Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Kotimaisen Miun-merkin (suunnittelija Ilona Hyötyläinen) tummansininen (mutta niin tumma että näyttää monessa valossa ennemminkin mustalta) leveästi kellottuva hame kevyesti topattua tikattua kangasta. Merkitty koko L, mutta niukka mitoitus eli hahmotan tämän paremmin M-kokona. Vyötäröleveys n. 41,5 cm, ei veny eikä jousta yhtään. Pituus 78-79 cm eli hyvinkin pitkä, tulee polvien alle. Takana vetoketju, sivuissa kunnollisen kokoiset taskut (piiloutuvat saumaan). Pesulapun mukaan 78 % polyesteriä, 22 % polyamidia. pesu 30° ja Made in Estonia.
Koska en ole pitkään aikaan asunut Helsingissä, olen aikoinaan tilannut tämän verkosta (7-10 vuotta sitten?). Olen aina suurin piirtein rakastanut tikkikankaita, mutta olen ilmeisesti alusta asti epäröinyt tämän kanssa, sillä löysin laatikostani vielä pahvisen tuotelapun, joka voisi hyvinkin olla tämän. Olen miettinyt kauan ennen kuin olen lapun edes irrottanut? Joka tapauksessa siinä mallin (style) nimi on Paint quilted (enkä mielestäni ole ostanut Miunilta muuta tikattua, onhan se harvinaistakin) + kokomerkki M/L (mutta siis pesulapussa tosiaan vain L). Lapun mukaan tämä on limited serie ja numero on 2/3. Se tulkitsee, joka osaa, mutta ainakin se pätee, että Miunin sarjat olivat pieniä. Samanlainen ei helposti tule vastaan. Lapun mukaan (jos se tämän lappu on) tämä olisi maksanut uutena 199 euroa.

Olen tätä sovitellut, mutta en näe käytön merkkejä. Minulle tämä toimisi huonosti, koska tämä korostaa lantioni leveyttä suhteessa vyötäröön. Mietin myös, miten tämä istuisi ihan S-kokoisella, jolla laskeutuisi alkuaankin vähän alemmaksi.
Joka tapauksessa harvinaisuus ja löytö, Miunin vaatteita ei tällä hetkellä paljon liiku. JOS tämä olisi päätynyt minulla käyttöön, olisin pukenut kun menen katsomaan jotakin esitystä vanhaan linnaan tms. jossa on viileät huoneet :)

Hameen väri on tasainen, kuvien vaihtelu tulee siitä että aurinko on halunnut kuviin mukaan.

EDIT. Aikaistin kohteen sulkeutumista, koska tulevalla viikolla minulla on mahdollisuus viedä tämä live-kirpparille myyntiin :)

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


45 €
Ilmoitus on sulkeutunut 9.10.2024 9:57
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.