J. Ventilä : Pyhimys vai veijari
Kuvaus
Pyhimus vai veijari, J. Ventilän kertomus.
Kovakantinen,136 sivua.
Käyttämätön
Kirjan takakannesta:
Olen syntynyt pyhäinmiesten päivänä. Äitini mielestä siinä oli jotakin enteellistä, selittämätöntä, mutta kuitenkin hyvää. Kaikkien äitien tapaan myös minun äitini jaksoi väsymättä puolustaa omaa lastaan ympäristön leimatessa pojan ulkoisen vamman perusteella myös henkisesti jälkeen jääneeksi. Minun kohtaloni näytti jo tulevan peräkammaripojan osa Vimpelin kirkonkylässä. Erinomaisesti onnistunut suuri leikkaus antoi nuorelle miehelle aivan uutta potkua uusien tavoitteiden saavuttamiseksi. Pääsin matkaan varikolta muiden takaa, kaukana paalupaikalta. Nyt kaikki oli kuitenkin vain itsestä kiinni. Kirjan otsikossa oleva veijarisana tarkoittaa enemmän kirjoitustyyliäni kuin uskottavuutta. Vanhoissa verokirjoissani minulla on ollut monta ammattia alkaen maanviljelijästä ja sekatyömiehestä. Leipäni olen tienannut myös pankinjohtajana, toimittajana, tiedottajana, viestintäjohtajana, yrittäjänä ja toimitusjohtajana.
Ostaja maksaa postimaksut. Lähetän XXS pakettina, voimassa olevalla hinnalla (esim. 1.4.24 hinta oli 6,95 eur)
Hakusanoja: Vimpeli Osuuskassa Kortesjärvi Helsinki Rautaruukki Oulu Sauli Niinistö Mauri Pekkarinen Esko Aho Ahti Karjalainen
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.