ja alempiarvoisiin plebeijeihin. Senaatissa olivat edustettuna vaikutusvaltaiset patriisisuvut, joten valtion johto oli käytännössä kapean kansanosan käsissä. Konsulit ottivat aluksi kuninkaan roolin lukuun ottamatta Juppiterin ylipapin asemaa. Tämän tehtävään valittiin rex sacrorum eli pyhien asioiden kuningas.

Avioliittoja luokkien välillä ei sallittu ennen vuotta 445 eaa. Plebeijeitä varten perustettiin 494 eaa. kansantribuunin virka, johon ei voitu valita patriisia. Tämä oli ainut alemmalle luokalle avoin virka, mutta sillä oli suuret oikeudet. Uskonnolliset asemat oli myöhemminkin rajattu vain patriiseille. Yhteiskuntaluokkien välille tuli joskus niin suuria erimielisyyksiä, että plebeijit ottivat perheensä ja tavaransa ja lähtivät kaupungista leiriytyen sen ulkopuolelle, kunnes heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Näin kävi 494, 450 ja 287 eaa. Tavallisin riidanaihe oli maanjako. Vähitellen patriisien etuoikeudet purettiin ja virat avattiin plebeijeille. Vanhat patriisisuvut ja menestyneet plebeijisuvut sulautuivat yhteen uudeksi yläluokaksi

Nousu maailmanvallaksi

Rooma laajensi hallitsemaansa aluetta vähitellen. 400- ja 300-luvuilla eaa. käytiin monia sotia Italian muita valtioita ja heimoja vastaan. Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Voitokkaat sodat ja taitava diplomatia saattoivat kuitenkin vähitellen etruskilaiset, kreikkalaiset, latinalaiset, samnilaiset, kelttiläiset jne. yhteisöt Rooman valtaan. Niiden asukkaat eivät yleensä saaneet Rooman kansalaisoikeuksia.[12]

Apenniinien niemimaa oli kokonaan Rooman hallussa 270 eaa. Seuraavaksi laajeneminen jatkui läntisen Välimeren rannikoille, jolloin käytiin puunilaissodat Karthagoa vastaan. Puunilaissotien tuloksena Rooma sai haltuunsa Sisilian, Hispanian ja Pohjois-Afrikan. Sitten vuorossa oli Makedonia, jota vastaan roomalaiset kävivät ns. makedonialaissodat. Makedonia voitettiin 197 eaa. Seleukidit lyötiin Syyriassa 189 eaa. Rooman sanottiin puolessa vuosisadassa levittäneen herruutensa Italiasta koko antiikin tuntemaan maailmaan.

Sisällissotien kausi
Rooma ajautui kriisiin vuodesta 133 eaa. alkaen. Tämä johti sarjaan sisällissotia ja diktatuureja. Osa ongelmaa oli sosiaalisen rakenteen muutos. Roomalaisen yhteiskunnan selkärankana pidetty vapaiden talonpoikien luokka supistui orjatyövoimalla viljeltyjen suurtilojen kasvaessa. Ihmisiä hakeutui kaupunkeihin, joihin muodostui levoton ja köyhä väestöaines. Gracchuksen veljekset yrittivät toteuttaa talonpoikaiston elvyttämiseen tähtäävän maareformin, mutta suurmaanomistajia edustava senaatti järjesti heidät hengiltä.

Senaatin johtama armeija kärsi tappioita Numidian kuningasta Jugurthaa vastaan 111–105 eaa., Sisilian ensimmäisessä ja toisessa orjakapinassa sekä kimbrejä vastaan 105 eaa. Kimbrien voittaja Marius korvasi asevelvollisista talonpojista koostuvan armeijan ammattisotilailla, jotka värvättiin köyhän väestön keskuudesta. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa sotapäälliköt, jotka tavoittelivat valtaa itselleen uskollisten legioonien avulla, muodostuivat toistuvaksi ilmiöksi Rooman politiikassa. Kaupunkivaltion tasavaltainen hallintomuoto ei enää toiminut kitkatta imperiumissa.

Orjat nousivat jälleen kapinaan 73 eaa. Spartacuksen johdolla kolmannessa orjakapinassa. Spartacuksen joukot löivät monta legioonaa ennen häviötään Crassukselle. Kapinan seurauksena 6 000 orjaa ristiinnaulittiin Via Appian varrelle. Vuonna 91 eaa. lähes koko Italia kapinoi, ja se rauhoitettiin vain antamalla kaikille Pojoen eteläpuolisille asukkaille kansalaisuus. Samaan aikaan Pontoksen kuningas Mithridates VI valtasi Bithynian, ja häntä kukistamaan lähetetty sotapäällikkö Sulla marssikin Roomaan legioonien kanssa julistaen itsensä diktaattoriksi. Sullan luovuttua virastaan 79 eaa. tasavalta palautettiin.

Sotapäälliköt Pompeius ja Julius Caesar valloittivat Syyrian ja Gallian Reiniltä Atlantille asti. Vuonna 49 eaa. Caesar palasi Roomaan armeijansa kanssa aloittaen sisällissodan, jonka päätyttyä Caesar kaappasi vallan nousten diktaattoriksi. Vuonna 44 eaa. salaliittolaiset murhasivat Caesarin senaatissa, minkä jälkeen alkoi uusi sisällissotien kausi.

Keisariajan alku

Flaviusten amfiteatteri, myöhemmältä nimeltään Colosseum.
Caesarin kuoltua hänen sisarentyttärensä pojasta, Octavianuksesta, tuli uusien sisällissotien jälkeen Rooman ensimmäinen keisari nimellä Augustus. Augustusta seurasivat Juliusten-Claudiusten suvun keisarit (mm. Tiberius ja Nero) ja näitä Flaviukset (mm. Vespasianus). Vuosia 96–180 pidetään keisarikunnan suurimman kukoistuksen kautena. Tällöin hallitsivat Nerva, Trajanus, Hadrianus, Antoninus Pius ja Marcus Aurelius. Marcus Aurelius joutui taistelemaan Tonavan rajalla germaaneja vastaan. Tämä markomannisota antoi esimakua tulevien vuosisatojen ongelmista. Vuonna 193 valtaan nousi voimakas Septimius Severus, jota seurasi vuoteen 235 saakka hallinnut Severusten dynastia.[15]

Augustuksen voitettua Marcus Antoniuksen ja Kleopatran Egypti liitettiin Rooman valtaan 31 eaa. Tämän jälkeen Välimeri oli kokonaisuudessaan Rooman alueiden sisällä. Augustus teki myös yrityksen liittää valtakuntaan Germania Elbeen saakka. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä Rooman armeija hävisi Teutoburgin taistelun vuonna 9. Tämän jälkeen valtakunnan pohjoisraja kulki Mustastamerestä Pohjanmereen saakka etupäässä suuria jokia, Tonavaa ja Reiniä pitkin.

Augustuksen ajan jälkeen tehtiin vielä muutamia valloituksia. Claudiuksen aikana Rooma valloitti Britannian. Viimeiset merkittävät valloitukset tehtiin Trajanuksen aikana. Vuonna 106 valloitettiin Daakia (likimain nykyinen Romania), joka menetettiin 270. Idässä Mesopotamian valloitus jäi lyhytaikaiseksi (114–117).

200-luvun kriisi

Roomassa oli kriisikaudella yli 35 eri hallitsijaa. Useimmat näistä olivat sotapäälliköitä, jotka olivat nousseet keisarin asemaan sotaväen tuella ja saivat vallan joko koko valtakunnassa tai jossakin sen osassa. Lähes kaikki tämän ajan keisarit kuitenkin murhattiin tai he kuolivat taistelussa yleensä vain muutaman vuoden kuluttua valtaan pääsystään; ainoana poikkeuksena Claudius Gothicus, joka kuoli kulkutautiin. Politiikan lisäksi kriisiytyi myös talous. Toisaalta ilmeni myös monia muita ongelmia, kuten levottomuuksia, tauteja ja sisällissotia. Sisäiset levottomuudet ilmenivät esimerkiksi separatistisina pyrkimyksinä. Lännessä niin sanotun Gallian keisarikunnan perustanut Postumus ja idässä kuningatar Zenobia pyrkivät kumpikin saavuttamaan itsenäisyyttä keskushallinnosta.

Aiemmassa vaiheessa armeija oli pyritty siirtämään kauemmas valtakeskuksista, mikä vakautti valtiota. Nyt armeija palasi vallan keskiöön ja dominoi koko yhteiskuntaa. Se myös kasvoi merkittävästi. Armeija alkoi värvätä ulkopuolisia, etenkin germaaneja. Raja-alueiden siirtokunnat autioituivat monin paikoin.

200-luvulla imperiumi koki myös ensimmäiset vakavat sotilaalliset tappionsa vuosisatoihin. Germaanit ryöstelivät monin paikoin, gootit voittivat Deciuksen, ja Persia nousi Rooman kilpailijaksi. Keisari Valerianus joutui Persian kuninkaan Sapor I:n vangiksi. Tarinan mukaan hänet nyljettiin.

Kun tällaista menoa oli kestänyt 35 vuotta, valtakunta oli kuoleman kielissä. Rooman lahjakkaimpien keisareiden joukkoon luettu Aurelianus kuitenkin onnistui turvaamaan valtakunnan rajat. Diocletianus vakiinnutti oloja edelleen. Selviytyminen kriisistä oli luultavasti kuitenkin enemmän sattumaa ja rakenteellisten tekijöiden sanelemaa kuin yksilöiden ansiota.

Tetrarkia eli neljän keisarin valta

Tetrarkit Diocletianus, Maximianus, Galerius ja Constantius Venetsiassa sijaitsevassa patsaassa.
Tetrarkia eli ”nelivalta” oli hallintojärjestelmä, jonka keisari Diocletianus otti käyttöön vuonna 293 ratkaistakseen valtakunnan vakavat sotilaalliset ja taloudelliset ongelmat. Valtakunta jaettiin länsi- ja itäosaan. Diocletianus piti itse idän vallassaan ja antoi lännen kanssahallitsija Maximianukselle. Kahdeksan vuotta myöhemmin Diocletianus katsoi, että sekä sotilaallisiin että siviililuontoisiin ongelmiin tulisi kiinnittää vielä enemmän huomiota. Tällöin kummallekin keisarille, ”augustukselle”, nimitettiin alikeisari eli ”caesar”. Tämä tetrarkkinen järjestelmä säilyi noin vuoteen 324. Ensimmäiset tetrarkit olivat Diocletianus (idän keisari), Galerius (idän alikeisari), Maximianus (lännen keisari) ja Constantius Chlorus (lännen alikeisari).

Myöhäisantiikki

Myöhäisantiikilla tarkoitetaan yleensä noin vuosien 300 ja 600 jaa. välistä aikaa. Myöhäisantiikkisen Rooman kehitys on perinteisesti mielletty rappioksi, joka ilmeni keisarillisen keskushallinnon romahduksena sekä talouden ja yhteiskunnan perusrakenteiden järkkymisenä. Tämän näkemyksen kritiikin mukaan kyseessä oli pikemmin muutosprosessi, jota ei pidä arvostella lopputuleman eli keskiajan pohjalta. Rappiota korostava tulkintalinja korostaa länsiroomalaisen keisariuden katoamista, sotilaallisia tappioita, kansainvaelluksia sekä kaupunkikulttuurin taantumista erityisesti Länsi-Roomassa. Muutosta ja jatkuvuutta korostavat tutkijat taas korostavat (kristillisen) kulttuurin kukoistusta, antiikin perinnön säilymistä sekä erityisesti Itä-Rooman kukoistusta 400-luvun lopulla ja keisari Justinianuksen aikana.

Myöhäisantiikin merkittävin piirre on kristinuskon leviäminen ja sen aseman vakiintuminen. Samalla syntyi myös luostarilaitos. Monet keisarit suhtautuivat kristinuskoon vihamielisesti ja käynnistivät vainojakin, mutta Konstantinus I Suuren valtakaudella vuonna 313 jaa. annettu Milanon edikti salli kristinuskon harjoittamisen ja nosti sen samalla yhdeksi Rooman virallisista uskonnoista. Konstantinus siirsi myös pääkaupungin Konstantinopoliin, "Uuteen Roomaan", vaikka vanhakin Rooma säilytti suuren symbolisen merkityksensä. Konstantinus jatkoi myös keisari Diocletianuksen aloittamia taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia.

Myöhäisantiikissa syntyi käsitys kirkon ja valtion yhteydestä. Keisari Theodosiuksen hallitessa (379–395) kristinuskosta tuli Rooman ainoa virallinen uskonto. Keisari nähtiin Jumalan sijaisena maan päällä ja häntä pyrittiin samaistamaan monin tavoin Jeesukseen. Toisaalta kristittyjen näkemys Jeesuksesta otti vaikutteita keisari-instituutiosta. Kirkko alkoi muistuttaa "valtiota valtiossa". Erityisesti valtakunnan länsiosassa keisarillisen hallinnon rapautuessa Rooman piispan eli paavin merkitys kasvoi myös maallisen vallankäytön osalta.

Theodosiuksen kuoltua vuonna 395 Rooma jakautui lopullisesti itäiseen ja läntiseen keisarikuntaan, joiden kohtalot alkoivat kulkea eri polkuja. Jako ei näyttänyt aikalaisista lopulliselta, mutta sellaiseksi se osoittautui.

Valtakunnan länsiosissa keskushallinto alkoi halvaantua 400-luvun alussa. Vuonna 410 kristityt visigootit hävittivät Roomaa kuninkaansa Alarikin johdolla. Vaikka hävitys ei ollut totaalista, tämän tapahtuman merkitys oli aikalaisten silmissä suuri. Yleisesti tässä yhteydessä on puhuttu kansainvaellusten ajasta. Siirtyneet ihmismäärät lienevät kuitenkin olleet pieniä, korkeintaan joitakin kymmeniätuhansia ihmisiä kerrallaan. Germaaniheimot perustivat Rooman alueelle useita kuningaskuntia, joiden väestö oli lähes kokonaan roomalaista. Germaanit itse omivat monia roomalaisten tapoja ja hyödynsivät esimerkiksi roomalaista paikallishallinnon koneistoa.


Itä- ja Länsi-Rooma vuonna 476.
Keisarius sortui valtakunnan länsiosassa vuonna 476 ostrogoottien valloittaessa Rooman kaupungin ja syrjäyttäessä viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Hinta nyt:
12,05 €
Ilmoitus on sulkeutunut 24.5.2024 17:17
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.