Juan Ramon Jimenez - Harmo ja minä : andalusialainen elegia

Juan Ramon Jiménez - Harmo ja minä : andalusialainen elegia

Andalusialainen elegia. Espanjalainen kirjallisuus ei itselleni ole tätä ennen mitään tarjonnut, näin ollen on korkein aika tarttua härkää sarvista. Juan Ramón Jiménez on merkittävä ja palkittu espanjalainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1956.  Päätin tarttua tähän ohueen mutta sisällöltään painavaan kirjaan Harmo ja minä. Kyseistä kirjaa pidetään tekijänsä pääteoksena. 

Harmo ja minä on proosallinen runoelma joka rakentuu miehen ja aasin retkistä Espanjassa. Tarinan pää henkilö seikkailee Harmo-aasin kanssa värikkäässä ja tuoksuja täynnä olevassa Andalusiassa. Elämän meno elegian siivin kerrotaan monivivahteisiesti ja koreasti. Vaikka kirja on lyhyt, niin siinä ennätetään ansiokkaasti kuvaamaan ihmisten elämää ja luonnon kauneutta. Kuinka aasi voi olla niin inhimillinen kaikkine piirteineen, ja kuinka eläimen ja ihmisen välille voi kehittyä niin vahva vuorovaikutussuhde, tunnesiteestä puhumattakaan? Kirjan kaihoisa vire purkautuu tunneskaalan ääripäissä kyynelten tulvista räjähtävään nauruun. Mielestäni tarinan lyhyet luvut ovat surullisia ja kulkevat välähdyksinä kohti pahaenteistä tapahtumaa. Jos tämä kirja olisi viini, olisi se pikemminkin kupliva ja poreileva valkoviin, kuin paksu ja tahmea punaviini. Jotenkin se alkoholin terävyys puuttuu ja kaikessa seesteisyydessään hyvä niin.

Varsinkin aluksi kirjasta tuli mieleen lastenkirja, joka oli pyritty jopa kuvituksineen ohjaamaan höpsön rentoon tunnelmaan. Kuvitus oli sinällään varsin minimalistista ja karkeasti tehtyä. Itse koin nämä heppoisat kuvat turhiksi. Sen sijaan teksti oli jotenkin kypsää ja helposti lähestyttävää. Vaikka tämä Harmo ja minä kuuluukin Jiménezin älyllisen kauden tuotantoon, on se mielestäni pikemminkin symbolistinen - paljon kuvaava ja vahvoja vertauskuvia pursuileva pikkunätti runoteos. Voisi jopa todeta rentouttavaksi ja virkistäväksi lukukokemuksesksi.