Onerva Laine: NAINEN LEIRISSÄ. Sidottu kirja 1974 Otava

Onerva Laine: NAINEN LEIRISSÄ. Päällys: Tapani Aartomaa ja Peter Lindholm. 1974 Otava (toinen painos). 256-sivuinen sidottu kirja, kansipaperin reunoissa kulumaa (ks. kuva), itse kirja ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Nainen leirissä (1974) on kuvaus 1940-luvun Euroopasta. Se on tosikertomus siitä miten suomalainen opettajaperheen tytär ja näyttelijä joutui keskelle natsi-Saksan kauhuja. Ja siitä miten hän pääsi takaisin Helsinkiin. Onerva Laine kirjoittaa harvinaisen vaihtelevasta elämästään totuudellisesti ja jännittävästi. Kirjan välittämä kuva sodasta ja sen seurauksista on vakuuttava todistus ihmisen julmuudesta, kun säännöt on kumottu, ja ihmisen kestävyydestä, kun ainoa mikä on jäljellä on halu elää. Dresdenin suurpommituksessa helmikuussa 1945, yhdessä historian tuhoisimmista, hän näki tuhansien kuolevan, kaupungin tuhoutuvan. Ja hän pelastui. Alkoi vuosia kestävä mieletön pakomatka paperittomana vaeltajana, ilman passia, väärien nimien turvin, poliisia peläten. Välillä elämä sujui paremmin: hän tapasi ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka auttoivat. Hän avioitui ja muutti Tunisiaan. Mutta kaikki romahti jälleen. Epätoivoinen matka jatkui halki Italian, Ranskan, Saksan. Ja koko ajan mielessä Suomi, kotimaa, jonka kohtaloa ei tiennyt. Ennen joutumistaan Dresdenin poliisivankilaan Onerva Laine vietti yli vuoden poliittisena vankina keskitysleirillä. Näiltä leireiltä ei moni ole palannut kertomaan kokemuksiaan.

”Räjähdys löi korvat lukkoon ja sulki silmät. Kun avasin silmäni, ei sellissä enää ollut ulkoseiniä ja kattoa vain osa. Olimme jääneet parin metrin kielekkeelle, kaikki ulkoseinän lähellä olleet paiskautuivat alas. Kaikkialla oli savua, seiniä sortui selleihin ja niiden alle jääneet vaikeroivat. Kaiken aikaa jatkui suunnaton jylinä. Valon välähtäessä näin ympärillä ihmisiä suu auki. Meni aikaa ennen kuin tajusin, että he huusivat.”

Onerva Laine syntyi porvarilliseen perheeseen Petroskoissa, pari vuotta sen jälkeen kun hänen isänsä oli muuttanut sinne 1918. Onervan ollessa toisella vuodella perhe muutti takaisin Suomeen viimeisellä junalla ennen rajan sulkemista. Hän sai perhetytön kasvatuksen ja meni ylioppilaana vanhempiensa vastustuksesta huolimatta 1938 Suomen Näyttämöopiston teatterikouluun. Hän kertoo olleensa ”iloinen tyttö, nopea rakastumaan, huoleton hylkäämään”. 22-vuotiaana hän oli ehtinyt avioitua ja erota, ensimmäinen mies oli suomalainen näyttelijä. Toinen aviomies oli ranskalainen Robert, Saksan armeijan sotilas, jonka hän tapasi Helsingissä kesällä 1943. Kolmas oli amerikkalainen, neljäs puolalainen… ”Minun vaikeuteni ovat johtuneet siitä, että olen huono valitsemaan.” Keskitysleirille, poliisivankilaan, Tunisiaan, Yhdysvaltoihin, kuusi vuotta kestäneelle pakomatkalle halki sodan ruhjoman maailman vienyt seikkailu alkoi salamannopeasta päätöksestä lähteä Robertin mukana Ranskaan elokuussa 1943. Onerva Laine on julkaissut teoksen Nainen leirissä (1974).

Jukka Kemppinen kertoo (blogi 2010): ”Onerva oli Mainos-TV:ssä filmipäällikkö Seppo Huhtalan sihteeri. Tutustuin, kun olin siellä töissä elokuvatoimittajana 1966-1967. Hän suostui lopulta aika pienen suostuttelun jälkeen kirjoittamaan muistamaansa, ja kirjasta tuli kerralla hyvä. (…) Kirjan alussa on ainoa tuntemani alkuperäinen suomenkielinen kuvaus Dresdenin pommituksesta 1945. Onerva oli siinä vaiheessa vankilassa. Hänellä ei ollut papereita, ja hän vaelsi milloin minkin tahon vakoilijaksi epäiltynä Saksassa, Italiassa, Tunisiassa, Ranskassa, Itävallassa, kunnes vuosien kuluttua Ariadne toi hänet Suomeen. Historiantutkijat ovat hiukan huonoja huomaamaan muistelmateokset. Tämä teos on aito. Olen nähnyt mainittavan sensaatiomaisiksi jopa kuvauksia junamatkoista sodan tuhoamassa Berliinissä tai Pariisissa 1945. Tämä on kertomus hengissä pysymisen taistelusta eri puolilla Eurooppaa, keskellä pahoja ja säpsähdyttävän hyviä ihmisiä.”