OKK Suomen valtio Olympia palkinto-obligaatiolaina v. 1938
Kuvaus
Myytävänä kuvassa oleva vuoden 1938 Suomen valtion Olympia Palkinto-obligaatiolaina. Suomessa on laskettu liikkeeseen 15 erilaista palkinto-obligaatiolainaa vuosina 1868-1954. Yhteenveto niistä löytyy täältä: https://obligaatio.fi/suomalaiset-palkinto-obligaatiot-hakemisto/
Tästä obligaatiolainasta saaduilla varoilla valtio kykeni saattamaan loppuun Helsingin olympiastadionin ja muiden 1940 kisoihin kaavailtujen suoristuspaikkojen rakentamisen. Tämä oli poikkeava palkinto-obligaatiolaina, koska tästä saadut varat menivät näin leimallisesti johonkin korvamerkittyyn kohteeseen.
Jokaisella lainalla on oma tarinansa. Tämän lainan osalta:
"Stadionien rakentaminen on aina ollut ja varmaan tulee olemaan jatkossakin vaikeaa. Käyttäjillä on paljon enemmän toiveita ja tarpeita kuin maksajilla on rahaa ja halua. Olympiastadionin rahoituksen hankkiminen ei tuottanut tästä kamreerisyndroomana tunnetusta luonnonlaista poikkeusta. Hanke oli vaarassa jäädä torsoksi, kun rahat loppuivat kesken kaiken ja vastakatsomo jäi rakentamatta. Ja vielä oli ne kisatkin tulossa.
Tokiolle oli myönnetty vuoden 1940 kesäkisat. Japani teki kuitenkin putinit ja hyökkäsi yllättäen naapurimaahansa Kiinaan. Japani menetti/joutui tästä syystä luopumaan kisoista. Koska Helsinki oli hakenut Japanin kanssa kisoja ja hävinnyt, niin peruttuja kisoja tarjottiin Helsingille. Helsinki vastasi kyllä, vaikka stadion oli aika lailla vielä vaiheessaan ja rahaa puuttui roimasti."
Lisää tietoa vuoden 1938 olympialainasta lainasta löytyy täältä: https://obligaatio.fi/olympiaobligaatiolaina-vuonna-1938/
Lainan allekirjoittajana on ollut ministeri Väinö Tanner. Palkinto-obligaatio oli vähän kuin raha-arvan ja obligaation hybridi. Palkinto-obligaatiot ovat harvinaisia, koska niiden pääoma maksettiin aikoinaan takaisin obligaatiota vastaan. Kaikki vielä olevat palkinto-obligaatiot ovat jääneet aikkoinaan lunastamatta. Vasemmassa reunassa oleva ruotsalainen leimamerkki kertoo sen, että tämä lainapaperi on myyty Ruotsiin ja siellä joutunut leimaveron uhriksi.Kaikki palkinto-obligaatiot noteerattiin myös pörssissä. Palkinto-obligaatioissa oli aina vain yksi littera - tässä tapauksessa 200 markkaa.
Obligaation kanessa on kansalaisia innostamaan laitettu tuttujen urheilusankareiden kuvia: Matti Järvinen taitaa tuossa voittaa kultaa Losissa vuoden 1932 kisoissa ja oikeassa kulmassa Ritola ja Nurmi tekevät taikojaan. Harvinaisen komea ja merkittävä yksittäinen obligaatiolaina.
Lisätietoja obligaatioista https://obligaatio.fi/
Lisää osakekirja, obligaatio ja rahamarkkinakohteita hakusanalla OKK
Haku: obligaatio, obligatio, pörssi, raha-arpa, valtionkonttori, valtion velka, Helsinki, olympia, olympialaiset
OKK on osakekirjakeräilijöiden oma yhteisö; http://www.osakekirjakerailijat.fi/
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.