Stephen King: Ulkopuolinen (sidottu, kansipaperi, 1. painos)

Kunnoltaan moitteeton sidos, eka painos, kansippaaperit. Tammi 2019. 544 sivua.

Pahuudella on monet kasvot. Ovatko yhdet niistä sinun?

Kauhun kuningas huikeassa vedossa! Pikkukaupunki kokoaa rivinsä pahuutta vastaan - vaan tuleeko pahuus sittenkin sisältä päin? Ulkopuolinen on parasta Kingiä sitten Se-romaanin.

Sopuisan pikkukaupungin puistosta löydetään murhattuna 11-vuotias poika. Kaikki todisteet osoittavat samaan suuntaan: syyllinen on Terry Maitland, lempeä perheenisä sekä pidetty opettaja ja urheiluvalmentaja, jonka huomaan kaupunkilaiset ovat vuosien ajan uskoneet lapsensa. Tapaus on käsittämätön, syyllisestä sen sijaan ei ole epäilystäkään.

Tutkinnan edetessä etsivä Ralph Anderson alkaa aavistaa, että jokin on pahasti pielessä. Rikoksen selvittelyyn osallistuu myös Holly Gibney. Totuus saattaa olla pelottavampi kuin kukaan olisi uskaltanut uneksiakaan. Peloissaan Flint Cityn asukkaat tiivistävät rivejään murhaajaa vastaan, mutta voiko tältä pahalta suojautua kukaan?

Ulkopuolinen kaihertaa salakavalasti turvallisuudentunnettamme sukeltaessaan ihmisen hirviömäisiin puoliin.

Kuka meistä olisi voinut tehdä tällaista? Sen teki joku muu.

Joku ulkopuolinen.

Sopuisan pikkukaupungin puistosta löydetään murhattuna 11-vuotias poika. Todisteet ovat kiistattomat: syyllinen on Terry Maitland, lempeä perheenisä ja pidetty opettaja. Tutkinnan edetessä rikoskomisario Ralph Anderson kuitenkin ymmärtää, että tapaus ei ole niin ilmeinen kuin äkkiseltään luulisi. Samaa mieltä on omapäinen Holly Gibney alias neiti Marple, jolta ei jää mikään huomaamatta. Kun todellisuus sitten näyttää häilyvät rajansa, voiko pahalta suojautua enää kukaan?

”Mehevä kertomus, joka pelaa tämän ajan pahimmilla peloilla. Ulkopuolinen tuo mieleen Kingin varhaisen teoksen Se.” – Kirkus Reviews

”Kun tavallisille ihmisille alkaa tapahtua epätavallisia asioita, helvetti on irti.” – The Washington Post

”Kun pikkukaupunki kokoaa rivinsä pahuutta vastaan, kauhun kuningas osoittaa, että todellisen vaaran muodostavat ihmiset, joille moraali ei merkitse mitään. Trumpin Amerikka elää hirvittäviä aikoja, jotka ansaitsevat oman hirviönsä.” – The A. V. Club

”Äärettömän kiinnostava... järkyttävän tummasävyinen kirja – täydellistä luettavaa Kingin faneille, joita on, no, ainakin tsiljoona.” – Booklist

”Tee itsellesi palvelus ja lue tämä kirja.” – Associated Press

"Turvallisuudentunnetta kalvavaan kauhuun ja pelkoon ei tarvita verta ja suolenpätkiä, ja King todella osaa rakentaa piinaa myös ilman niitä." – Itä-Häme

tu arvostelukappaleena kustantajalta.

”Ei ole mitään tunnustettavaa. Minä en surmannut Frankie Petersonia. En ikimaailmassa tekisi pahaa lapselle. Te olette pidättäneet väärän miehen.”

Rauhallisen pikkukaupungin asukkaita järkyttää raaka yksitoistavuotiaan pojan murha. Lukuisten silminnäkijälausuntojen ja todisteiden perusteella poliisit pääsevät nopeasti syyllisen jäljille ja marssivat baseballkentälle kesken pelin julkisesti pidättämään joukkueen valmentajan Terry Maitlandin. Kukapa olisi uskonut, että rakastava perheenisä, pidetty urheiluvalmentaja ja hyvämaineinen opettaja olisi voinut syyllistyä niin hirvittävään murhaan, mutta todisteet osoittavat selvästi Terryn olevan syyllinen.

Mutta pian komisario Ralph Andersonia alkaa epäilyttää, ovatko he sittenkin tehneet liian hätäisiä johtopäätöksiä ja pidättäneet väärän miehen. Todisteet viittaavat Terryyn, mutta toisaalta miehellä vaikuttaisi olevan raudanluja alibi, eikä kukaan voi olla kahdessa eri paikassa yhtä aikaa. Ja pian komisario Ralph Andersonin mieleen hiipii kauhistuttava ajatus jostain yliluonnollisesta pahasta…

”Minä luulen, että sen teki joku muu. Joku ulkopuolinen.”

Stephen Kingin romaanit ovat tyypillisesti olleet paksuja ja runsaita. Ja juuri sen takia niin nautittavia. Ulkopuolisen alkupuolella ehdin jo ajatella, että tämä on harvinaisen nopealukuista ja suoraviivaista Kingiä, mutta pian tarina lähtee leviämään ja henkilögalleria kasvaa. Lukija on välillä paljonkin päähenkilöitä edellä, aavistelee tapahtumia etukäteen, mutta se ei oikeastaan haittaa.

Ulkopuolinen käynnistyy puhtaana dekkarina. Syyllinen on jo selvillä, ja lukija pääsee lukemaan pätkiä kuulustelupöytäkirjoista sekä poliisiraporteista. Nopeasti niin lukijan kuin myös poliisien mielessä herää epäilys, onko kaikki jo liiankin helppoa ja onko Terry Maitland sittenkään syyllinen. Ja hiljalleen dekkarin puolelta aletaan lipua yliluonnollisen kauhun maailmaan. Onneksi komisario Ralph Anderson saa avukseen Mersumies-trilogiasta tutun Holly Gibneyn, jolle yliluonnolliset jutut ovat ennestään tuttuja.

Ulkopuolinen on hieno osoitus siitä, että kauhukuninkaan kynästä syntyy yhä edelleen hurjia tarinoita, eikä seitsemänkymppisellä Stephen Kingillä todellakaan ole veto vähissä. Kauhu ei ole tosin kauheinta laatua, mutta pidän rikos- ja kauhuromaanin yhdistelmästä. Kingimäinen loppuhuipennus viimeistelee kokonaisuuden.

Stephen Edwin King (s. 21. syyskuuta 1947 Portland, Maine) on yhdysvaltalainen kauhukirjailija.

Kingin esikoisromaani Carrie ilmestyi vuonna 1974, ja hän teki lopullisen läpimurtonsa romaanilla Hohto (1977). Vuonna 2017 Kingiltä oli julkaistu jo yli 50 romaania, joita oli myyty yhteensä 350 000 000 kappaletta. Romaanien lisäksi King on kirjoittanut novelleja, pienoisromaaneja, käsikirjoituksia, esseitä ja sarjakuvia.[2] Tyypillistä Kingin kirjoille on, että niissä tavalliset ihmiset – keskiluokkaiset perheet, lapset, kirjailijat – joutuvat vähitellen yhä kaameampiin tilanteisiin. Stephen Edwin King syntyi 21. syyskuuta 1947 Portlandissa Mainen osavaltiossa. Hänen vanhempansa olivat Donald Edwin King ja Nellie Ruth King (o.s. Pillsbury). Donald, joka ansaitsi elantonsa kaupustelijana, oli syntyjään nimeltään Pollock ennen kuin muutti aikuisiällä sukunimensä Kingiksi. Kingin ollessa kaksivuotias hänen isänsä lähti omille teilleen, eikä Stephen kuullut hänestä sen koommin. Ruth-äiti kasvatti Stephenin ja tämän adoptoidun isoveljen Davidin yksin. Kingit asuivat Portlandista muutettuaan jonkin aikaa Fort Waynessa ja Connecticutin Stratfordissa. Kun Stephen oli 11-vuotias, Ruth King vei perheensä pysyvästi kotikaupunkiinsa, Mainen Durhamiin. Ruth luki paljon, ja myös Stephen kiinnostui lukemisesta jo pikkulapsena. Hän rakasti erityisesti tieteis- ja kauhusarjakuvia. Vartuttuaan hän alkoi lukea myös kirjoja ja käydä katsomassa tieteis- ja kauhuelokuvia. Yksi hänen varhaisista suosikeistaan oli fantasiakauhukirjailija H. P. Lovecraft.

King alkoi kirjoittaa 12-vuotiaana omia tarinoita yhdessä kaverinsa Chrisin kanssa. Hän myös toimitti veljensä kanssa korttelilehteä, jolle pojat saivat 20 tilaajaa. King lähetti 13-vuotiaana kirjoittamansa tarinan Spacemen-lehteen, mutta se torjuttiin, kuten muutkin seuraavat tarinat. Lukiossa King sai kiitettäviä arvosanoja historiasta ja äidinkielestä, mutta heikompia arvosanoja tiedeaineista. Hän oli lukutoukkana aina hiukan ulkopuolinen, vaikkakin pidetty. Hän toimitti koulunsa lehteä ja sen jälkeen omaakin lehteään nimeltä Village Vomit, jossa hän ivasi koulunsa ilmiöitä ja opettajia. Lehtikirjoittelu johti työpaikkaan urheilutoimittajana paikallisessa lehdessä, mikä opetti Kingin kirjoittamaan tiukasti aiheesta ja jättämään sivupolut pois teksteistään. King oli lukioaikoinaan myös kiinnostunut rock and roll -musiikista ja soitti kitaraa MoonSpinners-nimisessä yhtyeessä. Kingin ensimmäinen julkaistu tarina oli novelli In a Half-World of Terror (alkuperäinen nimi I Was a Teen-Age Grave-robber), joka julkaistiin Comic Review -lehdessä vuonna 1965.

Valmistuttuaan lukiosta King aloitti syksyllä 1966 opinnot Mainen yliopistossa Oronossa. Hän luki laajasti ja kirjoitti vapaa-aikanaan päivittäin, esimerkiksi paksun romaaniluonnoksen nimeltä The Long Walk sekä sodanvastaisen Sword in the Darkness. Kumpaakaan hän ei saanut julkaistua. King osallistui myös opiskelijamielenosoituksiin Vietnamin sotaa vastaan ja esiintyi kitaransa kanssa kahviloissa esittäen omia kappaleitaan. King sai kesällä 1969 töitä yliopiston kirjastossa. Siellä hän tapasi toisen työntekijän, Tabitha Sprucen. He alkoivat seurustella ja menivät naimisiin myöhemmin opintojensa jälkeen tammikuussa 1971. Kingin kirjoittamat tarinat käsittelivät usein synkkiä kauhuaiheita, mikä sai jotkut hänen opettajansa ehdottamaan hänelle ”vakavampia” aiheita. Hän kirjoitti yliopiston lehteen kolumnia nimeltä ”King’s Garbage Truck”. Hän otti englannin kielen, amerikkalaisen kirjallisuuden, luovan kirjoittamisen, näytelmätuotannon sekä radio- ja televisiokirjoittamisen kursseja. Hän otti myös kasvatustieteen ja psykologian kursseja tulevaa työuraansa ajatellen siltä varalta ettei menestyisikään kirjailijana. Hän sai myös opettaa yliopistossa populaarikirjallisuuden ja -kulttuurin kurssia vain 21-vuotiaana.

King valmistui yliopistosta keväällä 1970. Hänellä oli kandidaatin tutkinto englannin kielestä ja sivuainetutkinto puheesta sekä lupa opettaa toisen asteen koulussa. Hän ei joutunut valmistumisensa jälkeen armeijaan, sillä hänellä oli korkea verenpaine, huono näkö, lättäjalat ja puhjenneet korvien tärykalvot. Yliopistoaika oli tehnyt Kingistä vahvasti sodanvastaisen liberaalin. King ei löytänyt valmistumisensa jälkeen aluksi työtä opettajana, joten hän teki sekalaisia töitä huoltoasemalla ja pesulassa ja asui vaimonsa kanssa vuokratussa asuntovaunussa. Hän työsti vapaa-aikanaan Musta torni -romaanin käsikirjoitusta ja lyhyitä tarinoita, joita julkaistiin miestenlehdissä 200–300 dollarin palkkiolla. Perheeseen syntyi tytär kesällä 1971 ja poika Joseph vuotta myöhemmin. King sai töitä opettajana Hampden Academyssä mutta haaveili yhä kirjailijanurasta.

Kingin mieleen oli juolahtanut ajatus koulukiusatusta tytöstä, jolla on telekineettisiä kykyjä. Hän ei kuitenkaan pitänyt kehittelemästään tarinasta eikä uskonut sen kaupalliseen menestykseen, ja aluillaan ollut kertomus päätyi roskakoriin. Kingin vaimo Tabitha löysi tarinan ja rohkaisi Kingiä kirjoittamaan sen loppuun. King viimeisteli Carrien ja lähetti sen Doubleday-kustantamolle. Hän sai kirjasta 2 500 dollarin ennakon, mikä ei ollut paljon romaanista edes vuonna 1973. Kuitenkin vielä vuoden sisällä Signet Books osti Carrien pokkarioikeudet 400 000 dollarin hintaan.[14] King sai rahoista puolet, ja näin köyhästä kirjailijanalusta tuli yhdessä päivässä varakas. Carrie julkaistiin vuonna 1974, ja se myi hitaan alun jälkeen miljoonia. Myös kirjan arvostelut olivat lähes poikkeuksetta kiittäviä. Kingin äiti kuoli kohtusyöpään pian kirjan myyntiintulon jälkeen, mutta sitä ennen hänen sisarensa Ethelyn ehti lukea Carrien hänelle.[16] King muutti kesällä 1974 perheineen Boulderiin Coloradoon.

Carrien menestys sai Kingin jättämään opettajantyönsä ja ryhtymään kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi. Hänen toinen romaaninsa, vampyyriaiheinen Painajainen (1975) oli esikoisromaaniakin suurempi menestys. Sitä seurasi autiosta hotellista ja hajoavasta perheestä kertova Hohto (1977), joka niin ikään myi enemmän kuin edeltäjänsä. King sai 1970-luvun puolivälissä valmiiksi kaksi tai kolme käsikirjoitusta vuodessa, mikä oli kustantajalle liikaa. Näin King ryhtyi julkaisemaan osan kirjoistaan salanimellä Richard Bachman, mukaan lukien aiemmin kustantajien hyllyttämän The Long Walkin. Kun kirjailijoiden tyylien samankaltaisuus herätti kysymyksiä, King aina kiisti olevansa Bachman.

Kingin neljäs romaani Tukikohta (1978) rikkoi jälleen Kingin henkilökohtaiset myyntiennätykset. Ennen kirjan julkaisua King muutti kolmilapsiseksi kasvaneen perheensä kanssa kolmeksi kuukaudeksi Englantiin, missä hän suunnitteli kirjoittavansa perinteisen englantilaisen kummitustarinan. Sitä ei syntynyt, joten perhe muutti takaisin Yhdysvaltoihin. Siellä King kirjoitti ensimmäisen tietokirjansa, kauhukirjallisuusoppaan Danse Macabre. Romaanin Kosketus (1979) päähenkilö näkee tulevaisuuteen. Kirjasta tuli Kingin ensimmäinen listaykkönen The New York Timesin bestsellerlistalla, ja tässä vaiheessa uraansa King oli jo noussut kauhukirjallisuuden johtotähdeksi.

Kingin seuraavia romaaneja olivat Tulisilmä (1980) ja Cujo (1981), jonka tapahtumat sijoittuvat Kosketuksen tavoin jälleen fiktiiviseen mainelaiseen kaupunkiin Castle Rockiin. King julkaisi 1980-luvulla ahkerasti romaaneja ja novelleja, joista tehtiin myös elokuvasovituksia, kuten Stand by Me – viimeinen kesä, Rita Hayworth – avain pakoon ja Vihreä maili. King itse ohjasi omasta käsikirjoituksestaan elokuvan Maximum Overdrive (1986). Samaan aikaan hän kirjoitti romaania Se.

King oli alkanut työstää Musta torni -sarjaansa jo vuonna 1970, kauan ennen Carrien ilmestymistä. Ensimmäinen sarjan romaani nimeltään Revolverimies julkaistiin vuonna 1982. King halusi tehdä Mustasta tornista oman jättiteoksensa, esikuvanaan Tolkienin Taru sormusten herrasta. Toisena esikuvana olivat Sergio Leonen spagettiwestern-elokuvat, kuten Clint Eastwoodin tähdittämä Dollaritrilogia. King sai sarjan päätökseen vuonna 2004, mutta kirjoitti vielä itsenäisen kahdeksannen kirjan vuonna 2012.

Kun King oli kirjoittamassa romaania Piina (1987), joka oli tarkoitus julkaista Richard Bachmanin nimellä, salanimi paljastui, ja King julkaisi sen loppujen lopuksi omalla nimellään. Paljastumisen seurauksena ensimmäiset Bachmanin nimellä kirjoitetut kirjat (Raivo, Pitkä marssi, Vimma ja Juokse tai kuole) julkaistiin vuonna 1985 uudelleen kokoelmana The Bachman Books, jonka kirjoittajaksi nimettiin King itse. King perusti vuonna 1992 muutaman muun kirjailijan kanssa rockyhtyeen nimeltä Rock Bottom Remainders, jossa hän itse soitti kitaraa ja lauloi. Yhtye teki kiertueen ja antoi lipputulot hyväntekeväisyyteen. King on lahjoittanut rahaa muun muassa nuorten baseballille ja muille oman kotiseutunsa kohteille.

Kesäkuussa 1999 pakettiauto törmäsi Kingiin hänen ollessaan kävelyllä. King sai lukuisia luunmurtumia ja joutui sairaalaan kolmeksi viikoksi. Senkin jälkeen hänelle tehtiin useita leikkauksia. Toipuminen oli hidasta ja kivuliasta, mutta hän pääsi jaloilleen ja jatkoi kirjoittamista. Hän alkoi julkaista tarinoitaan myös Internetin kautta. Vuonna 2003 hän kertoi toipuneensa jo 75-prosenttisesti. Ensimmäinen onnettomuuden jälkeen julkaistu romaani oli vuonna 2001 ilmestynyt Unensieppaaja, jonka kohdalla King myönsi antamassaan vuoden 2014 Rolling Stone -lehden haastattelussa kirjoittaneensa kirjan oksikodonin vaikutuksen alaisena kipujensa lieventämiseksi.

King ottaa poliittisesti kantaa ja tukee demokraatteja. Hän muun muassa vaati presidentti Donald Trumpin eroa.

Kingille on myönnetty uransa varrella useita kirjallisuuspalkintoja, kuten Bram Stoker Award, World Fantasy Award, British Fantasy Society Award, Locus Award ja Horror Guild Award. Vuonna 2004 hänelle myönnettiin World Fantasy Award – Life Achievement -elämäntyöpalkinto. Vuonna 2014 hänelle myönnettiin National Medal of Arts -mitali kirjailijantyöstään.