Akka jota ei saatu hengiltä,(The Fortune) 1974 - DVD
Kuvaus
Erittäin Hyväkuntoinen levy ja hyväkuntoinen ehjä kotelo!
Ruotsikieliset kansipaperit, Suomenkielen tekstitys!
Akka jota ei saatu hengiltä - swe.Tango för Tre, eng. The Fortune
Komedia vuodelta 1974 ohjaus Mike Nichols pääosissa Warren Beatty ja Jack Nicholson.
Yhdysvalloissa oli 1920-luvulla voimassa "Mannin laki", jonka mukaan naisen kuljettaminen rajan yli "siveettömässä tarkoituksessa" oli kiellettyä. Niinpä Nick (Warren Beatty), joka odottaa innoissaan tilaisuutta muuttaa Kaliforniaan rakastettunsa Freddien (Stockard Channing) kanssa, päättää naittaa tämän ystävälleen Oscarille (Jack Nicholson), kunnes Nickin avioero astuu voimaan.
Oscar suostuu arvellessaan, että avioliitosta perijättären kanssa on tulevaisuudessa varmasti taloudellista hyötyä. Kukaan kolmesta ei kuitenkaan varautunut siihen, että yksinkertainen liiketoimi muuttuisi rakkauden ja himon myötä sekavaksi kolmiodraamaksi. Lopulta ainoa tapa, jolla Oscar ja Nick voivat hyötyä Freddien varoista tappamatta toisiaan, on tappaa hänet ja jakaa perintö kahtia. Ylittääkö heidän rahanhimonsa kuitenkaan himon Freddietä kohtaan?
Beatty, Nicholson ja Channing todistavat, että tangoon tarvitaan kolme tässä Mike Nicholsin herkullisessa farssissa.
Tekstitys: suomi, ruotsi, norja, tanska + monia muita!
******************************************************************************************************************************************
<°)))))><{
HUOM:
Postin kautta toimitus ainoastaan! Ei nouto mahdollisuutta!
- 1 Kpl. Normaalikokoinen dvd tai cd tai Blu-Ray tai PS/xBox- pelin toimitusmaksu on 4,50 € / Kpl.
- 2 Kpl. Normaalikokoista dvd tai cd tai Blu-Ray leffaa tulee yksillä postikuluilla samalla tilauskerralla.
- 3 - 4 Kpl. Normaalikokoista dvd tai cd tai Blu-Ray leffaa tulee 6,90 €:n postikuluilla samalla tilauskerralla.
- Boxit ja suuremmat määrät ( + 5 kpl. ) erillishinnoiteltuja, pakettitoimituksina alk. 7,90 €.
- Muissa tuotteissa on ilmoituksissa mainittuina postikulut erikseen!
Kohteen kunto on mainittuna ilmoituksen yläosassa sekä lisätiedoissa.
Myynti-ilmoituksessa mainittuna myös, esim. jos Lasten / Perhe-elokuva on puhuttu Suomeksi.
!! En vastaa huutokohteeseen kohdistuneesta postin kuljetusvaurioista enkä postin kadottamista toimituksista !!
******************************************************************************************************************************************
Alla linkit kategorioittain muihin myynnissä oleviin DVD/Blu-Ray- elokuviini, käy tutustumassa tarjontaan!
Draama Toiminta Komedia Lastenelokuvat Kauhu Jännitys DVD - Muut TV-sarjat Scifi ja fantasia Sota ja western Anime Kotimaiset Musiikki Urheilu Dokumentit Blu-Ray elokuvat Pelit
******************************************************************************************************************************************
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.