Antti Jalava: KUKAAN EI KYSYNYT MINULTA. Sid.1978 Finn-Kirja
Kuvaus
Antti Jalava: KUKAAN EI KYSYNYT MINULTA. 1978 Finn-Kirja, Tukholma. 112-sivuinen sidottu kirja, kannet ylipainettu, lukematon, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.
Kukaan ei kysynyt minulta (1978; Jag har inte bett att få komma 1976) -romaanissaan ruotsinsuomalainen Antti Jalava on kuvannut niitä kokemuksia ja tuntoja, jotka ovat tuttuja hyvin monelle siirtolaisoppilaalle. Romaani on vahvasti omaelämäkerrallinen, eleettömästi ja yksinkertaisella kielellä kirjoitettu. Se käsittelee pintaa syvemmältä erästä siirtolaisuuden kipeintä ongelmaa lapsen näkökulmasta koettuna. Kaksitoistavuotias Markku ja hänen perheensä ovat siirtolaisia. He ovat muuttaneet Ruotsiin pienestä työttömyyden vaivaamasta itäsuomalaisesta kylästä. Vanhemmat ovat tehneet tämän ratkaisun lastensa vuoksi, jotta näillä olisi parempi tulevaisuus kuin mitä kotikylä olisi voinut tarjota. Mutta kukaan ei kysynyt Markulta. Hänestä elämän aloittaminen uudessa ympäristössä ja koulunkäynti kielitaidottomana tuntuu toivottomalta. Markku olisi valmis tekemään mitä tahansa kunhan saisi palata kotiin. Hän kaipaa tovereitaan ja kotikylän ihmisiä, joiden kanssa hän voi puhua omalla kielellään ja jotka ymmärtävät, mitä hän sanoo. Isoveli Pentti tekee ratkaisunsa ja palaa Suomeen, mutta Markku on vielä liian pieni voidakseen itse päättää.
Antti Jalava syntyi 1949 Lappeenrannan lähistöllä ja muutti 1959 perheen mukana Tukholmaan. Hänen äidinkielensä on suomi, mutta hän on sanonut: ”Onnettomien olosuhteiden vuoksi kirjoitan kirjani ruotsiksi.” Antti Jalava käsittelee kirjoissaan identiteettiongelmista kärsivien siirtolaisnuorten sopeutumisvaikeuksia ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Hänen helpohkolla ruotsilla kirjoitettu pienoisromaaninsa Matti (1974), joka sai toisen palkinnon Ruotsin kouluhallituksen kirjoituskilpailussa, on käännetty myös tanskaksi, mutta ei suomeksi. Teos kertoo Norlannista Tukholmaan muuttaneen isän ja tämän kuulovammaisen sotaorvon, suomalaisen kasvattipojan tarinan; kuulovammaisuus perustuu kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin. Antti Jalava tuli julkisuuteen sekä Ruotsissa että Suomessa 1980 romaanillaan Asfaltblomman (suom. Asfalttikukka), josta tehtiin myös televisioelokuva. Kolmas teos, nuorisokirja Jag har inte bett att få komma (1976) on vielä selvemmin omaelämäkerrallinen. Se julkaistiin myös norjaksi sekä suomeksi nimellä Kukaan ei kysynyt minulta (1978). Antti Jalava on julkaissut teokset Matti (1974; ei suom.), Jag har inte bett att få komma (1976; Kukaan ei kysynyt minulta 1978, suom. Leena Sopenlehto), Asfaltblomman (1980 Asfalttikukka 1981, suom. Pentti Saarikoski), Sprickan (1993; Halkeama 1993, suom. Kaarina Ripatti) ja Känslan (1996; ei suom.).
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.