Karin Johannisson: Melankolian huoneet
Kuvaus
Melankolian huoneet - Alakulo, ahdistus ja apatia sisällämme
Paniikkihäiriön, masennuksen ja ahdistuksen uskotaan usein olevan vain oman aikamme vitsauksia, mutta samankaltaiset inhimillisestä herkkyydestä kumpuavat tunnetilat ovat kulkeneet rinnallamme vuosisatoja. 1600-luvulla kuviteltiin, että ihmismieli on helposti särkyvää lasia, 1700-luvulla puhuttiin aistiyliherkkyydestä ja 1800-luku oli hysteerikkojen kulta-aikaa.
Melankolian huoneet on kiehtova katsaus siihen, miten ihmiset ovat tunteneet ja ilmaisseet henkistä kärsimystään eri aikoina. Teoksessa melankolia merkitsee ihmismielen synkkien tunteiden kokonaisuutta. Se jakautuu yhdeksään tunnetilaan eli "huoneeseen", joita ovat esimerkiksi uupumus, pelko ja ahdistus. Vaikka melankolian huoneet ovat olleet olemassa aina, suhtautumistapamme niihin on vaihdellut dramaattisesti. Esimerkiksi 1700-luvulla herkkyys oli hyve ja yläluokan miesten kuului hallita oikeanlaisen itkemisen taito, 1800-luvun puolivälin jälkeen kyyneleistä tuli naisellisen heikkouden osoitus ja omana aikanamme sairaus, joka yritetään parantaa lääkkeillä.
Melankolian huoneet on asiantunteva ja vakuuttava, tyyliltään kaunokirjallinen elämysmatka ihmismielen herkkyyteen ja haavoittuvuuteen. Johannisson käyttää historiaa peilinä, josta oma aikamme heijastuu hämmentävän kirkkaasti. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden tutkia omia huoneitaan ja haastaa pohtimaan, miksi tarvitsemme nykyään diagnosoidun mielenterveyden häiriön käsitelläksemme pahaa oloamme.
Kovakantinen. ISBN: 9789517968195. Päällystetty kirjaston poistokirja.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.