JOUTILAAT - The Idle Ones

Hyväkuntoinen ( ohut kotelo )

Joutilaat on elokuva nuorten miesten pitkistä kesäisistä päivistä, yöttömistä öistä, pakkasenpuremasta pilkkimisestä, joutilaan elämästä päivästä toiseen, vuodenajasta toiseen. Elokuvan nuoret Lötkö, Hapa ja Bodi ystävineen eivät kuitenkaan ole valinneet elämäntapaansa, vaan Kainuun suurtyöttömyys on heidät siihen ajanut. Vaihtoehtoina joutilaalle elämällä on muuttaa avarista luonnonmaisemista ruuhkasuomeen ja jättää ystävät ja perhe.
Joutilaat on koskettava ja lämpimän humorisinen elokuva, joka on paitsi hauska, myös erilainen elokuva nuoruudesta ja työttömyydestä.
Dokumentti palkittiin Pohjoismaiden parhaana dokumenttielokuvana Nordisk Panoramassa. Euroopan elokuva-akatemia valitsi Joutilaat kuuden parhaan dokumenttielokuvan joukkoon.

SEURAAVA TEKSTI TIIA KORHOSEN 15 VUOTTA MYÖHEMMIN TEKEMÄ KYSEISISTÄ JÄTKÄN RETALEISTA JOISTA KASVOI LOPUKSI KUNNON VERONMAKSAJIA

Vuosituhannen vaihteessa työttömyys kuritti Kainuuta. Suomussalmelaisten nuorten miesten päivät kuluivat ammuskelemalla rottia kaatopaikalla, ajamalla rallia hiekkakuopilla, juhlimalla ja retkeilemällä. Nuorista tehtiin dokumenttielokuva Joutilaat, joka palkittiin muun muassa Pohjoismaiden parhaana dokumenttina elokuvafestivaali Nordisk Panoramassa.

– Elämä oli niin irtonaista. Siinä ei ollut kiintopistettä eikä oikeastaan mitään järkeä. Mieluummin sitä viettää sellaista elämää, missä on järkeviä päivärutiineja kuten esimerkiksi työnteko, mikä mielestäni kuuluu ihmisen elämään aika oleellisena osana. Se oli sitä aikaa, onneksi se on takanapäin, naurahtaa dokumentissa mukana ollut Harri "Hapa" Moilanen.

– Siitä on kulunut niin kauan aikaa, että kaikki on muuttunut sen jälkeen aika paljon, kertoo puolestaan Tero "Bodi" Kinnunen.
Reissuhommia ja pätkätöitä

Dokumentti ilmestyi vuonna 2001. Pian sen jälkeen Moilanen muutti Kajaaniin opiskelemaan kirvesmieheksi. Pieniä työttömyysjaksoja lukuun ottamatta töitä on piisannut koko ajan. Kajaanissa aikaa vierähti vajaat 10 vuotta, Kuusamossa parisen vuotta ja muutama kuukausi reissuhommissa Norjassa.

– Muutin pari vuotta sitten takaisin Suomussalmelle, vaikka aikoinaan vannoin, etten ikinä enää tule takaisin. Kaupunkielämä ei viehättänyt ja muksuja on mukavampi kasvattaa pienemmällä paikkakunnalla. Täällä on myös hyvät puitteet metsästykselle ja kalastukselle, ainakin paremmat kuin kaupungissa ja tutut maisemat penikasta asti, niin mikäpä täällä on ollessa.

Välillä Moilanen on kulkenut reissuhommissa Suomussalmeltakin, mutta nyt määräaikanen sopimus paikallisessa yrityksessä pitää miehen paikkakunnalla.

– Saa nähdä, pitääkö reissureppu taas pakata. Muualla tienestit ovat paremmat, mutta töitä kumminkin sain täältä, kun tarpeeksi pitkään kyselin.

Tero Kinnunen on puolestaan asunut Suomussalmella koko ajan. Hän kertoo elävänsä tavallista perheellisen elämää Kainuussa. Muualle muuttoa sähköasentajana ja konepuolella työskentelevä Kinnunen ei ole edes miettinyt, koska pitkäaikaista työpaikkaa ei ole löytynyt.

– Siinähän se elämä rullaa pikkuhiljaa eteenpäin, kun välillä käy töissä Etelä-Suomessa ja on täällä Suomussalmellakin välillä töitä. Työttömän arkea, yrittää aina jotenkin saada aikansa kulumaan, Kinnunen kertoo.
"Suosio oli hämmentävää"

Dokumentin teon aikana Moilanen ja Kinnunen olivat parikymppisiä. Elokuvan saamaan huomioon ei osannut varautua.

– Ajattelin, että dokumentti näkyy Ylen 1:llä joskus sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Suosio ja ralli oli hämmentävää, ihmiset tunnistivat jossain Helsinki–Vantaan lentokentällä, oli haastattelurumba ja lehdissä juttuja. En osannut pahimmissa painajaisissakaan kuvitella, että homma äityy semmoiseksi.

– Se rupesi jopa kaduttamaan aika pirun monta kertaa. Kun tuntemattomat ihmiset tulivat puhumaan ja kyselemään, siitä tuli tämmöiselle maalaisjuntille vähän omituinen olo. En tiedä, tiesikö ohjaajakaan, mihin tässä on tullut lähdettyä mukaan, Moilanen jatkaa nauraen.

Kinnusen mukaan ihmiset saattavat edelleen kysyä, oliko hän mukana dokumentissa. Muuten elokuva ei jättänyt minkäänlaista jälkeä. Dokumentille suunniteltiin myös jatko-osaa, mutta se ei koskaan toteutunut.

– Tarkoitus oli, että myöhemmin kuvaavat miten elämä on muuttunut. En usko, että lähtisin siihen mukaan ja en olisi välttämättä lähtenyt alun perinkään, jos olisin ajatellut järjellä, Kinnunen naurahtaa.

– Minun 15 minuuttia julkisuudessa oli varmasti jo ihan reippaalla kädellä tuossa. En kaipaa enempää, Moilanen jatkaa.
"Kavereita pikkupenikasta asti"

Moilanen ja Kinnunen ovat olleet kavereita pienestä pitäen. Välissä oli monta vuotta, että yhteyttä pidettiin harvemmin. Nyt samalla paikkakunnalla asuessa näemme taas tiheämmin, Kinnunen kertoo.

– Soittelemme ja näemme aina kylillä. Molemmilla on perhettä, niin eihän se ole enää samanlaista kuin ennen oli, että pyörittiin samoissa porukoissa. Se on sellaista vitsailua ja muistelemme vanhoja, että mitä kaikkea sitä oli silloin nuorempana, kertoo Kinnunen.

– Olemme olleet Bodin kanssa kavereita pikkupenikasta asti ja ne asiat eivät ole muuttuneet miksikään. Eikä ikä ole ainakaan tuonut järkeä juttuihin, kyllä se lähinnä huumoripohjalta menee, Moilanen jatkaa.

Moilasen ja Kinnusen nuoruuden kaveriporukasta yksi on poissa, sillä Joutilaissakin mukana ollut "Lötkö" on kuollut.

– Kyllähän mies muistoissa elää edelleen, monet mutkat tuli tehtyä yhdessä. Toisinaan oli aika hauskaakin, mutta se meni se mies sitten, Moilanen sanoo.
Aihe on ajaton eikä koske vain nuoria miehiä

Moilanen kertoo nähneensä Joutilaat -dokumentin ensimmäisen kerran kokonaan alusta loppuun vuoden 2014 kesällä. Sitä ennen dokumentti ei juuri kiinnostanut – maailman ensi-illassakin Sodankylässä elokuvaa katsottiin lähinnä sormien välistä, Moilanen kertoo.

– Ajattelin, että peilistä näkee itseään ihan tarpeeksi. Norjassa sitten katsottiin työkavereitten kanssa se. Vähän oudoltahan se tuntui, kun toistakymmentä vuotta on kulunut ja asiat ovat muuttuneet aika paljon. Lähinnä sitä katseli, että noin idioottiko sitä on ollut jo tuohon aikaan.

Siinähän se elämä rullaa pikkuhiljaa eteenpäin, kun välillä käy töissä.

Kinnusen mukaan dokumentti ei ole samalla tavalla ajankohtainen nuorten miesten tarina kuin se oli 15 vuotta sitten. Nuorten miesten elämä on muuttunut niin paljon, Kinnunen pohtii.

– Me pyörimme ja liikuimme ympäriinsä koko ajan, emme olleet aloillaan ollenkaan. Nykyisin ainakin näyttää siltä, että nuorempi porukka istuu sisällä ja on tietokonehommat ja tabletit, mitä meillä ei ollut. Me keksimme tekemistä ihan muulla tapaa.

Moilasen mielestä sama aihe on kuitenkin noussut nyt uudestaan pinnalle, eikä pelkästään nuorten miesten kohdalla.

– Tällä menolla, mihin suuntaan yhteiskunta on menossa, nuorten syrjäytyminen ja erakoituminen on aika ajaton aihe. Meistä tehty juttu oli käsittääkseni ensimmäinen, kun siitä ruvettiin julkisuudessa jotain näyttämään tai asia otettiin esille. Itsestä tuntuu ainakin, että homma menee nuorten keskuudessa jotenkin vain pahempaan suuntaan.

Saa nähdä, pitääkö reissureppu taas pakata.

 Tiivis kaveriporukka piti toisistaan huolta. Kenenkään ei tarvinnut jäädä yksin neljän seinän sisälle.

– Eihän sitä tiedä, jos olisi ollut teknologia ja kehitys tällä asteella kuin se nyt on, että kuka meistä olisi kuurottanut kämpillä. Samanlaisiahan mekin olisimme saattaneet olla. Olihan siinä se puoli, että oli oikeita ihmisiä. Kaikki kumminkin olemme sosiaalisia ja kaltaistensa seuraan sitä hakeutuu, Moilanen toteaa naurahtaen.