HASSE WALLI & EERO KOIVISTOINEN NIMIKIRJOITUKSET

HASSE WALLI & EERO KOIVISTOINEN NIMIKIRJOITUKSET

B/W KUVASSA

Hannes Mikael Waldemar ”Hasse” Walli (s. 10. helmikuuta 1948 Helsinki) on suomalainen rockia, bluesia ja maailmanmusiikkia esittävä kitaristi, joka aloitti muusikonuransa The Islandersin ja Jormasin jäsenenä 1960-luvun puolivälissä, aluksi rumpalina. Hän nousi maineeseen Blues Section -yhtyeen kitaristina vuonna 1967. Walli oli katsomassa Jimi Hendrixin Kulttuuritalon-konserttia vuonna 1967.[1]

Walli kuului maailmanmusiikkia eri tyyleihin yhdistelleen Piirpauke-yhtyeen perustajajäseniin. Walli on kertonut Bob Marleyn Tukholman-konsertin 1977 sekä oman Kuubassa festivaaleilla käymisensä vuonna 1978 vaikuttaneen maailmanmusiikki-innostukseensa, mutta että lopullisen vaikutuksen tekivät Sakari Kukon Senegalista vuonna 1979 tuomat äänitteet.[2] Vuonna 1980 Walli oli mukana tekemässä nimellä Olavi Hämy ja Planets reggae-singleä "Raha/Kanuuna."[3] Ensimmäisellä soololevyllä vuonna 1981 laulusolisteina olivat Tuomari Nurmio, Mara Halme ja Jim Pembroke ja seuraavalla vuonna 1982 Marie-Alphonse Liwata[4][5].

Koivistoisen ensimmäinen soitin noin 11-vuotiaana oli viulu, jolla hän soitti barokki- ja kamarimusiikkia.[2] 16-vuotiaana hän vaihtoi alttosaksofoniin,[4] koska hän oli tykästynyt jazzmusiikkiin, jota hänen veljensä oli tuonut meriltä, ja viululla sitä oli hankala soittaa.[2] Myöhemmin hän vaihtoi alttosaksofonista tenori- ja sopraanosaksofoneihin.[4] 1960-luvun puolivälissä Koivistoinen aloitti opiskelut Sibelius-Akatemiassa:[3] Siellä hänelle saksofonin soittoa opetti Eero Linnala ja säveltämistä Aulis Sallinen.[4]

Koivistoisen ensimmäinen yhtye oli kokeilevaa avantgarde- ja fuusiojazzia soittava trio, jossa rumpalina toimi Edward Vesala ja basistina Pekka Sarmanto.[4] Vuonna 1967 Koivistoinen liittyi Blues Sectioniin, jota on pidetty Suomen ensimmäisenä proge-yhtyeenä. Yhtyeen levy Blues Section oli Koivistoisen ensimmäinen. Yhtye kuitenkin hajosi jo kesällä 1968, kun Koivistoinen jätti sen.[5] Hän siirtyi The Boysiin, jossa soitti noin vuoden.[6]

Eero Koivistoinen ja ensimmäinen Yrjö-palkinto vuonna 1967. Vasemmalla Pekka Sarmanto ja oikealla Reino Laine.

Vuonna 1967 vastaperustettu Suomen Jazzliitto myönsi ensimmäisen Yrjö-palkinnon Koivistoiselle.[4][7] Vuonna 1968 ilmestyi hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Valtakunta. Levyn kappaleiden sanat ovat suomalaisten runoilijoiden runoja, ja laulajina toimivat Eero Raittinen, Seija Simola, Vesa-Matti Loiri sekä Koivistoinen itse. LP:n julkaisi Otava. Levystä on julkaistu vuonna 1995 myös CD-versio, jolle oli lisätty kappaleita Maarit Hurmerinnalta, Sakari Kuosmaselta ja Pepe Ahlqvistilta.[8] Seuraavana vuonna Koivistoisen kvartetti voitti yhtyekilpailun Montreux’n jazzfestivaaleilla Sveitsissä. Voittoa on pidetty ensimmäisenä suomalaiselle jazzille osoitettuna kansainvälisenä tunnustuksena, ja sen ansiosta yhtye pääsi esiintymään Newportin jazz-festivaaleille Yhdysvaltoihin.[4]

1970-luvun alussa Koivistoinen muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan Berklee College of Musiciin, Bostoniin. Siellä hän opiskeli kolme lukukautta opettajinaan muun muassa Joe Viola ja Herb Pomeroy.[4] 1970-luvulta lähtien Koivistoinen on myös opettanut Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa.[3] Vuonna 1975 Koivistoinen oli mukana perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria[4] ja soitti yhtyeen riveissä aina vuoteen 1990.lähde? Myöhemmin vuosina 1996–1998 hän toimi yhtyeen taiteellisena johtajana. Kaudellaan hän muun muassa tuotti UMOn ensimmäisen albumin ulkomaiselle levy-yhtiölle sekä toimi kapellimestarina ja sovittajana kriitikoiden kiittämällä levyllä Electrifying Miles.[4]

Vuonna 1973 Eero Koivistoinen Music Society julkaisi fuusiojazz-albumin Wahoo! On väitetty, että LP:itä olisi alun perin painettu vain 600 kappaletta, ja että niistä saisi nykyään maksaa yli 500 dollaria.[9] Tämä kulttilevyksi mainittu albumi, kuten monet muutkin Koivistoisen levyt, on kuitenkin julkaistu vuosituhannen vaihteessa uudelleen CD-muodossa.[10]

Vuonna 1981 Koivistoinen voitti Euroopan yleisradiounionin sovituspalkinnon Nording-kilpailussa Jerseyssä teoksellaan "Ultima Thule",[4] ja vuonna 1983 hänen 1980-luvun alussa perustamansalähde? levy-yhtiö Pro Records julkaisi samannimisen albumin.[11] Vuonna 1987 hän voitti Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön sävellyskilpailun big bandille teoksellaan "Kukonpesä".[4]

Koivistoisen 1990-luvun projekteihin kuuluvat muun muassa Trio X, jossa Koivistoisen lisäksi soittivat pianisti Seppo Kantonen ja vibrafonisti Severi Pyysalo,[3] sekä kvintetti Zone.[4]

Vuosituhannen vaihteessa Koivistoinen kiinnostui etnisestä musiikista: toisaalta vuonna 1998 hän julkaisi senegalilaisten muusikoiden kanssa albumin Eero Koivistoinen and Senegalese Drums,[4] ja toisaalta vuonna 2002 albumin Utu, joka koostui hänen jazzkvartetille sovittamistaan suomalaisista kansanlauluista[12] sekä vuonna 2003 Johanna Iivanaisen kanssa albumin Suomalainen, jolla Iivanainen lauloi Koivistoisen sovittamaa suomalaista populaarimusiikkia sekä tämän omia sävellyksiä.[13] Vuonna 2007 Iivanainen ja Koivistoisen yhtye ilmoittivat julkaisevansa toisen yhteisen albumin Lennosta kii! Myös tällä albumilla yhdistellään suomalaista populaarimusiikkiin Koivistoisen jazzsävellyksiin.[14]

Koivistoinen on kuitenkin jatkanut myös fuusion parissa vuonna 2001 julkaistulla albumillaan Helium[15] sekä uudistuneen Eero Koivistoinen Music Societyn albumilla X-Ray vuodelta 2006.[10] Vuonna 2005 hän myös sävelsi kappaleita The Five Corners Quintetille ja soitti yhtyeen esikoislevyllä Chasin' the Jazz Gone By,[16] joka ylsi parhaimmillaan Suomen albumilistan sijalle 21.[17]

Koivistoinen on jazzin lisäksi säveltänyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterille baletin "Äiti Maa" vuonna 1979, tehnyt Yleisradiolle radiokoosteen "Suomi – maailman majakka" vuonna 1996,[2] Charles Baudelairen runoelman innoittamana sarjan "Pahan kukkia", sekä Radion sinfoniaorkesterille sarjan "Round about Monk".[4]

ETHÄN MAKSA TUOTETTA ENNENKUIN SAAT MEILTÄ VIITENUMERON MAKSAMISTA VARTEN

TUOTE MYYNNISSÄ MUSIC HUNTERISSA