Joan Miro : 30 postcards

Eli 30 irrotettavaa postikorttia taiteilijalta :  Joan Miro

LTK 1

Joan Miró

Henkilötiedot

Syntynyt20. huhtikuuta 1893
Barcelona, Katalonia, Espanja

Kuollut25. joulukuuta 1983 (90 vuotta)
Palma de Mallorca, Mallorca, Espanja

Kansalaisuuskatalaani

Taiteilija

Salanimi Miro, Joan, la ferra

Alataidemaalari, kuvanveistäjä, keraamikko

Taidesuuntaussurrealismi

Palkinnot

Gran Premio
Venetsian biennaali 1954
Guggenheim International Award 1959

Nimikirjoitus

Joan Miró, Nainen ja lintu, 1983 on Barcelonan Joan Miró -puistossa.

Joan Miró i Ferrà (20. huhtikuuta 1893 Barcelona – 25. joulukuuta 1983 Palma de Mallorca) oli katalonialainen taidemaalari, kuvanveistäjä ja keraamikko. Mirón töitä on kuvattu surrealistisiksi, lapsenomaisiksi, katalonialaista kansallisylpeyttä ilmentäviksi ja alitajuntaa peilaaviksi.

Time-lehden kriitikon Robert Hughesin mukaan Miró on eräs niistä vuosien 1880 ja 1900 välillä syntyneistä taiteilijoista, jotka muokkasivat uudelleen kulttuuria ja tietoisuutta. Mirón tuotantoon sekoittuu useita osia modernismin kaikkein rohkeimmista taidesuuntauksista – kubismin maalaustaide, surrealismin runous ja dadan opit – ja ne muuntuvat omaksi, katsojille tutuksi tyyliksi, joka on kuitenkin välittömästi tunnistettavissa hänen omakseen.[1]

Elämä

Nuoruus ja opiskelu

Mirón isä oli tarragonalaisen sepän poika, josta tuli Barcelonassa kulta- ja kelloseppä. Hänen äitinsä puolestaan oli huonekalupuusepän tytär Palma de Mallorcasta.[2] Miró aloitti piirustuksen opiskelun seitsemänvuotiaana. Hän suostui kuitenkin myöhemmin vanhempiensa vaatimuksesta hankkimaan itselleen ”kunnon ammatin” ja opiskeli kauppakoulussa kirjanpitäjäksi. Samaan aikaan hän opiskeli kuvataidetta Barcelonan taideakatemiassa maisemamaalari Modest Urgellin sekä koriste- ja taideteollisuuden professori Josep Pascó i Mensan johdolla.[3]

Mirón ihaileman Antoni Gaudín suunnitteleman Sagrada Família pienoismalli (1898).

Päätettyään kolmivuotisen taidekoulutuksen Miró ryhtyi vanhempiensa tahdon mukaan kirjanpitäjäksi. Kärsittyään hermoromahduksen hän jätti yrityselämän.[4] Kahdeksantoistavuotias Joan lähetettiin perheen vasta ostamalle maatilalle Mont-roig del Campin pikkukaupunkiin, joka sijaitsee vajaat sata kilometriä Barcelonasta lounaaseen. Miró toipui sairaudestaan ja alkoi vaeltaa ympäristössä maalaamassa. Maaseutuympäristö vaikutti paljon varsinkin hänen varhaistuotantonsa kehitykseen. Muutettuaan Pariisiin hän palasi seudulle kesäisin.[5]

Vuosina 1912–1915 Miró opiskeli Francese d’Assís Galí Fabran yksityisakatemiassa.[3] Barcelonan taidekouluissa hän tutustui katalonialaiseen kansantaiteeseen ja sen yhtymäkohtiin juuri kehittymässä olevaan modernin taiteeseen. Hän tutustui myös Barcelonan useisiin kirkkoihin, joiden 800–1100-luvulta peräisin olevasta sisustuksesta hän sai vaikutteita myöhempiin teoksiinsa.[6] Opiskeluaikoinaan hän ihaili myös Antoni Gaudín arkkitehtuurin voimakkaita art nouveau -muotoja.[7]

Varhaistuotanto

Miróa rohkaisi jo varhain taidekauppias Josep Dalmau, jonka taidegalleriassa hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä oli Barcelonassa 1918. Vuonna 1917 hän oli tavannut Francis Picabian.[4]

Vuosina 1913–1917 Mirón töissä oli vaikutteita Paul Cézannelta ja fauvisteilta. Niissä kuvatut objektit ovat lähellä toisiaan, ja ne loistavat kirkkain ja murretuin värein nauhamaisten kuvioiden muodostaessa eräänlaisia dekoratiivisia ornamentteja.[3] Vuosien 1916–1917 varhaistuotannon tärkeitä teoksia ovat Asetelma ja ruusu[8], E. C. Ricartin muotokuva[9], V. Nubiolan muotokuva[10], Prades, kylä[11] sekä, Ciurana, polku[12].[3]

Vuonna 1918 Miró perusti yhdessä ystäviensä kanssa ryhmän ”Agrupació Courbet” (kat. Courbet-ryhmä), jonka nuoret taiteilijat vastustivat katalonialaisen taiteen konservatiivista traditiota.[3] Samoina aikoina alkoi Mirón niin sanottu ”yksityiskohtainen kausi”. Sanaa alkoi käyttää eräs Courbet-ryhmän taiteilijatovereista. Tätä vaihetta on kutsuttu myös ”runolliseksi realismiksi”. Taiteilija vietti jälleen kesiä vanhempiensa maatilalla Mont-roigissa, jossa syntyneissä maisemissa on syvä perspektiivi, ja ne ovat tulvillaan metodisesti maalattuja yksityiskohtia.[3] Tämän kauden teoksia ovat Vihannespuutarha ja aasi[13] sekä Vaunun jäljet.[14][3]

Pariisi ja Ranska

Miró saapui Pariisiin vuonna 1920 ja jakoi siitä lähtien aikansa Espanjan ja Ranskan välillä. Hän tapasi Pariisissa Pablo Picasson, jota ei ollut aikaisemmin tavannut mutta jonka äiti oli perheen tuttava Barcelonassa. Picasso osti Mirón hänelle esittelemän maalauksen ja auttoi tätä tutustumaan taiteilijapiireihin.[15] Miró tutustui myös runoilijoihin Max Jacob, Pierre Reverdy ja Tristan Tzara, joiden kanssa osallistui dada-ryhmien toimintaan. Taidekauppias Dalmau järjesti Mirón ensimmäisen yksityisnäyttelyn Pariisissa 1921, ja Mirón teoksia oli esillä Salon d’Automnessa 1923. [4]

Vuosina 1921–1922 Miró loi maalauksen Maatila,[16] joka on runollisen realismin vaiheen paras saavutus. Maalauskangas, joka on kooltaan 132–147 senttimetriä, sisältää koko maailmankaikkeuden: sen täyttävät arkiset esineet, joilla on symbolisia merkityksiä, jotka jättävät kuvan avoimeksi lukuisille tulkinnoille. Amerikkalainen kirjailija Ernest Hemingway osti maalauksen, koska hän näki siinä vaikutelmia katalonialaisesta maisemasta ja mentaliteetista:[3][2]

»Siinä on kaikki, mitä Espanjasta tuntee kun siellä on, ja kaikki mitä tuntee kun on sieltä pois eikä voi mennä sinne. Kukaan muu ei ole pystynyt maalaamaan näitä kahta hyvin vastakkaista asiaa.[17]»

Seuraavat kaksi maalausta Kynnetty pelto (1923–1924)[18] ja Katalonialainen maisema (Metsästäjä) (1923–1924)[19] todistavat taiteilijan kehittyneen nopeasti todellisen elämän tarkkailijasta ja jäljittelijästä epätavallisten mielikuvien ja symbolien toteuttajaksi. Realistisia kuvioita pakottavat vääristyneet muodot, joita geometriset hahmot, lieriöt, ympyrät, kolmiot ja viivat venyttävät, paisuttelevat ja vääntävät. Muistetut unet, erityisesti ne, joita hän näki mentyään nukkumaan nälkäisenä, tulivat inspiraation lähteiksi. Hän tunnusti myöhemmin, että nälkäisen hallusinaatiot olivat hänen muusansa. Verrattuna eetterin, kokaiinin, alkoholin, morfiinin tai seksin käyttöön Mirón nälän hallusinaatiot näyttävät melkein munkin paastolta.[3][20]

Surrealistien ryhmään

”Les Fusains”, 22, rue Tourlaque, Pariisissa, jossa Miró asui vuonna 1927.

Miró tapasi vuonna 1924 André Bretonin, Paul Éluardin, Louis Aragonin ja muita surrealistiryhmän jäseniä. Samana vuonna julkaistiin surrealismin manifesti. Breton uskoi Mirón löytäneen keinon kuvata elämän ”runollista todellisuutta” sellaisilla tavoilla, joita Bretonin manifestissa kuvattiin mutta joita Breton ei pystynyt täysin kuvittelemaan.[15] Mirón yksityisnäyttely Pariisin Galerie Pierressä vuonna 1925 oli huomattava surrealistinen tapahtuma. Miró oli samana vuonna mukana surrealistien ensimmäisessä yhteisnäyttelyssä Galerie Pierressä. Hän matkusti Hollantiin vuonna 1928 ja aloitti maalaussarjan hollantilaisten mestarien innostamana.[21][22][23][4]

Miró maalasi useita töitä surrealistien tapaan. Melko pieni Harlekiinin karnevaali (1924–1925)[24] oli hänen tuotantonsa surrealistisen vaiheen huipentuma.[25][26]

Mirón maalausten maailmassa luuttomat, leijuvat ja amorfiset oliot vaihtavat muotoaan ja asemiaan tilassa ja maailmankaikkeudessa. Kuviolla ja objekteilla, kuten kala, hyönteinen, tikapuut, liekit, tähdet, lieriöt, ympyrät ja pallot on todellisuudessa vastaavat hahmonsa, mutta maalauskankaalla heiluvat värilliset varjot juhlien lomapäivää.lähde?

Ajan kuluessa Mirón maalaukset tulivat yhä abstraktimmiksi ja hänen muotonsa orgaanisemmiksi. Mirón kuvallisten idiomien sanasto sai muotonsa 1920-luvun loppuun mennessä. Siinä on merkkejä, jotka osoittavat tilan (horisonttiviiva, aurinko ja tähdet kuvan yläreunassa; aaltoja tai kasvikimppuja alaosassa), ja viestintuojien apumerkkejä, jotka viestivät ja yhdistävät tilan eri osia: lentävä lintu, juokseva jänis, taivaaseen suuntautuvat tikkaat, aistihavaitsemisen elimiä – silmä ja korva, ihmisen hahmo, jolla on valtavat jalat. Esimerkiksi Henkilö, joka heittää kivellä lintua (1926)[27]; Kuuta haukkuva koira (1926)[28]; Maisema (jänis) (1927)[29].[3]

Taiteilija kokeili 1930-luvulla erilaisia materiaaleja. Hän teki assemblaaseja löytämistään materiaaleista ja esineistä ja maalasi, piirsi ja teki kollaaseja paperille, kovalevylle, hiekkapaperille ja kuparille. luonnoskollaasiensa mukaan hän loi vuosina 1932–1936 sarjan kuvia. Hän irrotti osia luetteloista ja aikakauslehdistä, kuvia koneista ja arkiesineistä, järjesti ja liimasi niitä paperille ja käytti kollaaseja tulevissa maalauksissaan, joiden sommitelmissa nuo tekniset osat ja kappaleet saivat lievästi muotoillut hahmot, jotka muistuttavat eläinten elimiä, ihmisten raajoja ja sikiöitä. Nämä kirkkain värein maalatut työt ovat Mirón kaikkein abstrakteimpia teoksia, kuten Maalaus (1933) ja Sommitelma (1933)[30].

Vuonna 1934 Miró palasi jälleen Pariisiin. Sen vuoden alusta hän ei pystynyt piirtämään muuta kuin hirviöitä, ja ihmisistä tuli hampaiden ja sukupuolielinten groteskeja hahmoja. Espanjan sisällissodan puhkeaminen ja fasismin nousu Euroopassa vahvistivat hänen pelkojaan. Hän teki tasavaltalaisille propagandajulisteita kuvaamalla katalonialaisen talonpojan nostetun nyrkin.[15]

Kansainvälistä tunnustusta

Espanjan sisällissodan puhjettua kesäkuussa 1936 Miró palasi Pariisiin ja jäi Ranskaan vuoteen 1940 asti. Vuonna 1937 hän maalasi suuren paneelin Niittäjä Espanjan tasavallan paviljonkiin Pariisin maailmannäyttelyssä. Katalonialaista talonpoikaa esittävä maalaus tuhottiin paviljongin purkamisen jälkeen.[31] Eräs tämän kauden merkittävistä töistä on Asetelma jossa vanha kenkä (1937)[32]. Arjen esineet – pullo, leipä, ketun purema omena ja vanha kenkä – säteilevät epätodellista valoa, joka saa kuvan näyttämään Ilmestyskirjan kohtaukselta.[3] Miró totesi tuolloin haastattelussaan: ”Olen pessimistinen, olen järkyttävän pessimistinen.” ”En hyväksy illuusioita. Taistelu kaikkea sellaista vastaan, joka edustaa hengen puhdasta arvoa, tulee olemaan väkivaltaisempi kuin koskaan.”[15]

Toisen maailmansodan puhjettua 1940 Miró muutti perheineen Normandian rannikolle Varengevillen kylään, jossa hän alkoi tehdä guassisarjaa Tähtikuviot. Kylään oli annettu pimennysmääräys, joka vaikutti kirkkaaseen ja vaikuttavaan maalaussarjaan Constellations (Tähtikuviot).[15] Tähdet, kuunsirpit, kiekot, silmät, linnut ja eläimet, ihmishahmot ja jotkut epämääräiset muodot joko lähestyvät toisiaan tai jättävät avoimen tilan. Miró itse myöntää luoneensa nämä guassimaalaukset yön, tähtien, Bachin ja Mozartin musiikin vaikutuksen alaisina. Ne herättivät hänessä monenlaisia runollisia assosiaatioita, jotka kuvastuvat teosten nimissä, kuten: Satakielen laulu keskiyöllä ja aamusade (1940)[33], Salakirjoitusta ja tähtikuvio rakkaudessa naisen kanssa[34] ja Aamun herääminen (1941)[35].

Saksan joukkojen edetessä Ranskaan toukokuussa Mirón onnistui paeta vaimonsa ja tyttärensä kanssa Pariisiin ja sieltä Espanjaan. Perhe matkusti Palma de Mallorcaan, missä Miró oli viettänyt lapsuutensa kesiä isovanhempiensa kanssa.[15]

Sodan viimeisenä vuonna 1944 Miró loi keraamikkoystävänsä Josep Llorens i Artigasin kanssa keramiikkaa, jossa on uutta ilmaisun kiihkeyttä. Maljakoita on tehty usein tahallisen epämuodostuneiksi ja sirpaloituneiksi.[36]

Toisen maailmansodan jälkeen

Vuosina 1940–1970 taiteilija saattoi toteuttaa unelmansa monumentaalitaiteesta, joka oli tapa ”saavuttaa ihmisiä”. Vuonna 1947 hän matkusti ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin ja teki seinämaalauksen Cincinnati Terrace Hilton -hotelliin.[37] 3 × 10 metrin kokoinen suuri maalaus valmistui New Yorkissa, jossa Miró asui yhdeksän kuukautta. Hän tapasi siellä muun muassa maanpaossa olevia taiteilijatovereitaan, esimerkiksi Marcel Duchampin.[38]

Mirón ateljee Palma de Mallorcassa on nykyisin museona.

Hän asettui vuonna 1956 asumaan Palma de Mallorcalle huvilaan, jossa oli suuri ateljee. Sen suunnitteli hänen ystävänsä arkkitehti Josep Lluís Sert. Hän teki siellä yhteistyössä vanhan ystävänsä, mestarikeraamikko Josep Llorens Artigasin kanssa kaksi teosseinää Unescon päämajaan Pariisiin (1956–1958). Seinät ovat kolme metriä korkeita ja 15 ja 7,5 metriä leveitä. Hallitseva Aurinkoseinä ja intiimimpi Kuuseinä kirkkaine väreineen ovat vahva vastakohta rakennusten harmaalle betonille.[39] Tästä teoksesta Mirólle myönnettiin Guggenheim International Award vuonna 1958 ja hänen matkustettuaan keväällä 1959 kolmatta kertaa Yhdysvaltoihin palkinnon ojensi Valkoisessa Talossa presidentti Eisenhower.[40]

Miró innostui vuonna 1952 Pariisissa näkemästään Jackson Pollockin näyttelystä, mutta puhtaaseen abstraktioon hänellä ei ollut kiinnostusta.[15]

Mirón teoksia oli ensimmäisessä Kasselin documentassa 1955.[4] Seuraavana vuonna Miró keskeytti maalaamisen ja aloitti sarjan monumentaalisia keramiikkaseinämaalauksia, jotka somistavat muun muassa Harvard Harkness Centerin ruokasalia (1960–1961), Kauppakorkeakoulun rakennusta Sankt Gallenissa Sveitsissä (1964), Fondation Maeghtin aitaa Saint-Paul-de-Vencessa Barcelonan lentoasemaa (1970) sekä Osakan maailmannäyttelyn lasipaviljonkia (1970).[41]

Vuosina 1950–1970 Miró kiinnostui myös kuvanveistosta, jonka parissa hän työskenteli tiiviisti 1960-luvulla. Hän teki veistosten mallit löytämistään materiaaleista, joko ihmisen tekemistä tai luonnonmateriaaleista. Ne valettiin toisinaan myöhemmin pronssiin.[42] Tämän kauden maalaukset tulivat jälleen ”tyhjemmiksi”: Nainen auringossa (1950), Katalonialainen talonpoika kuunvalossa (1968), triptyykki Sininen I, II ja III (1961)[43] ja Kiurun siipi (1967). Näitä töitä luonnehtii muutaman puhtaan värin käyttö, suuret, yksinkertaiset muodot sekä poikkeuksellinen lakonisuus yhdistettynä runollisen ilmaisun energiaan.[3]

1960-luvulla Mirón tyyli kehittyi karskimmaksi ja villimmäksi. Hän koki Francon Espanjan ilmapiirin yhä tukahduttavampana ja halusi tuoda vuoden 1968 Pariisin opiskelijamellakoista kapinallista henkeä. Eräästä maalauksestaan 75-vuotias taiteilija selitti, että sen nimi selvittää kaiken: Toukokuu 1968. Myöhemmin hän kertoi maalauksesta, että draama ja odotus ovat tasapainossa: ”se oli se, mitä unohtumattomassa nuorten kapinassa oli ja mitä siitä jäi jäljelle...”[44]

Elämänsä lopulla Francon aikana Miró eristäytyi eräänlaiseen vapaaehtoiseen maansisäiseen karkotukseen, mikä ei kuitenkaan tarkoittanut ettei hän olisi ottanut kantaa. Noina vuosina Miró vastusti Francon hallituksen yrityksiä saada hänet edustamaan hallitusta ulkomailla. Hän kieltäytyi osallistumasta valtion järjestämiin taidenäyttelyihin.[45] Kenraali Francon kuoltua vuonna 1975 Mirólta kysyttiin, mitä hän oli tehnyt Espanjaa lähes 40 vuotta hallinneen diktaattorin vastustamiseksi. Taiteilija vastasi: ”Vapaita ja väkivaltaisia asioita.”[15]

Miro kuoli joulupäivänä 1983 Palma de Mallorcassa. Hänet on haudattu sukuhautaan Montjuïcin hautausmaalle Barcelonassa.[46]

Tuotanto

Kokonaisuus

Fundació Joan Miró -säätiön edustalla oleva veistos Kuu, aurinko ja yksi tähti.

Mirón tuotanto kattaa noin 500 veistosta, 2 000 öljymaalausta, 3 500 grafiikan työtä ja 400 keraamista työtä. Lisäksi hän teki keramiikkaseiniä ja seinävaatteita julkisiin tiloihin, kuvitti kirjoja ja suunnitteli tuotemerkkejä.[3]

Muu tuotanto

Miro teki yhteistyötä vuonna 1926 Max Ernstin kanssa suunnitellen lavasteita Djagilevin Ballets russesiin. Hän myös suunnitteli 1978 groteskeja nukkeja kokeellisen teatteriryhmän La Clacan kanssa esitykseen Bogeyman (joka viittaa Francoon).[45]

Miró suunnitteli jalkapallon MM-kisoihin 1982 julisteen.[47] Espanjan valtion matkailutoimisto on vuodesta 1983 käyttänyt Mirón maalaamaa aurinkoa maan matkailumainonnassa.[48][49] Espanjan suurin pankki La Caixa on vuodesta 1980 käyttänyt Miron työstä otettua aihetta (sininen meritähti, keltainen ja punainen piste) logonaan. Aihe on poimittu seinävaatteesta, jonka pankki tilasi taiteilijalta 1970-luvun lopussa.[50]

Mirón suunnittelema seinävaate World Trade Centerissä New Yorkissa (1974) tuhoutui syyskuun 11. päivän iskuissa vuonna 2001.[51]

Eräs Mirón suunnittelemista yhteiskunnallisista teoksista on hänen Amnesty Internationalille vuonna 1977 tekemänsä mielipidevankeja puolustava juliste.[52]

Museot

Fundació Joan Miró säätiö avattiin vuonna 1975 Centre d’Estudis d’Art Contemporanissa Barcelonassa.[53]

Taiteilijan ateljee Palma de Mallorcassa muutettiin 1992 hänen museokseen.[3] Siellä on nähtävillä taiteilijan ateljeet ja työskentelymenetelmiä, kuten myös melko paljon pysyvien kokoelmien teoksia. Ateljeissa kiinnittää huomiota valkoisilla seinillä olevat graffitin kaltaiset piirustukset, jotka ovat Miron ajatusten pohjalta syntyneitä nopeita luonnoksia, jotka näyttävät luolamaalauksilta mutta joista tuli myöhemmin pronssiveistoksia tai keramiikkatöitä.[45]

Mont-roig del Campin vanhassa kirkossa on vuodesta 2004 toiminut Centre Miró. Keskus havainnollistaa varsinkin Mirón varhaistuotantoon vaikuttaneita keskeisiä maisemia ja piirteitä

Vaikutus

Yhdysvalloissa

Mirón ensimmäinen huomattava museotason retrospektiivinen näyttely järjestettiin MoMA:ssa New Yorkissa 1941.[4] Miró kehitti uuden relaationaalisen kuvatilan, jossa hahmot ja niiden ympäristö on kuvattu outoina, jopa epärealistisina. Tämä non-objektiivinen maalaus vaikutti paljon abstrakteihin ekspressionisteihin. Myös abstrakti värikenttämaalaus sai vaikutteita Mirón leveistä siveltimenvedoista ja puhtaista väreistä.[54]

Surrealistien vaikutus oli New Yorkissa suuri toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Miró vaikutti esimerkiksi Jackson Pollockin taiteen myöhäisvaiheen muodostumiseen.[55] Pollockin lisäksi Mirón taide vaikutti muun muassa Georgia O´Keeffen, Robert Morherwelliin, ja Arshile Gorkyn tuotantoon.[54] Louise Bourgeois oli hänen ystävänsä.[56]

Pohjoismaissa

Varsinkin Mirón grafiikkaa on nähty Suomessa eri näyttelyissä 1950-luvulta alkaen. Teoksia on ollut Suomessa ja lähialueilla Ateneumissa Solomon R. Guggenheim -museon kokoelmien näyttelyissä 1957 ja 1994–1995 sekä Taidekeskus Retretin surrealisminäyttelyssä 1987. Mirón näyttelyitä on ollut Wäinö Aaltosen museossa 1991, Malmön taidehallissa 1993, Moderna museetissa 1998, Venäläisessä museossa 2004, Kumussa 2007, ARKENin modernin taiteen museossa Tanskassa ja Henie-Onstad taidekeskuksessa Oslossa 2010.[57]

Keväällä 2011 Espoon Emma-taidemuseossa oli Mirón kuvanveistoon painottuva näyttely. Mirón kuvien fantasiamaailma on innostanut ainakin seuraavia suomalaisia taiteilijoita: Ole Kandelin, Ernst Mether-Borgström, Rolf Sandqvist, Max Salmi, Kauko Lehtinen, Antti Vuori ja Kari Huhtamo.[58]

Vastaanotto

Miroa on ylistetty eräänä modernin taiteen mestareista. Arvostuksen ohella hänen taidettaan on myös kritisoitu. Esimerkiksi taidekriitikko Robert Hughes arvioi seuraavasti Mirón toisen maailmansodan jälkeistä tuotantoa, jonka teosten koko kasvoi ”amerikkalaisiin mittoihin”:

»Miró oli uskomaton taiteilija – välillä. Mutta hän oli myös taidemaalari, jolla oli tiettyjä rajoituksia, jotka alkoivat näkyä melko myöhään hänen urallaan, kun hän alkoi tehä teoksiaan amerikkalaiseen kokoon. Noista suurista, myöhemmistä maalauskankaista – sininen piste, jonka sisällä on muutamia pisteitä ja yksi tai kaksi kiemuraa – on vaikea keksiä yhtään, jota ei haluaisi vaihtaa johonkin hänen tuimasti vaikuttaviin pieniin maalauskankaisiinsa 1920-luvulta, ne ovat kuin petrimaljoja, joissa kuhisee eriskummallisia vertauskuvallisia mikro-organismeja.[17]»

Huges toteaa, että Miróon viitataan aina ”suurena espanjalaisena taiteilijana”, joka on hänen mielestään teknisesti totta mutta kulttuurisesti väärin. ”Hän oli katalonialainen taiteilija ja ero oli hänelle hyvin merkittävä, kuten jokainen, joka katalonialaisia tuntee ja tietää.”

Miró oli Hughesin mielestä syvästi alueellinen taiteilija, jonka ”kansainvälisyys” oli hänen mielestään

»-- paljolti tulosta kuuluisuudesta ja taiteen välitysjärjestelmästä, joka tuli yleiseurooppalaiseksi ja toisen maailmansodan jälkeen transatlanttiseksi. Mutta hänen mielikuvituksensa runko oli tarmokkaan provinsiaalista, jonka juuret olivat katalonialaisessa kompostissa; sitä toisin muokkasi kubismin vaikutus ja sen jälkeen sulautuminen surrealistien avantgardeen 1920-luvulla, mutta sen itsepintainen mielikuvitus juontuu niinkin syvältä kuin hänen suurelta katalonialaiselta edeltäjältään, arkkitehti Antonio Gaudilta.[17]»

Taidekriitikko Hilton Kramer totesi vuonna 2002 New Yorkissa järjestetystä Mirón kuvanveistoon painottuvasta näyttelystä, että taiteilijan kuvallisten ja veistoksellisten motiivien valikoima koostuu miehistä, naisista, linnuista ja seksistä. Myöhäistuotannossa seksuaaliset mielikuvat eivät ole painopiste, vaan röyhkeyteen asti nerokas kirkkaiden värien käyttö