Tuote on myyty käyttäjälle Kuolapossu hintaan 4 €

Kuvaus

Gummerus 2005 pokkari 

Pauline Reage - O:n tarina

Tämä kirja on vaarallinen. Sillä tämä jättää jälkensä lukijaan. Niin kuin se on jo jättänyt elokuvan, teatterin, mainosvalokuvaajien ja ennen kaikkea kenties suurten muodinluojien naishahmoihin. Ellei O:n tarina olisi vuonna 1954 ilmestynyt, meidän ympäristömme, kulttuurimme, todellisuutemme olisi nyt toinen – ikävämpi, estyneempi, eroottisesti ankeampi.

O:n tarina on syntynyt Markiisi de Saden varjossa. Punainen lyhty, paheen sotalippu, on senkin tunnus. Ja toisaalta teos kuitenkin on säädyllinen, aivan säälimättömällä tavalla säädyllinen. Sadun lumous leimaa sitä, ja neiti O:n matka Pariisissa ja sen esikaupungeissa, katukahviloissa ja erotiikan temppeleissä on ah niin raskas ja vaivalloinen, ah niin ihana, niin onnellinen. Sillä kidutusvälineiden, riittien ja seremoniain keskellä kukoistaa orjana olemisen onni: miehinen toiveuni täydellisestä omistusoikeudesta on ensimmäisen kerran saanut naispuolisen vastineensa, naisen unelman täydellisestä alistumisesta.

Ranskassa O:n tarina oli šokki: skandaalinkäry ja sensuuriuhka leijuivat alituiseen sen ympärillä. Tilanne oli sitäkin oudompi, kun kukaan ei tuntenut kirjoittajaa. Pauline Réage oli ja on mysteeri – ja tekijäksi on epäilty vuoroin ketäkin Ranskan akatemian jäsentä, johtavaa kirjailija ja kriitikkoa.

Ei merkintöjä, kansissa pieni jälki hintalapusta

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


4 €
Ilmoitus on sulkeutunut 21.9.2024 19:13
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.