Grizzly: Neon City (CD! Kari Heimosen -77 tuottama levy)
Kuvaus
Grizzly: Neon City
Julkaisupäivämäärä: 17.8.2012
Järvenpääläisen Grizzly-yhtyeen Neon City tarjoilee albumillisen suomalaista rockia vuodelta 1977. Albumi julkaistiin alunperin Fonovoxin Titan-alamerkillä. Levyn on tuottanut Kari Heimonen. Yhtyeessä musisoivat Heikki Pehkonen (laulu, kitara), Juha Heininen (koskettimet), Kai Koski (rummut) ja Ilkka Pehkonen (basso).
Tämän tuoreen järvenpääläisen heavy rock -yhtyeen esikoisalbumi Neon City on oiva osoitu kotimaisen pop-musiikin ilmeisestä noususta ja sukupolven vaihdosta. Grizzlyn ohella on viime kevät tuonut tullessaan koko joukon muitakin uusia bändejä, jotka nuoresta keski-iästään huolimatta tuntuvat olevan jo täysiä tekijöitä. Näitä uusia tulokkaita yhdistää melkoinen osaaminen, ennakkoluulottomuus ja ennen kaikkea vahva usko omaan musiikkiin. Neon City yllättää kuulijansa monessa suhteessa hyvinkin positiivisesti. Jo lp:n avausuraa kuunnellessa kiinnittyy huomio väistämättä yhtyeen komeaan soundiin. Se on epäilemättä pitkällisten kokeilujen ja harjoittelun tuloksena kehitetty miltei kansainvälisten jytäbändien tasolle. Erityisen ansiokkaasti tämä tulee esille yhtyeen kitaristin Heikki Pehkosen työskentelyssä. Hän tuntuu efektilaitteineen hallitsevan heavykitaroinnin vivahteet kiitettävällä tavalla. (Rämpylä-lehti 6/1978)
Sisältö:
1. Flappin
2. Neon City
3. Strugglin Marionettes
4. Before I Fall
5. Black Monday
6. Zero Dee
7. Jean Age Nervous Breakdown
8. Eddies Back
9. Trotyl Love
10. High Seas
Fonovox 1977 / Rocket Records 2012
Osta heti
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.