2 kpl Kirja Raketti ja sota ohjus syntyy V1 ja V2 ohjus
Kuvaus
Pari kirjasta Nazi-Saksan sota-aikaisia raketti ja ohjus toimintaa, jonka syntypaikka oli Peenemünde. Wernher von Braun johti Hakaristi ajan Saksassa raketti kokeilua ja sanotaan, että puhtaasti hänen kädenjälkeä oli jopa kuumatka 1969.
Vuonna 1945 Mr. Wernher von Braun + paljon alan asiantuntijoita siirtyi Saksasta kohti USA:ta ja osa hänen suunnittelijoista loikkasi taas Neuvostoliittoon. Molempien suurvaltojen raketti ohjus aseiden perustus tuli siis alkujaan Saksasta ja tämä todellinen ja aito järki aivovuoto jätti jäljet Länsi-Saksaan. Raketti ja ohjus toiminta loppui Saksassa totaalisesti vuonna 1945. Todellinen aivovuoto siis alkoi vasta sodan loputtua, sillä erityisesti avaruus ja raketti ihmiset olivat saksalaisia neroja ja haluttuja USA:aan ja myös Neuvostoliittoon.
Kirjasten koko on 21x15cm ja sivuja 50 ja toisessa 33. Saksankielisiä. Molemmat on painettu Saksojen yhtymisen jälkeen ja niissä ei kritisoida kovin voimakkaasti DDR valtion roolia sodan jälkeen, sillä Peenemünde ja keskitysleiri Dora sijaitsivat DDR alueella.
2. Maailmansota aikana DORA keskitysleirillä valmistivat sotavangit ja teknisesti etevät vangit rakettien osia. Aina silloin tällöin huomattiin, että joku vanki sabotoi omaa työtään ja jos vartija äkkäsi, kuka oli se joukon mustalammas, roikkui hän pian hirsipuun nokassa. Teloitusta seurasi koko leiri. Sama kohtalo oli pakenemista yrittäneellä vangilla. Keskitysleirin vartijat eivät olleet sotilaita, vaan tavallisia siviilejä. Koko keskitysleiri toiminta oli siviilien, ei sotilaiden hommia. Vaikuttaa siltä, että siviili vartija oli aivan yhtä kauhea ja julma, kuin koulutettu sotilas, jollei jopa pahempi. Keskitysleiri toiminta oli siviili puuhaa, ei armeijan. Armeijan paralleeli osasto, jonka toimintaa ohjasi politiikko, ei armeija, oli WAFFEN SS....jos ns. sotarikoksia tapahtui, oli kyse usein juuri politiikkojen ohjaamasta Waffen SS yksiköstä, eräänlainen privat armeija ja heidän tekemisiin ei saanut oikea armeija eli Wehrmacht edes puuttua.
Sotilas oli aivan liian koulutettu ja "kallis " keskitysleirin vartio tehtäviin....Oikeastaan ei näillä keskitysleiri jutuilla ole paljoakaan tekemistä armeijan sotilaiden ja koko sodan kanssa, myös omaa Saksan kansaa pimitettiin rajusti. Saksan johto ei antanut omalle kansalleen tietoa , mitä julmuuksia tapahtui heidän selän takana.... kaikki kuoleman keskitysleirit olivat vanhan Saksan rajojen ulkopuolella.
Kaikki oikeat murhaamisleirit olivat kaukana poissa Saksan maaperältä, sillä politiikko johto häpesi sitä toimintaa. Monia juutalaisia, mustalaisia, homoja ja lesboja kommunisteja muutti ja pakotettiin muuttamaan ulkomaille vuosien aikana jo ennen sodan alkamista. Kun monet ulkomaat alkoivat jo hyvin vastahakoisesti vastaanottamaan heitä....alkoi ikävät ratkaisut Saksassa lähestyä....
MIL01DZ402 Kirjasia V1 ja V2 saksankielisiä yhteispaino 162g, käytettyjä. Kohde on Löbau , Saksa. Olen käynyt paikalla myös itse, jopa enemmän, kuin kerran..... Suosittelen ja myös Keskitysleiri Dora on näkemisen ja tutustumisen arvoinen paikka, se on karmiva ja pistää ajattelemaan niiden ihmisten moraalia, jotka nykyään haukkuvat muita rotuja tai kansoja, maita ja haluavat luoda vihaa ja kylvää sota-mielialaa jopa meidän omassa EU:ssa ja kohti Venäjää tai heidän kumppanimaata Kiinaa. Väkivalta, sota ei tuo ratkaisua. Viha ja haukkuminen ja toisen/toisten arvon madaltaminen ei ole oikea pitkän ajan ratkaisu. Ei kukaan sano, sinun täytyy pitää heistä, mutta musta viha ei voi olla oikea asenne.....Vain järkiperäinen rauhallinen asenne voi luoda kestävää pohjaa .
Miksi raketteja kokosivat vangit, miksi he olivat töissä? Koska Natsi-Saksa oli aika pieni valtio ja kun miehet olivat sota rintamalla joko idässä tai lännessä, niin kotirintama ei yksinkertaisesti voinut valmistaa kaikkea, mitä sota tarvitsi. Ainoa keino oli ottaa sellaisia vankeja, joista oletettiin olevan hyötyä. Vankeja ei suinkaan haluttu tappaa, he olivat tärkeää kallista työvoimaa. Ensinmäiset ohjukset maailmassa olivat nimeltään V1, ne olivat hitaita ja epätarkkoja, pieni pommikuorma ja vasta kun saatiin iso, jopa 14 m korkea V2 raketti , se oli aivan oikea ohjus. Se oli varmasti hyvin vaikuttava näky. Se nousi humahtanen ja ärjyen taivaalle ja saattoi kohota jopa 80km korkealle ( suihku-matkustajakone lentää nykyään korkeudessa 11 km ) ja oli ohjattavissa. Mutta pommikuorma oli myös aika pieni. Näet aidon V2 raketin München Saksan Museossa avaruus ja astronomia osastolla. Olen itse parikertaa käynyt tässä München kaupungin huippu tekniikka museossa ja taputtanut V2 raketin peltipintaa. Peenemündessä Saksassa, lähellä Rostock kaupunkia alkoi siis koko maapallon ensinmäinen raketti avaruus ohjus toiminta ja kerrotaan, että siellä kyykistyi maahan itkien myös Kosmonautti Astronautti Mr. Juri Gagarin, kun hän ymmärsi, että paikka on ihmiskunnan avaruus asioiden syntymäkehto. Liikuttava paikka, moni ei sitä vaan löydä...hyvin vaatimaton, mutta merkittävä . Muista siis, raketti avaruus ohjus UFO asioiden syntypaikka on Saksa ja pahan atomipommin taas kehittivät USA, tosin koko kehitys on jatkoa....pitkäaikaiselle toiminnalle....onneksi sota Euroopassa loppui, sillä USA ja Britannia eivät pommittaneet Saksan kaupunkia Mannheim, sille oli varattu kunnia olla ensinmäimen atomipommin tuhokohde.... se haluttiin säilyttää "koskemattomana" jotta atomipommin tuhot olisivat selkeät tutkia .....pitkän suunnitelman tuhotoimintaa siis.
Peenemundessa ihmiskunta ensinmäisen kerran tunkeutui avaruuteen, sitä ennen oli jonkinmoisia raketti harrastelijoita ollut monessa maassa, mutta ensinmäinen vakava ja onnistunut avaruus lento tehtiin Saksassa. ( Ihminen tunkeutui avaruuteen) Kerrotaan, että USA ja Britannia sodan loputtua halusivat Mr. Wernher von Braunin Lontooseen, niin hän vastasi: " En halua Lontooseen, minä haluan kuuhun."
Peenemunde Saksa ja heillä on MUSEO, jossa seisoo töröttää V2 ja kerrotaan, että 3.10.1942 se jyrähti taivaalle ja aloitti avaruus aikakauden ihmiskunnassa, kaikki alkoi jälleen Euroopasta ! Älä ali-arvioi vanhaa kunnon Eurooppaa !!!Meillä on järki. Myös Mr. Einstein, eräänlainen matemaatikko oli syntynyt Saksan ULM kaupungissa, puhui äidinkielenään saksaa ja meni töihin Sveitsin patenttivirastoon, missä oli vapaa-aikaa laskea vanhoja Mr. Gauss laskuja loppuun, jolloin hän törmäsi mielenkiintoiseen pähkinään....monet länsimaat yrittivät anastaa EInstein itselleen, mutta fakta on fakta.
Tietenkin on Neuvostoliitto Eurooppaa mutta heidän avaruus asiat käytännössä olivat Eur Aasiassa nykyisen Kazahstan valtion itä osassa..Baikonur rakettikeskus. Maapallon johtavin raketti asema, mistä niitä nousee eniten.
Universum Kosmos avaruus ja raketti aikakauden syntypaikka, vanhassa kunnon Euroopassa. Historia alkaa täältä meidän omasta Euroopasta, muut ovat perifeeria alueita ;)
Lähetyskulut voi hyvin yksinkertaisesti "alentaa siedettäviksi" sillä usein on postimaksu porrastettu painon mukaan ja lähetyskulu on siksi aivan sama, painaa tavara 1kg tai 5kg. Kun huudat samaan pakettiin myös jotain muuta, postimaksu on kohtuullinen. Myös muut kuriirilähetystavat ovat mahdollisia, niissä usein paketin koko on hinnoittelun peruste, eikä paino.
On järkevää ehkä pyytää sitoumuksetta lisää valokuvia ja katsoa, mitä muuta sama lähde tarjoaa, yli 100 kohdetta! Huomaa, että kuvat ovat osa kohteen kuvausta ja selityksiä, aivan kaikkea ei ehkä ole kirjoitettu. Kuvat ovat siis oleellinen osa huutokaupan ilmoitusta, pyydän, että katsot ne huolellisesti läpi.
Maksu:
Normaalisti voittaja maksaa tilisiirtona minun Suomen Danske Bank pankin tilille.
Huutokaupan kohde on se,mikä näkyy valokuvassa ja vain se, minkä näet kuvassa, kuuluu myös kauppaan. Jos valokuvassa ei esim. näy myynti/esittely/laatikkoa, ei se kuulu kauppaan tai joku muu tarvike, jonka oletat olevan mukana, mutta ei ole valokuvassa, sitä ei ole mukana. Älä oleta, vaan silloin kysy tarkennusta.
Tavaran kunnon määritelmän perusta on aina optinen tarkastelu, en missään tapauksessa kokeile ja testaa tavaran toimintaa tai sielunelämää. Siksi on mahdollista, että määritelmässä kohteen kunnossa lukee "hyvä" ja kotona havaitset, ettei koje/esine/kohde toimi. En siis kokeile kaikkia lamppuja, en puhalla joka huuliharppua, en testaa tavaraa. Usein tavara on maannut laatikon pohjalla hyvin monet vuodet. Tiedossa olevan vian ilmoitan aina, en pimitä ja juksaa,mutta aivan kaikkea en minäkään tiedä.
Koska kaupan on käytetty tavara, voi niissä olla naarmuja ja muita käytön jälkiä.
Voit aina ennen kauppaa soittaa minulle, katson kohdetta tarkasti, tai pyytää siitä lisää valokuvia !
Pienen murto-osan taas olen ostanut kaverilta Belgiasta,kun hän purkaa ja tyhjentää taloja ja asuntoja. Olen ostanut ne itselleni omaan käyttöön/ keräilyyn ja kun aikaa kuluu usein vuosi pari, tai rahapula vaivaa, yritän kaupitella tätä omaa tavaraani halvalla eteenpäin. Vanhan tavaran kaupittelusta ei yleensä tule edes voittoa, mutta tappioita voidaan edes minimoida.
Huutonetin reilun pelin sääntöjen mukaisesti on huudon tekijän ennen huutoa luettava tarjouksen kaikki ehdot läpi ja huudon antamalla hän myös hyväksyy niiden noudattamisen. Huudon voittaja sitoutuu tällöin noudattamaan niitä toimitus-ja maksutapoja ja maksuaikoja, jotka ovat ilmoituksessa kerrottu.
Ole hyvä ja lue ehdot läpi ennen huudon antoa !
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.