Tuote on myyty käyttäjälle Destruktiiviteetti hintaan 29,90 €
13 Soturi - 13th Warrior (Blu-ray) Antonio Banderas [1999]
Kuvaus
EI SUOMITEKSTEJÄ! Kyseistä elokuvaa ei ole edes julkaistu suomessa Blu-ray:nä. Aluekoodi B 2, eli toimii suomalaisissa Blu-ray soittimissa.
13 Soturi - 13th Warrior (Blu-ray) Levy ja kansipaperit uudenveroiset.
Seikkailu vuodelta 1999 ohjaus John McTiernan pääosissa Antonio Banderas ja Diane Venora.
Nuori oppinut Ibn Fahdlan (ANTONIO BANDERAS) karkoitetaan maasta hänen rakastuttuaan yhteen sulttaanin rakastajattarista. Lähdettyään Bagdadista Ibn kohtaa matkalla joukon viikinkisotureita ja leiritulen äärellä ystävystyy heidän kanssaan. Joukon luo saapuu pohjoisesta nuori kuninkaallinen sanansaattaja. Hän kertoo tarinan mystisistä, yön pimeydessä esiin ryömivistä olennoista, jotka tuhoavat kaiken elävän ja ovat niin julmia ja verenhimoisia, etteivät ihmiset halua edes tunnustaa heidän olemassaoloaan.
Nuori sanansaattaja pyytää viikinkisotureita kuninkaan avuksi taistelemaan näitä julmia olentoja vastaan. Soturit epäilevät pojan kertomusta ja pyytävät apua vanhalta selvännäkijältä. Tämä vahvistaa pojan kertomuksen, mutta ilmoittaa samalla, että onnistuakseen kukistamaan olennot viikingit tarvitsevat avukseen kolmannentoista sotilaan; tumman, Pohjolan ulkopuolelta kotoisin olevan soturin. Kuvaus sopii Ibniin ja hän liittyy viikinkijoukkoon taistellakseen näitä pelottavia tunkeiljoita vastaan.
Valmistusvuosi: 1999
Kesto: 1 h 42 min
Kuva: Anamorphic Widescreen 2.35:1 HD 1080p
Ääni: Englanti - DTS HD MA 5.1
Tekstitys: Saksa
Kotelon kansien kieli: Saksa
Alue: 2 (eurooppa)
Osta heti
29,90 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.