Kuvaus

Pekka Hakamies (toim.): Kyläläiset kansalaiset
Alaotsikko: Tulkintoja Sivakasta ja Rasimäestä
Tutkijaryhmä: Seppo Knuuttila, Ilkka Liikanen, Pertti Rannikko, Hannu Itkonen, Merja Koistinen, Jukka Oksa, Sinikka Vakimo
ISBN: 951708451X
Kustantaja: Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos
Kieli: Suomi
Painovuosi: 1996
Sivumäärä: 258
Sidonta: Nidottu, pehmeäkantinen
Kunto: Tyydyttävä

Muuta: Kansissa selkeää kulumaa ja nuhruisuutta.

"Sivakka ja Rasimäki ovat pohjoiskarjalaisia kyliä. Karjalan tutkimuslaitoksen tutkijat ovat julkaisseet niistä tutkimusraportit vuosina 1973 ja 1984. Tämä teos jatkaa tutkimussarjaa kertomalla kylistä 1990-luvun puolivälin näkökulmasta. Kylien kehitystä ja kyläläisten toimintaa valotetaan monipuolisesti eri lähestymistavoin. Kirjoittajat arvioivat myös aikaisempia tutkimuksiaan ja lähtökohtiaan. Se mitä he kylistä kirjoittavat, kertoo paitsi kylistä ja kyläläisistä, myös tutkijoista itsestään sekä yhteiskunta- ja kulttuurintutkimuksen muuttumisesta."

Asiasanat: paikallishistoria, paikallisyhteisö, kylä, kyläläiset, kansalaiset, Sivakka, Rasimäki, alueellinen identiteetti, perinne, perinteet, kulttuuri, elämäntapa, yhteisöllisyys, sosiaaliset suhteet, naapuruus, perhe, työ, talous, maatalous, asuminen, rakennukset, maisema, muistot, sukututkimus, arkistoaineistot, haastattelut, dokumentit, valokuvat, kertomukset, tarinat, muistitieto, historiallinen aineisto, historialliset tapahtumat, muutokset, kehitys, yhteisön merkitys, yhteishenki, juhlat, tapahtumat, perinneleikit, uskomukset, käsityötaidot, paikalliset ammatit, elinkeinot, kyläkauppa, koulutus, seurakunta, vaikutusvaltaiset henkilöt, yhteistyö, konfliktit, solidaarisuus, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, demokratia, yhteisön päätöksenteko, kotiseutu, omaleimaisuus, kylän kehittäminen, paikallinen vaikuttaminen, perinnetyö, kyläyhdistys, kulttuuriperintö, muistomerkki, paikallinen luonto, maisemat, retkeily, luontoharrastukset, kulttuuritapahtumat, paikalliset legendat, kulttuurimaisema, kyläkirja, tutkimus, paikallishistorian tallennus , kylätutkimus, kylä, kylät, karjala, karjalainen, karjalaiset, itä-suomi, maaseutu, maaseutuväestö, yhteisö, yhteisöt, aluetutkimus, sosiaalinen muutos, yhteiskunta, elämäntapa, paikallisuus, maaseutusosiologia, sosiologia, kylätoiminta, maaseutuväestö, naiset, maaseudun suunnittelu, vanheneminen, uskomus, uskomusperinne, etnografia, antropologia, eläimet, politiikka, kyläyhteisö, kyläyhteisöt, kerronta, valtimo, pohjois-karjala, kehitys, maatalous

Katso myös muut myynnissä olevat edulliset kirjat ja lehdet!
 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 103 vrk 12 h 8 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

6 € Sulkeutuu 103 vrk 12 h 8 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.