Kuvaus

Helsingissä vuonna 1937 järjestettyjen AMPUJAIN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUT muistomitali ja sen erittäin harvinainen MYÖNTÖKIRJA .

Myöntötodistukseksi laskettavan 26.11.1937 päivätyn saatekirjeen on omakätisesti allekirjoittanut kisojen pääsihteeri luutnatti Sven Oskar Lindgren. Hän oli myös kansainvälisen ampumaunionin sihteeri. Lisäksi Lindgren oli menestykäs ampuja, hän voitti 1920/30-luvuilla 4 henkilökohtaista ja 5 joukkuekilpailun maailmanmestaruutta. Hänelle esitettiin ansioista sodassa kahdesti Mannerheim -ristiä, mutta myöntö jäi saamatta, Myöhemmin Lindgren sai ikävää julkisuutta, jonka aiheutti jatkosodan lopulla tapahtunut välikohtaus Ilomatsin mottitaistelujen yhteydessä. Elokuussa 1944 Lindgren ampui sotamies Eemil Hytin perusteena niskoittelu taistelutilanteessa. Asiaa puitiin oikeudessa vielä 1960-luvulla.

Paperissa kohopainatuksena kisojen tunnus. Vaakataite. Koko noin 21 x 28 cm. Kunto hyvä.

Tässä erässä mukana myös muistomitali. Mitalissa etusivulla hieman kulumaa hahmon oikeassa kädessä. Mitalin kunto hyvä.

Lisäksi vielä kirjrkuori, jossa luovari on ollut.

Katso ilmoituksen kuvat.

HUOM! Katso muutkin kohteeni!

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Hinta nyt:
40 €
Sulkeutuu 4 vrk 23 h 39 min
tai 5 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria
Hinta nyt 40 € Sulkeutuu 4 vrk 23 h 39 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.