DAVA SOBEL »LONGITUDI»

Suomentanut Kimmo Pietiläinen, Art House 1996, nid., 164 s.,

Kirjan aiheena on 1700-luvun lopulle jatkunut pohdinta ja kiista siitä, miten pituusaste, longitudi, voidaan määrittää luotettavasti.

Leveysaste eli latitudi opittiin jo varhain määrittämään astrolabien ja jaakopinsauvojen avulla Auringosta ja tähdistä, mutta pituusaste pysyi kauan ongelmana.Longitudin ongelma oli perimmältään ajan määrittämisen pulma. Maa pyörähtää tunnissa 15 astetta, ja jos tunnetaan aikaero kahden paikan välillä, tiedetään niiden pituusasteiden ero. Ratkaisun päälinjoiksi hahmottui kaksi: erilaiset tähtitieteelliset menetelmät tai tarkka kello.

Luotettava kello ratkaisisi longitudiongelman, mutta sen valmistaminen näytti mahdottomalta. Mutta sitten englantilainen John Harrison innostui kelloista ja sai ensimmäisen merelle tarkoitetun tarkkuuskellonsa valmiiksi 1729. Tämä H 1:nä tunnettu kronometri toimi aikaisempiin verrattuna erinomaisesti. Sitä seurasi kolme parannettua versiota, joista viimeinen H 4 vuodelta 1759 oli suuren taskukellon näköinen. Harrisonin kello sai paljon parannettuja seuraajia, jotka ovat yhä käytössä satelliittinavigoinnin varavälineenä.