Gene Vincent -jättijuliste Suosikki-lehdestä 1980-luku

Gene Vincent -jättijuliste 1980-luvun alun Suosikista. Kunto hyvä ja koko 80 x 55 senttiä.

Gene Vincent (oik. Eugene Vincent Craddock, 11. helmikuuta 1935 Norfolk, Virginia, Yhdysvallat – 12. lokakuuta 1971) oli yhdysvaltalainen rock and roll -laulaja, jonka suurin hitti oli ”Be-Bop-A-Lula”.[1]

Elämä ja ura

Gene Vincentin musiikkiura alkoi kantriyhtyeissä. Keväällä 1956 hän kirjoitti suurimman hittinsä ”Be-Bop-A-Lula” ja teki julkaisusopimuksen Bill Loweryn The Lowery Group -yhtiön kanssa. Lowery äänitti Vincentin laulaman ”Be-Bop-A-Lulan”, ja Loweryn avulla Vincent sai levytyssopimuksen Capitol Records -yhtiön kanssa. Vincentin taustayhtyeenä oli tuolloin The Blue Caps. ”Be-Bop-A-Lulasta” tuli suuri hitti, ja se oli 20 viikkoa Billboard Pop -listalla, parhaimmillaan seitsemäntenä. Yhtä suurta hittiä Vincent ei enää tehnyt, mutta muita tunnettuja kappaleita ovat ”Bluejean Bop”, ”Lotta Lovin”, ”Dance To The Bop” ja ”Say Mama”.

Vincent kävi kiertueella Australiassa Little Richardin ja Eddie Cochranin kanssa 1957. Lisäksi hän oli ensimmäisiä elokuvassa esiintyneitä rock-tähtiä esiintyessään elokuvassa The Girl Can't Help It yhdessä Jayne Mansfieldin kanssa. 1950-luvun lopulla Vincentin ura Yhdysvalloissa oli pahoissa vaikeuksissa, mutta Euroopassa menestys vielä jatkui. Hän oli suosittu live-esiintyjä varsinkin 1960-luvun alkuvuosina Ranskassa ja Britanniassa, jossa asuikin useita vuosia.[2] Vincent vieraili myös Suomessa lokakuussa 1964 ja esiintyi Helsingin työväentalolla sekä Lahden Kansantalolla taustallaan The Esquires.[3][4]

Vincentin vuonna 1955 ajaman moottoripyöräkolarin seurauksena hänen vasen jalkansa oli vioittunut lähes amputointikuntoon, ja hänen tavaramerkikseen muodostuikin 1960-luvulla mustan, nahkaisen esiintymisasun ohella voimakas ontuminen, joka on havaittavissa kaikilla aikakauden kuvatallenteilla. Hän käytti ainakin vuoden -64 Helsingin konsertissaan toisessa jalassaan kengän alle ulottuvaa metallitukea, joka yhdessä nahkaisen asun kanssa lisäsi Vincentin karskiin olemukseen tietynlaista traagisuutta.

Krooniset kivut pahenivat vuonna 1960 sattuneen toisen pahan kolarin jälkeen, jossa kuoli muusikko-ystävä Eddie Cochran.[2] Levytyssopimus Capitol-yhtiön kanssa päättyi vuonna 1962, eikä Columbia Recordsilla jatkunut ura enää tuottanut listamenestyksiä. Vammautuneen jalan hoidon toistuva laiminlyönti ja runsas alkoholin käyttö tekivät tehtävänsä, ja Vincent oli 1960-luvun puoliväliin tultaessa vain kolmekymppisenä jo parhaat päivänsä nähnyt.lähde?

Levytykset 1965–1971 eivät menestyneet kaupallisesti, ja levy-yhtiö vaihtui usein. Vincent esiintyi kuitenkin loppuun saakka, kunnes kuoli mahahaavaan vuonna 1971 Los Angelesissa.[1]

Diskografia

• 1956 Bluejean Bop! Hallmark Recordin…
• 1957 Gene Vincent & the Blue Caps Norton
• 1958 Gene Vincent Rocks! And the Blue Caps Ro… Norton
• 1958 A Gene Vincent Record Date Norton
• 1958 Hot Rod Gang [Original Soundtrack] Capitol
• 1959 Sounds Like Gene Vincent Norton
• 1960 Crazy Times Norton
• 1963 Crazy Beat
• 1964 Shakin' Up a Storm EMI Music Distrib…
• 1967 Gene Vincent Rock & Roll Heroe…
• 1969 I'm Back and I'm Proud See For Miles Rec…
• 1970 Gene Vincent (If You Could Only See Me T… Kama Sutra
• 1971 If Only You Could See Me Today
• 1971 The Day the World Turned Blue Kama Sutra
• 2008 A Million Shades of Blue Rev-Ola Records

Suosikki oli suomalainen vuosina 1961–2012 julkaistu Suomen pitkäikäisin nuortenlehti. Sen kustantajana toimi Otavamedia Oy.[2] Pitkään menestynyt lehti lopetettiin kannattamattomana aivan vuoden 2012 lopussa. 35 vuotta (1968–2003) päätoimittajana toimi Jyrki Hämäläinen, ja Suosikkia onkin kutsuttu Hämäläisen elämäntyöksi.[3]

Historiaa

Alkujaan Suosikki oli Fazerin levy-yhtiön vastaveto Scandian Iskelmä-musiikkijulkaisulle. Se perustettiin Fazerin Musiikkiviesti-lehden jatkoksi. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi elokuussa 1961. Aluksi kyseessä oli iskelmämusiikkijulkaisu, mikä ei kuitenkaan johtanut menestykseen, ja pian Suosikkia alettiin suunnata nimenomaan nuorten musiikkilehdeksi.[4]

Uutta linjaa alkoi vetää vuonna 1963 Isto Lysmä. Hän ideoi lehdelle muun muassa tunnusomaiseksi tulleet jättikoon keskiaukeamajulisteet. Ensimmäinen juliste julkaistiin vuoden 1963 numerossa 4.[5] Kahdeksan lehtisivun kokoiset julisteet oli painettu 2-väritekniikalla (musta ja punainen), mikä antoi vaikutelman väripainatuksesta. Aikana ennen popkulttuurin tarjonnan tulvaa Suosikin painoarvo kasvoi Suomen nuorisokulttuurissa omaan luokkaansa. Lehden kanteen ja sisäaukeaman julisteisiin pääsy oli haviteltava saavutus kotimaisille populaarimusiikin tähdille, sillä nuoriso sai 1980-luvulle saakka tietää uusista bändeistä ja artisteista aika pitkälti Suosikin kautta.[6].

1960- ja 1970-luvuilla Suosikin kilpailijoita olivat nuorisolle suunnatut lehdet Stump, päätoimittajanaan Ilkka Sysimetsä eli Frederik sekä Intro, jonka päätoimittajana oli Markku Veijalainen. Suosikin tuolloinen kustantaja, Lehtimiehet Oy:n omistaja Urpo Lahtinen osti kuitenkin kilpailijat yksitellen pois vain lopettaakseen ne. Ostettujen lehtien tilaajille tarjottiin Suosikkia, jonka levikki oli parhaimmillaan yli 150 000 kappaletta.[7] Suosikin alkuperäinen pääkilpailija, Scandia-musiikin kustantama Iskelmä lopetti vuonna 1967.lähde?

Vuonna 1968 Suosikin päätoimittaja Isto Lysmä siirtyi saman kustantajan Nyrkkiposti-miestenlehden päätoimittajaksi ja Jyrki Hämäläisestä tuli Suosikin päätoimittaja aina vuoteen 2003 saakka, jolloin häntä seurasi tehtävässä Katja Ståhl. Ståhl lopetti Suosikin päätoimittajana 31. joulukuuta 2007.[8] Ståhlin seuraaja oli 4. tammikuuta 2008 alkaen toimittaja Ville Kormilainen.[9] Lehden viimeinen määräaikainen päätoimittaja oli Elli Mäkilä.[10]

Vuodesta 1974 lehdessä julkaistiin joka numerossa aukeaman verran Bees & Honey -terveyspalstaa, joka nousi hyvin suosituksi. Palstalla lääkäri Erkki-Pekka Helle vastasi nuorten terveyskysymyksiin, jotka alkoivat usein sanoilla Dear Eki.[11] Muita lehdelle ominaisiksi tulleita oheiskäsitteitä ja ilmiöitä olivat muun muassa Miss Farkku Suomi -kilpailu ja elokuisin ilmestynyt erityislaaja kultaturbo-numero. Suosikki järjesti myös joka lehdessä äänestyksiä parhaasta muusikosta, näyttelijästä ja urheilijasta. Suosikissa ilmestyi myös sarjakuvia, joihin kuului muun muassa Mauri Kunnaksen Nyrok City, jota julkaistiin Suosikissa vuosina 1979–1986.

Viimeisinä vuosinaan Suosikki-lehteä muokattiin lähinnä tytöille suunnatuksi, ja se alkoi keskittyä musiikin ohella muun muassa tyttöjen muotiin. Tuolloin Suosikin kannattavuus alkoi laskea tuntuvasti, varsinkin kun sen kilpailijana oli menestyneempi tyttöjenlehti Demi.[12][13] Otavamedia ilmoitti 19. syyskuuta 2012 lopettavansa Suosikin julkaisemisen kannattamattomana.[14] Lopettamista perusteltiin myös nuorison mediankäytön muutoksilla, internetkulttuurin vakiintumisena sekä musiikin kulutuksen pirstaloitumisella. Viimeinen lehti ilmestyi joulukuussa 2012.[2][3]

Laura Frimanin sekä Mikko Mattlarin kirjoittama "Kultaturbo – Suosikki-lehden tarina" ilmestyy syyskuussa 2024.[15]

Päätoimittajia

• Olli Hämäläinen 1961–1962[16]
• Pertti Klemola 1962–1963[16]
• Isto Lysmä 1963–1968[16]
• Jyrki Hämäläinen 1968[16]–2003[17]
• Katja Ståhl 2003–2008[8]
• Ville Kormilainen 2008–2012[9]
• Elli Mäkilä 2012