Kuvaus

Terho Sakki "Monumentaaliveistäjä" tekijöitä Bruno Taajamaa, Pekka Sakki ja Anneli Vuorinen sarjasta Suomalaisija taiteilijoita 2, kustantaja Recallmed 1982, kovakantinen julkaisu + kansissa kuluneisuutta

Terho Sakki (15. lokakuuta 1930 Viipurin mlk. – 24. lokakuuta 1997 Hyvinkää) oli suomalainen kuvanveistäjä

Sakki syntyi Viipurin maalaiskunnassa ja päätyi evakkoon Kytäjälle. Hän opiskeli ensin viilariksi, mutta siirtyi sitten mainososastolleselvennä töihin ja kävi Taideteollisuuskeskuskoulun iltalinjaa. Sakki jatkoi opintojaan vielä Suomen Taideakatemian koulussa, josta hän valmistui 1957. Edellisenä vuonna Sakki oli ostanut Tyko Sallisen ja Jalmari Ruokokosken taiteilijatalot Humalan ja Krapulan ja työskenteli ja asui niissä perheineen. Sakki palkittiin Pro Finlandia -mitalilla 1971, professorin arvonimi hänelle myönnettiin 1982. Sakki on haudattu Humalan ja Krapulan pihapiiriin

Veistostensa materiaaleina Sakki käytti romuterästä, graniittia ja pronssia. Hän teki useita julkisia monumentteja, mutta hänet tunnetaan myös mitalien suunnittelijana. Tyyliltään Sakki liikkuu abstraktin rajamailla. Teosten muotokieli perustuu usein luonnonmuotoihin, mutta käsittely on vapaata. Halkaistut muodot ja reliefinomaisuus ovat Sakille tunnusomaisia

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 47 vrk 2 h 52 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

18 € Sulkeutuu 47 vrk 2 h 52 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.