Sigurds : minnen och intryck från medborgarkriget 1918

nidottu ruotsinkielinen kirja v 1918 sivuja 92

pikku vekkiä . aukeamaa kansissa

KIRKKONUMMI

Kun punaiset olivat miehittäneet Helsingin 28.1.1918, sen jälkeen alkoi ympäröivän maakunnan haltuunotto. 30.1. punaiset olivat jo Lapinkylässä. Kirkkonummen ruotsin­kie­liset suoje­lus­kun­ta­laiset kokoontuivat Jorvakseen 31.1. ja sieltä he siirtyivät seuraavana päivänä Sigurdsiin, Humaljärven rannalle. Tällöin ryhmän koko oli 80 miestä. Päällikkönä toimi luutnantti Armas Liljeberg, joka lähti lähiseuduille kokoamaan lisää väkeä ja saikin parissa päivässä suoje­lus­kun­ta­laisten lukumäärän nousemaan 320 mieheen. Osasto sai nimekseen Sigurdskåren eli Sigurdsin kaarti. Aseistuksena miehillä oli yhteensä noin sata sotilas­ki­vääriä sekä muita kivääreitä. Lisää aseita onnistuttiin heille toimittamaan Helsingistä. Kaartin alipääl­lik­köinä toimivat aliluutnantti Ivar Hast ja luutnantti Väinö Törnroos.

Siuntion ja Inkoon maanviljelijät kokoontuivat puolestaan Suitian kartanoon, parooni August Wreden joukkoihin. Heihin liittyi Helsingistä paenneita ruotsin­kie­lisiä valkoisia, jotka muodostivat Svidjakåren-nimisen kaartin, päällikkönään vänrikki Edward W. Ward. Suoje­lus­kun­ta­väkeen kuului noin 150 miestä. 10.2. käytiin ensimmäinen taistelu Suitian kartanossa, hyökkääjinä oli 120 punakaar­ti­laista sekä 80 Hangosta saapunutta venäläistä. Taistelussa kaatui kaksi valkoista ja neljä punaista.

Viimeinen tukikohta

Sigurdsin päämajassa taisteluihin valmis­tau­tu­miseen jäi aikaa kolmisen viikkoa. Ympäristöä linnoitettiin ja juoksuhautoja kaivettiin. Miehiä oli tullut sinne Tammisaaresta ja Snappers­tu­nasta, Helsingistä, Espoosta ja Itä-Uudeltamaalta. Osa majoittui Ingelsin koululle ja osa Myllykylään.

Väkimäärä kasvoi yli 600 mieheen, kun myös Svidjan eli Suitian kaarti siirtyi 13.-14.2. välisenä yönä Sigurdsiin, josta tuli valkoisten viimeinen tukikohta Länsi-Uudellamaalla.

Ensimmäiset miestappiot tulivat 19.2. Siuntion Sjundbyhyn suuntau­tu­neella tiedus­te­lu­ret­kellä, jolloin kaksi kaartiin kuulunutta sai surmansa. Sigurdskåren teki kaksi päivää myöhemmin kostoiskun Evitskogissa majailleita punakaar­ti­laisia vastaan.

Wohlsin kartanoon perustettiin sairashuone, jossa työskenteli 15 lottaa sairaan­hoi­tajina ja lääkärinä toimi Teddy Piaudet, josta tuli sittemmin Kirkkonummen ensimmäinen kunnanlääkäri, työpaikkanaan Heikkilään rakennettu sairaala, jossa palautuksen jälkeen toimi kunnantalo uuden kunnantalon valmistumiseen asti.

irkkonummella taistelut alkoivat 22.2., jolloin useita punakaartin komppanioita tuli sinne junalla Helsingistä, Lohjalta ja Hyvinkäältä, mutta myös muualta Uudeltamaalta. Tykistö kuljetettiin Jungfrubergin eli Neidonkallion mäelle, josta oli 2,5 km Sigurdsiin ja tulitus aloitettiin heti iltapäivällä kohti Sigurdsin kartanoa, Ingelsiä ja Myllykylää. Valkoisten asemia uhattiin myös koneki­vää­ri­komp­pa­ni­oiden toimesta. Neljä päivää jatkuneen ankaran tulituksen ja piirityksen jälkeen, mies- ja asevahvistusta saatuaan punaiset ottivat haltuunsa Ingelsin, jonka suoje­lus­kun­taväki pakeni Sigurdsiin 25.2. Muistokivestä voi lukea, että tuona päivänä surmansa sai seitsemän valkoista. Näin suuren ylivoiman edessä Sigurdskårenin johto ei nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin jättää tämä asemapaikka.

Pakomatkalle

Pakomatkalle lähtöä auttoi se, että yöllä seudulle laskeutui sankka sumu. Sen turvin 70 hevosen vetämä kolonna kulki aluksi maantietä pitkin Volsiin jatkaen sieltä matkaansa Humaljärven jäätä pitkin Sepänkylän suuntaan, tavoitteena kiertää punaisten saartorengas itäpuolelta. Sigurdsiin jäi pieni määrä miehiä, jotta punaiset eivät heti huomaisi lähtöä. Puolenyön tietämissä pakomatkalla ollut Sigurdskåren kohtasi ryhmän punakaar­ti­laisia Sepänkylässä. Taistelussa kuoli yksi valkoinen ja seitsemän punaista, joista valkoiset ilmeisesti teloittivat neljä antautunutta. Tultuaan Masalantielle joukon tarkoituksena oli ensin jatkaa Helsingin suuntaan, mutta kun he kuulivat, että Masalan asemalle oli tullut punakaar­ti­laisia, kaarti suuntasikin Jorvakseen, sieltä Honskbyn ja Friggesbyn ohi Upinniemeen, jossa he asettuivat Edön graniit­ti­lou­hoksen parakkeihin.

Mäkiluodolle

Mäkiluodolle

Päämääränä oli vallata venäläisten hallussa oleva Mäkiluodon linnakesaari, alkupe­räis­ni­meltään McElliot. Punaiset saivat tiedon aikeesta, kun luutnantti Hast kyseli saaren tilanteesta eräältä kalastajalta, joka viestitti tiedon välittömästi punakaartin esikuntaan Helsinkiin.

27.2. aamuvarhain 20–30 hengen ryhmä suuntasi kohti vajaa 10 km:n päässä olevaa Mäkiluotoa tavoitteenaan miehittää myös Träskön ja Lilla-Träskön saarissa sijaitsevia asemia sekä Rönnskärin majakkasaari. Mäkiluodossa oli vastassa venäläisten lisäksi suomalaisia ja virolaisia työmiehiä. Hast saapui sinne muutaman miehen kanssa - jättäen loput kauemmaksi taustatueksi - aikoen esiintyä elintar­vik­keista kauppaa käyvänä miehenä. Väärin­kä­si­tyksen vuoksi takana olleet valko­kaar­ti­laiset aloittivat kuitenkin hyökkäyksen kohti Mäkiluotoa, mutta se torjuttiin. Hast jäi 15 miehen kanssa venäläisten vangiksi, loput perääntyivät mantereelle.

Antautuminen

Edön louhokselle jääneillä ruoka oli lopussa ja lisäksi sitä tulitettiin Mäkiluodon linnakkeesta. Puoliltapäivin paikalle saapui kaksi ratsumiestä Ruotsin suurlä­he­tys­töstä valkoisen lipun kera. He olivat neuvotelleet punaisen johdon kanssa Sigurdskårenin antautumisesta. Sen johto; Liljeqvist, Wrede ja V. F. Johanson, lähti ruotsalaisten mukana jatkamaan neuvotteluja. Niiden mukaan punaiset lupasivat kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia sotavankien kohtelussa, sijoittaa heidät asiallisiin oloihin Helsingissä, huolehtia myös kaatuneista ja haavoit­tu­neista sekä jättää rauhaan alueen valkoiset isännät antautumisen jälkeen. Niinpä nämä 467 suoje­lus­kun­ta­laista kuljetettiin 28.2. kahdella junalla Helsinkiin ja vietiin siellä Ruotsalaisen reaalilyseon tiloihin, Kruunuhakaan, jossa he olivat vangittuna 13.4. saakka. Sigurdsin taisteluissa haavoittuneet vietiin puolestaan Biaudet’n johdolla SPR:n sotasairaalaan, Hotelli Kämpiin.

Rauhaa ei kuitenkaan saatu seudulle, sillä osasta Sigurdskårenin miehiä ja muista ruotsin­kie­li­sistä suoje­lus­kun­ta­lai­sista muodostettiin Länsi-Uudenmaan pataljoona, joka teloitti sodan viime kuukausien aikana noin 200 punaista eri puolilla Uuttamaata, mm.Västank­var­nissa Inkoossa surmansa sai toukokuussa yli 60 punakaar­ti­laista.

Muistelmia

Kirkkonummen taisteluista ilmestyi ensimmäinen kirja ”Sigurds”, suomeksi ”Kirkkonummen taistelut” jo elokuussa 1918, kirjoittajana taisteluihin osallistunut ylioppilas Ivar Hortling. Oitbackan kartanon isäntä Guy Topelius kirjoitti runon Sigurds 1918, taistelujen 5-vuotisjuhliin.

Muita teoksia Sigurdsin ja Suitian kaarteista ovat kirjoittaneet myös Alf Brenner ja Sven Berglund. Tammi­saa­re­lainen Sture Lindholm toimitti v. 2008 kirjan Sigurds saga, joka sisältää Sigurdsin kartanon talou­den­hoi­tajan Henrik Lindebergin (1893–1961) päivä­kir­ja­mer­kintöjä ja piirustuksia. Vuonna 1982 Hans Öfverström nauhoitti taisteluissa mukana olleiden valko­kaar­ti­laisten, Runar Lindholmin ja Hugo Ljunqvistin muistoja.

hakusana, sisällissota,kirkkonummi,sigurds,punakaarti.valkoiset

mh bnltk