Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Rannikkojoukkojen muistoristi; talvi- ja jatkosodan muistoristi; muistoristi

Wirkkala, Tapio, suunnittelija 1953

fyysinen kuvaus: Rannikkojoukkojen risti. Talvi- ja jatkosotaan liittyvä muistoristi.

 

Musta oksidoidu tompakki. Tompakin (messingin) värinen kunniamerkkiristi, jonka keskustasta sakariin lähtee kaksi sahakorontapaista kohoumaa. Ristin päällä keskustassa on kaksi tykinputkea ristissä. Risti kannetaan pomsisidoksisessa sinisessä nauhassa, jossa yksi ohut musta juova keskellä ja sen vierellä ohuet punaiset juovat.

 

Talvisodan jälkeen perustetut asevelijärjestöt lyöttivät vuodesta 1940 alkaen muistoristejä, joita myönnettiin anomuksen perusteella. Jatkosodan muistoristien myöntäminen alkoi 1953. Yhteensä perustettiin 48 muistoristiä, jotka liittyivät talvi- tai jatkosotaan tai molempiin. Muistoristien aiheena on yleensä jokin merkittävä taistelu, lisäksi on divisioonien ja muiden osastojen omia ristejä.

 

fyysinen kuvaus: Rannikkojoukkojen muistoristi, osa: risti ja nauha. - Risti on harmaa, rautainen palkkiristi, jonka sakarain keskiosassa kulkee kaksinkertainen polveileva aaltojuova. Ristin keskelle on sijoitettu 23 mm pitkät messinkiset tykinputket - rannikkokanuunan putket - ristikkäin. Takaa risti on sileä ja sen keskelle on lyöty vuosiluvut 1941-1944. Nauha ripsiä, väri sininen, keskellä 4 mm levyinen musta juova ja sen molemmin puolin 3 mm levyiset punaiset juovat.

Cross of coastal defence.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


87 €
Ilmoitus on sulkeutunut 3.8.2024 17:36
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.