Tintin seikkailut SININEN LOOTUS (kiinankielinen!)

Tintin sarjakuvaa asianmukaisella tavalla kiinan kielellä. Käännöksen ranskasta kiinaan on tehnyt  Mr. Wang Bingdong (joka aloitti Tinttien kääntämisne kiinaksi 66-vuotiaana!). https://www.news24.com/news24/tintins-chinese-adventure-20100117

Vastaa ihan normaalin Tintti-sarjakuva-albumia, mutta tekstit vaativat välttävähköä mandariinikiinan hallintaa.

Albumin kunto on hyvä (muutamalla sivulla pieni taite alakulmassa).

Albumi painettu tietenkin Kiinassa ja siitä muistoksi alkusivuilla sekä takakannessa on pieni hintatarra.

Sininen lootus (ransk. Le Lotus bleu) on alun perin vuonna 1934 Le Petit Vingtiemè -lehdessä julkaistu Tintti-sarjakuvatarina, jonka on piirtänyt belgialainen sarjakuvataiteilija Hergé. Se ilmestyi Le Petit Vingtiemèssa aikavälillä 9. elokuuta 1934 – 17. lokakuuta 1935, minkä jälkeen se julkaistiin 124-sivuisena, mustavalkoisena sarjakuvakirjana vuonna 1936.[1] Vuonna 1946 tarinaa päivitettiin yhdessä monien muiden Tintti-sarjan tarinoiden kanssa. Tuolloin tarinan sivumäärä väheni 62:een, tarina väritettiin ja ensimmäiset neljä sivua piirrettiin kokonaan uudelleen.[1] Teos on sarjan viides osa. Suomessa sarjakuva julkaistiin vuonna 1972 yhdentenätoista Suomessa julkaistuna Tintti-sarjakuvana.[2]

Sisällys

• 1 Juoni
• 2 Vastaanotto
• 3 Lähteet
• 4 Aiheesta muualla

Juoni

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Rawjapoutalahin maharadžan palatsissa oleskeleva Tintti saa vierailijan Shanghaista Kiinasta. Vierailija sanoo hänelle Mitsuhiraton, Shanghaissa asuvan japanilaisen liikemiehen nimen, mutta ennen kuin hän ehtii kertoa viestinsä loppuun, häntä ammutaan nuolella. Nuoli sisältää hulluksi tekevää Radjaidjah-myrkkyä. Tintti ja hänen kettuterrierinsä Milou matkustavat Shanghaihin tapaamaan Mitsuhiratoa, joka varoittaa, että maharadža on vaarassa ja Tintin pitäisi palata takaisin Intiaan. Kun Tintti yritetään murhata kahdesti, hän päättää palata Intiaan laivalla, jossa hänet kidnapataan ja viedään vieraaseen taloon. Vanha Wang Jen-Gie -niminen mies kertoo Tintin olevan huumekauppaa vastaan taistelevan Lohikäärmeen pojat -salaseuran päämajassa. Hän kertoo myös, että Mitsuhirato on Japanin agentti ja huumekauppias ja pyytää Tintiltä apua taistelussa tätä vastaan. Tintti suostuu ja lähtee vakoilemaan Mitsuhiratoa Sinisen lootuksen oopiumiluolaan. Seuratessaan Mitsuhiratoa salaa, hän näkee tämän räjäyttävän osan erästä rautatietä. Japanin hallitus käyttää iskua tekosyynään miehittääkseen osan Kiinaa.

Mitsuhirato vangitsee Tintin ja yrittää myrkyttää tämän Radjaidjahilla. Eräs Lohikäärmeen poikien jäsen on kuitenkin vaihtanut myrkyn vaarattomaan aineeseen ja Tintti pakenee vahingoittumattomana. Kun Mitsuhirato huomaa petoksen, hän pyytää Dawsonia, Shanghain kansainvälisen vyöhykkeen korruptoitunutta poliisipäällikköä, antamaan pidätysmääräyksen Tintistä. Samaan aikaan Tintti lähtee etsimään professori Fan Se-Yengiä pyytääkseen tätä kehittämään vastalääkkeen Radjaidjahille. Käy kuitenkin ilmi, että professori on kaapattu. Dawsonin poliisi pidättää Tintin ja luovuttaa tämän japanilaisille, jotka tuomitsevat hänet kuolemaan, mutta herra Wang pelastaa hänet.

Tintti lähtee etsimään Fan Se-Yengiä Hou Koun kylästä. Matkalla sinne hän pelastaa nuoren kiinalaisen orpopojan Tšang Tšong-Jenin tulvivasta joesta. He saapuvat yhdessä Hou Kouhun, jossa heitä odottaa Mitsuhiraton vakooja. He selviytyvät tämän tekemästä murhayrityksestä ja ymmärtävät, että koko matka oli pelkkä ansa eikä Fan Se-Yeng ole Hou Koussa. Dawsonin miehet, mukaan lukien Dupont ja Dupond, yrittävät pidättää Tintin ja Tšangin useita kertoja, mutta nämä onnistuvat palaamaan Shanghaihin. Kun Mitsuhirato kidnappaa herra Wangin, Tintti päättää kohdata hänet ja sallii vangittavan itsensä. Tintin ja Wangin ollessa vangittuina Sinisessä lootuksessa heille paljastuu, että Mitsuhiraton ja koko kansainvälisen huumausaineliigan kuolleeksi luultuna johtajana toimii elokuvatuottaja Roberto Rastapopoulos, jonka Tintti tapasi edellisessä seikkailussaan. Juuri kun Tintti ja Wang ovat joutumaisillaan surmatuiksi, Tšangin johtamat Lohikäärmeen pojat tulevat väliin ja vangitsevat Rastapopouloksen ja Mitsuhiraton, joista jälkimmäinen tekee myöhemmin harakirin. Professori Fan Se-Yeng vapautetaan Sinisen lootuksen tiloista, ja hän kehittää parannuskeinon radjaidjahille. Wang adoptoi Tšangin omaksi pojakseen.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Vastaanotto

Sinistä lootusta pidetään yleisesti käännekohtana Hergén tuotannossa. Michael Farrin mukaan se on ensimmäinen Tintti-sarjakuva, jossa on huolellisesti suunniteltu rakenne. Aikaisemmin Herge oli improvisoinut tarinaa viikko kerrallaan, ja Tintti oltiin pelastettu yhdestä pulasta vain, jotta hän voisi joutua uuteen, kunnes seikkailu oltiin kuljettu loppuun. Sinisessä lootuksessa Herge sen sijaan tiesi, minne oli menossa ja kuinka sinne pääsi.[3]

Toinen merkittävä seikka oli eri maiden ja kansojen realistinen kuvaus. Aiemmin niistä oltiin annettu Tintissä hyvin stereotyyppinen kuva: bolševikit olivat kyynisen pahoja, afrikkalaiset takapajuisia ja taikauskoisia, amerikkalaiset kapitalisteja tai gangstereja ja intiaanit herkkäuskoisia ja naiiveja. Kun Hergen lukijat saivat tietää seuraavan seikkailun sijoittuvan Kiinaan, he pelkäsivät siitä tulevan entistä stereotyyppisempi. Eräs pappi, isä Gosset, kehotti Hergeä tutustumaan kiinalaisiin lähemmin, ja tämä suostui. Keväällä 1934 isä Gosset esitteli Hergelle Tšang Tšong-jenin, nuoren kiinalaisen kuvanveiston opiskelijan. He ystävystyivät saman tien. Tšang tutustutti Hergen Kiinan historiaan, maantieteeseen, kirjallisuuteen, kieleen ja filosofiaan. Herge luopui vanhoista ennakkoluuloistaan ja kiinnostui kiinalaisesta kulttuurista. Tšang myös auttoi Hergeä piirtämään kiinalaiset kirjaimet ja esineet mahdollisimman todenmukaisiksi. Tutustuminen Tšangiin oli Hergelle niin merkittävä asia, että hän nimesi Tintin kiinalaisen ystävän tämän mukaan.[3]

Tintin seikkailut (ransk. Tintin [t??t??]), lyhyemmin pelkkä Tintti, on belgialaisen sarjakuvataiteilija Hergén luoma sarjakuva. Tintti on yksi 1900-luvun tunnetuimmista ja luetuimmista eurooppalaisista sarjakuvista: sitä on myyty yli 200 miljoonaa kappaletta ja käännetty yli 50 kielelle.

Päähenkilö Tintti on nuori lehtimies ja matkailija, jonka rinnalla kulkevat uskollinen koira Milou, kapteeni Haddock, professori Tuhatkauno ja monet muut hahmot.

Hergéä on kehuttu selkeästä mutta silti ilmeikkäästä piirrostyylistään, mukaansatempaavista tarinoista ja myöhempien kirjojen tarkasta taustatutkimuksesta. Sarja sisältää monia eri lajityyppejä, kuten meriseikkailua (Yksisarvisen salaisuus ja Rakham Punaisen aarre) ja tieteisfantasiaa (Päämääränä kuu ja Tintti kuun kamaralla). Kaikille Tintti-kirjoille, poliittisiin tarkoituksiin tehtyä ensimmäistä Tinttiä Neuvostojen maassa lukuun ottamatta, on ominaista tilannekomiikan runsaus, jonka rinnalle myöhemmissä kirjoissa tulee myös hienostuneempaa satiiria.

Ensimmäisissä Tinteissä seikkailun juoni on hyvin yksinkertainen, ja Tintti lähinnä törmäilee paikasta toiseen vieraalla maaperällä. Myöhemmissä Tinteissä kertomusten juonet ovat monimutkaisempia ja niissä on tehty seikkailun ympäristöä koskevaa taustatyötä realistisuuden lisäämiseksi. Mielenkiintoinen kokeilu on sarjan osa Castafioren korut, jossa tapahtumapaikkana toimii jatkuvasti kapteeni Haddockin kotikartano ja joka ei ole muiden Tintti-kirjojen tapaan seikkailukertomus.

Sisällys

• 1 Henkilöhahmot
  • 1.1 Tintti
  • 1.2 Milou
  • 1.3 Kapteeni Haddock
  • 1.4 Professori Teophilus Tuhatkauno
  • 1.5 Dupont ja Dupond
  • 1.6 Sivuhahmot
  • 1.7 Kuvitteellisia maita
• 2 Tintin ideologia
  • 2.1 Käännekohdat
  • 2.2 Toinen maailmansota
  • 2.3 Sodan jälkeen
  • 2.4 Jatkumo
  • 2.5 Sovinismi
• 3 Uudelleenpiirtämisistä
  • 3.1 62 sivua
  • 3.2 Mustan saaren salaisuus
• 4 Tintti Suomessa
• 5 Vuoden 2011 elokuva
• 6 Tintti-albumit alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä
  • 6.1 Muut albumit
• 7 Tintti-animaatiot
• 8 Lähteet
  • 8.1 Viitteet
• 9 Aiheesta muualla

Henkilöhahmot

Tintti

Pääartikkeli: Tintti

Tintti on Tintin seikkailujen päähenkilö. Hän teki ensiesiintymisensä belgialaisessa sanomalehdessä 10. tammikuuta 1929 ja perustui suurelta osin Hergén aiempaan Totor-partiolaishahmoon. Tintti on nuori belgialainen lehtimies, joka sekaantuu vaarallisiin tapauksiin ja selvittää ne sankarillisesti. Vaikka Tintti esitetään tunnettuna toimittajana, hänet harvemmin nähdään varsinaisessa työssään. Tintti on asenteiltaan suhteellisen neutraali ja muita henkilöhahmoja värittömämpi puhtoinen sankari. Tintin henkilö muuttuu jonkin verran myöhemmissä kirjoissa, alkaen Castafioren koruista. Hän ei enää aktiivisesti hakeudu seikkailuihin, vaan joutuu niihin ympäristön vaikutuksesta. Etenkin tämä näkyy kirjoissa Lento 714 ja Tintti ja Picarot.

Milou

Pääartikkeli: Milou

Milou on Tintin valkoinen karkeakarvainen kettuterrieri, joka seuraa häntä kaikkialle. Tintin ja Miloun suhde on erittäin syvä, ja he toistuvasti pelastavat toinen toisensa hengen. Milou kommentoi seikkailuja omalla maanläheisellä tavallaan, mutta lukuun ottamatta Tinttiä Neuvostojen maassa, muut eivät Miloun kommentteja kuule - kyseessähän on koira. Kapteeni Haddockin tavoin Milou on perso alkoholijuomille, ja toikkaroi humalassa useissa seikkailussa. Milou pitää myös luista ja ruuasta, jota se häikäilemättä varastelee. Milou on vahvasti slapstick-tyyppinen hahmo, jolla on kliseeksi asti taipumusta törmäillä kulkiessaan esteisiin. Myös Miloun kissajahdeista, hämähäkkipelosta ja hassunkurisista ilmeistä ja eleistä revitään jatkuvasti huumoria. Milouta on myös helppo pitää sympaattisena tämän jouduttua pulaan.

Miloun nimi tulee Hergén ensimmäisen tyttöystävän nimestä Marie-Louise. Milou on kuitenkin uroskoira.

Kapteeni Haddock

Pääartikkeli: Kapteeni Haddock

Kapteeni Archibald Haddock on Tintin paras ystävä. Hän on merikapteeni, joka esiintyy ensimmäisen kerran kirjassa Kultasaksinen rapu. Ensimmäisessä kirjassaan Haddock on säälittävä alkoholisti, jonka juoppohulluuskohtaukset ovat useamman kerran suistaa Tintin turmioon. Myöhemmissä kirjoissa Haddock on voimakkaampi ja saa jopa sankarillisia piirteitä. Haddockin liiallinen juominen tosin jatkuu satunnaisesti. Haddockin inhimilliset piirteet ja sarkastisuus toimivat vastapainona Tintin sankarillisuudelle.

Haddockilla on taipumusta äkkipikaisuuteen ja hän käyttää värikästä kieltä parjatessaan hänet suututtaneita henkilöitä, eläimiä tai jopa asioita. Haddockin mielijuoma on Loch Lomond -merkkinen viski. Haddock asuu esi-isälleen kuuluneessa Moulinsartin linnassa, jonka professori Tuhatkauno ostaa hänelle kirjan Rakham Punaisen aarre lopussa.

Haddockin nimi tulee Hergén vaimonsa kanssa käymästä keskustelussa, jossa vaimo mainitsi että haddock on "surkea englantilainen kala" (englannin sana haddock merkitsee koljaa). Hergé poimi nimen välittömästi.

Professori Teophilus Tuhatkauno

Pääartikkeli: Professori Tuhatkauno

Professori Teophilus Tuhatkauno on huonokuuloinen keksijä, joka esiteltiin alun perin Rakham Punaisen aarteessa. Tuhatkauno on ydinfysiikassa, kemiassa, mekaniikassa ja biologiassa ansioitunut tiedemies, joka kehittää monet tarinoiden keskeisistä laitteista, kuten hainmuotoisen pienoissukellusveneen Rakham Punaisen aarteessa, kuuraketin Tintissä kuun kamaralla ja yliäänilaitteen Tuhatkaunon tapauksessa. Tuhatkaunon keksinnöt heijastelevat oman aikansa teknologista kehitystä, esimerkiksi kuuraketti edusti 1950-luvun tiedemiesten optimistisia näkemyksiä avaruustoiminnan läpimurrosta ja sekä Syldavian että Bordurian tiedustelupalvelujen havittelema yliäänilaite oli Hergén satiirinen viittaus Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton väliselle asevarustelulle.

Tuhatkaunon huonokuuloisuus on ollut hahmon ensiesiintymisestä lähtien yksi Tintti-sarjakuvien toistuvista vitseistä. Tuhatkaunon kyvyttömyys ymmärtää muiden puhetta saattaa äkkipikaisen kapteeni Haddockin raivon partaalle, ja Rakham Punaisen aarteessa myös suvaitsevainen Tintti ärsyyntyi professorin huonokuuloisuudesta. Tuhatkauno kuulee hänelle lausutut sanat väärin ja yleensä täysin päinvastaisessa merkityksessä, mikä saa hänet reagoimaan omalaatuisilla lausahduksilla kuulemiinsa sanoihin. Tuhatkauno ei tiedä, että hänellä on kuulovamma, vaan hän selittää "vasemman korvansa olevan hieman huonokuuloinen". Tarinassa Päämääränä Kuu Tuhatkaunolle annettiin kuulokoje, joka on hänellä käytössä myös sarjakuvan jatko-osassa Tintti kuun kamaralla, mutta kahden tarinan jälkeen hän luopuu kuulokojeesta. Kuulokojeella varustettu Tuhatkauno on vakavamielisempi hahmo verrattuna muihin tarinoihin, jossa hän on vahvasti humoristinen henkilö. Tuhatkaunon huonokuuloisuuteen pohjautuvia kielellisiä vitsejä ei ole täysin voitu kääntää suomennoksiin, joten suomenkielisessä käännöksissä hän toisinaan vaikuttaa kuulevan dialogin kannalta epäolennaisia sanoja.

Tuhatkaunon hahmon esikuva oli Hergén mukaan sveitsiläinen fyysikko Auguste Piccard, johon Bianca Castafiore sotkee Tuhatkaunon Castafioren koruissa. Tuhatkaunon esikuvia olivat myös edellisten Tintti-seikkailujen omalaatuiset tiedemiehet, kuten Kuningas Ottokarin valtikan Nestor Halambique ja Salaperäisen tähden Kustaa Kalisteinen.

Dupont ja Dupond

Pääartikkeli: Dupont ja Dupond

Dupont ja Dupond ovat identtisiltä kaksosilta näyttävä poliisietsiväpari, jotka eivät kuitenkaan ole sukua toisilleen.[1] Dupont ja Dupond ovat vahvasti humoristisia hahmoja. He ovat työssään täysin epäpäteviä ja tyypillisesti päätyvät pidättämään vääriä henkilöitä, mutta saavat siitä huolimatta jatkuvasti merkittäviä ja kansainvälisiä tehtäviä. Dupontin ja Dupondin erottaa vain viiksien muodosta: Dupontilla viiksien päät kaartuvat hieman ulospäin.

Dupondtit ovat saaneet sekä olomuotonsa, vaatetuksensa että kävelytyylinsä ilmeisesti esikuvansa Charlie Chaplinin kulkuri-hahmolta. Dupontilla ja Dupondilla on yleensä mustat puvut, knallit ja kävelykepit, paitsi milloin he kansainvälisissä tehtävissä pukeutuvat valepukuihin "sulautuakseen joukkoon". Tällöin valeasut ovat täysin kliseenomaisia ja herättävät paikallisissa vain huomiota ja huvittuneisuutta. Epäpätevyyden ja hölmöyden lisäksi Dupontin ja Dupondin huumori perustuu erilaisiin törmäilyihin. Tyypillinen kuvio on, että kaksikosta toinen loukkaa itsensä, jonka jälkeen toinen moittii tätä tai nauraa tälle, mutta vain pienen hetken päästä toiselle osapuolelle käy aivan vastaavasti.

Tavanomainen sattumus on Dupontin ja Dupondin knallien uppoaminen iskun seurauksena niin syvälle päähän, että Tintti tai muu ulkopuolinen joutuu kiskomaan ne irti. He myös sotkeutuvat jatkuvasti sanoissaan, varsinkin silloin kun he yrittävät puhua turhan hienosti. Dupond ja Dupont saavat usein kuulla kunniansa kapteeni Haddockilta, joka ei voi sietää heidän hölmöilyjään.

Sivuhahmot

Pääartikkeli: Luettelo Tintti-sarjakuvien sivuhahmoista

Näiden ohella Tintissä on useita sivuhahmoja, jotka esiintyvät useammassa kuin yhdessä seikkailussa. Näistä merkittävimpiä ovat Khemedin emiiri Ben Kalish Ezab ja hänen ilkikurinen poikansa Abdullah, santheodoroslainen kenraali Alcazar, konnamainen merimies Allan, diivamainen italialainen oopperalaulajatar Bianca Castafiore, portugalilainen kauppias Oliveira da Figueira, roistomainen saksalaistohtori J. W. Müller, Moulinsartin linnan hovimestari Nestor, rikollispäällikkö Roberto Rastapopoulos ja vakuutusyhtiö Turman johtaja Seraphin Lampion.

Kuvitteellisia maita

Myöhempiin seikkailuihin Hergé loi useita kuvitteellisia maita. Tintti-tarinoiden valtioista yksityiskohtaisimmin kuvattu lienee Balkanin niemimaalla sijaitseva rauhanomainen Syldavian kuningaskunta, jonka esikuvana on Hergén itsensä mukaan toiminut Albania. Syldavian vihamielinen ja valloitushaluinen rajanaapuri on erilaisten sotilashallitusten hallinnoima Borduria (pääkaupunkinaan Szohôd), joka tarinassa Kuningas Ottokarin valtikka edustaa silloista natsi-Saksaa; Tuhatkaunon tapauksessa Borduria on kuitenkin muuttunut stereotyyppiseksi itäblokin kommunistidiktatuuriksi. Kuningas Ottokarin valtikassa Tintti puolustaa Syldaviaa Borduriaa vastaan, mutta Tuhatkaunon tapauksessa Syldavia onkin siirtynyt "pahojen puolelle" tavoittelemaan Tuhatkaunon kehittämää asetta.

Etelä-Amerikassa sijaitseva San Theodoros on satiirinen parodia tyypillisestä banaanitasavallasta, jossa vallankaappaukset ovat jokapäiväisiä ja sotilaat vaihtavat jatkuvasti puoliaan. Seikkailussa Tintti ja Picarot ulkovallat sekaantuvat San Theodorosin sisäisiin asioihin: Neuvostoliiton kaltainen Borduria kannattaa kenraali Tapiocan hallintoa, ja kapitalistinen International Banana Company taasen tukee kenraali Alcazarin johtamaa Picarot-sissiliikettä. Maan rajanaapuri Nuevo Rico on hyvin samankaltainen maa. Särkyneessä korvassa molemmat maat käyvät kilpailevien brittiläisen ja yhdysvaltalaisen öljy-yhtiön yllytyksen seurauksena keskenään sodan öljyrikkaan Gran Chapon maa-alueen hallinnasta. San Theodorosin ja Nuevo Ricon välinen sota on parodia Bolivian ja Paraguayn vuosina 1932–35 käydystä Chacon öljysodasta, jossa sotivia maita tukivat Standard Oil ja Shell.

Tintti-seikkailuissa Mustan kullan maa ja Seikkailu Punaisella merellä nähdään myös Arabian niemimaalla sijaitseva Khemed, jonka hallitsijan emiiri Ben Kalish Ezabin valtaa uhkaa jatkuvasti vallanhimoinen šeikki Bab El Ehr. Salaperäisen tähden uusitussa versiossa Yhdysvallat on vaihdettu São Ricoksi, joka nimestään päätellen sijaitsee San Theodorosin ja Nuevo Ricon tavoin Etelä-Amerikassa. Faaraon sikareissa ja Sinisessä lootuksessa esiintyy Rawhajpoutahlahin maakunta Intiassa. Sinisessa lootuksessa myös pikaisesti mainitaan Poldomoldaquen ja Poldavian kuvitteelliset valtiot. Lennossa 714 Rastapopoulosin kätyreinä toimii joukko vapaustaisteilijoita, jotka ovat kotoisin sisällissodan kouriin joutuneesta Sondonesiasta.

Tintin ideologia

Ensimmäinen Tintti-kirja, Tintti Neuvostojen maassa, oli poliittinen satiiri Neuvostoliiton oloista. Tarinan sisällön on sanottu olleen pitkälti Norbert Wallezin, Tintin julkaisseen lehden syvästi katolisen päätoimittajan tilaama, mutta Hergé ei pannut asiassa vastaan, vaan sanoi myöhemmin katsoneensa olevansa oikealla puolella. Tintti Neuvostojen maassa julkaistiin suomeksi vasta 1986. Lähteenä albumissa oli käytetty vain Belgian entisen Neuvostoliiton konsulin Joseph Douillet'n kirjaa.

Seuraavaksi Hergé olisi halunnut sijoittaa tarinan Yhdysvaltoihin, maahan joka kiehtoi häntä, mutta Wallez oli eri mieltä: hän ei pitänyt protestantismin ja liberalismin hallitsemasta Amerikasta. Sen sijaan hän tilasi Hergéltä Belgian Kongoon sijoittuvan seikkailun, koska siirtomaa tarvitsi siihen aikaan valkoisia työläisiä. Lopputulos Tintti Afrikassa heijasti aikansa kolonialistisia asenteita. Vuoden 1946 väriversioon Hergé muutti pahiten ajastaan jälkeenjääneitä kohtia: esimerkiksi kongolaisten lasten Belgian historian oppitunti vaihdettiin matematiikantunniksi. Kirjan isällinen suhtautuminen kongolaisiin lienee ollut kuitenkin enemmän naiivi kuin rasistinen, ja joka tapauksessa albumi toi sarjakuvaan tärkeän elementin: kansainvälisen kaupan.

Käännekohdat

Tintti Amerikassa merkitsi käännekohtaa. Amerikka-kuvaus oli kylläkin edellisten tapaan vielä hyvin karrikoitu, johtuen pitkälti Hergén vähäisestä Amerikka-tietämyksestä: Amerikka oli Al Caponen, cowboyiden ja "suurten asioiden" maa. Hergé kuitenkin otti puolustavan kannan työläisten, intiaanien ja mustien oikeuksia kohtaan. Hän arvosteli lynkkayksia, intiaanien maiden viemistä ja Yhdysvaltain liike-elämän raakuutta.

Vielä käänteentekevämpi oli Kiinaan sijoittunut viides albumi, Sininen lootus. Zhang Chongren, Brysselissä opiskellut kiinalainen, oli kuullut Hergén suunnittelevan Kiinaan sijoittuvaa seikkailua, ja vetosi Hergéen, jotta tämä ei kuvaisi kiinalaisia perinteisten eurooppalaiskliseiden mukaisiksi. Zhangin opastuksella Hergé teki ensimmäistä kertaa myöhemmin leimalliseksi tullutta tarkkaa tutkimustyötä, jonka johdosta kuvaus vieraasta maasta on huomattavasti aiempia tarkempi. Kirja kritisoi voimakkaasti japanilaisten ja länsimaalaisten sekaantumista Kiinan asioihin ja kiinalaisiin kohdistettua rasismia.

Toinen maailmansota

Toinen maailmansota vaikutti useisiin Tintti-albumeihin, sekä itsessään että Belgian natsimiehityksen kautta. Vaikka Hergé itse oli lähellä Belgian äärioikeistolaista rexististä liikettä, oli Kuningas Ottokarin valtikka selvästi natsivastainen: Bordurian tukema Musstler (Mussolini-Hitler) pyrkii kaappaamaan vallan Syldavian kuninkaalta Muskar XII:lta. Tarina perustuu hyvin suoraan Itävallan Anschlussiin eli Saksaan liittämiseen vuonna 1938.

Kiistellympi tapaus on miehityksen aikana kirjoitettu Salaperäinen tähti, joka kertoo kahdesta kilpailevasta tutkimusryhmästä tavoittelemassa Jäämerelle pudonnutta meteoriittia. Hergé pyrki valitsemaan niin sadunomaisen aiheen kuin suinkin välttääkseen sensuurin. Kuitenkin Tintin ryhmä on valittu yksinomaan akselivaltojen tai neutraalien maiden tiedemiehistä, kun taas kilpaileva ryhmä koostuu amerikkalaisista. Kilpailevan ryhmän taustalla olevalla häikäilemättömällä Blumenstein-pankkiirilla on lisäksi juutalainen nimi ja stereotyyppisen juutalaisen elkeet. Myöhemmässä versiossa pankkiirin nimi muutettiin Bohlwinkeliksi ja Amerikka-viittaukset vaihdettiin kuvitteelliseen Sao Ricon eteläamerikkalaiseen valtioon. Vaikka nimi "Bohlwinkel" pohjautuikin belgialaiseen makeiskauppaa merkitsevään bolwinkel-sanaan, myöhemmin Hergélle ilmeni, että "Bohlwinkel" oli myös suosittu sukunimi Israelissa.

Loput natsimiehityksen aikana kirjoitetut tarinat välttivät kannanottoja: Yksisarvisen salaisuus, Rakham Punaisen aarre ja Seitsemän kristallipalloa ovat epäpoliittista aarteenetsintää kaukaisissa maailmankolkissa.

Sodan jälkeen

Sodanjälkeiset kirjat ovat poliittisesti vähemmän kiisteltyjä. Ensimmäinen sodan jälkeen ilmestynyt kirja, Auringon temppeli, on jatkoa Seitsemälle kristallipallolle. Myöhemmissä kirjoissa tyypillisiä teemoja ovat ihmisoikeudet, antirasismi ja antitotalitarismi. Seikkailu punaisella merellä tosin toi rasismisyytöksiä, jonka johdosta Hergé uusi kirjan dialogia myöhempiin versioihin. Muita teemoja ovat muun muassa öljypolitiikka, huumeet, kansainvälinen kauppa ja aseiden salakuljetus.

Hergé sivusi natsiteemoja tarinassa Tuhatkaunon tapaus, jossa esitellyn Bordurian valtion poliisit käyttävät olkavarressaan punaisia nauhoja, joiden valkoisen kehän sisälle on sijoitettu musta, viiksiä muistuttava symboli. Myös Szohodin militaristinen asennoituminen maailmanpolitiikkaan on viittaus natseihin.

Uransa alkuaikoina Hergé teki Tintistä silloiseen poliittiseen tilanteeseen sopivan, ja toimi samoin uransa lopulla. Näin Hergé dokumentoi 1900-luvun aikana tapahtuneita muutoksia.[2]

Jatkumo

Tintti-tarinoiden jatkumo alkoi Faaraon sikareista, jolle Hergé teki suoran jatko-osan Sininen lootus. Faaraon sikareissa Hergé teki juonesta ensimmäisen kerran yhtenäisen tarinan edellisten seikkailujen episodimaisen rakenteen sijasta, ja Sinisestä lootuksesta lähtien hän pyrki kuvaamaan hahmot ja ympäristön todenmukaisesti. Kolmeen ensimmäiseen tarinaan Tintti Neuvostojen maassa, Tintti Afrikassa ja Tintti Amerikassa ei ole tehty viittauksia myöhemmissä tarinoissa, joten niiden tapahtumia ei ole tunnustettu Faaraon sikareiden jälkeisissä kertomuksissa. Kultasaksisessa ravussa Hergé esitteli kapteeni Haddockin, Yksisarvisen salaisuudessa hän toi tarinoihin Moulinsartin kartanon ja sen jatko-osassa Rakham Punaisen aarteessa esiteltiin professori Tuhatkauno. Moulinsartin linnasta Hergé teki tarinoiden keskeisimmän tapahtumaympäristön, ja esimerkiksi Castafioren koruissa kaikki juonen tapahtumat sijoittuvat Moulinsartin tontin sisäpuolelle. Hän myös muokkasi hahmoja myöhemmissä tarinoissa; esimerkiksi Kuningas Ottokarin valtikassa hän antoi etsiväkaksikolle nimet "Dupont" ja "Dupond", vaikka edellisten tarinoiden alkuperäisissä painoksissa heiltä olivat puuttuneet nimet. Hergé myös esitteli tarinoissa kuvitteellisia maita, joissa päähahmot seikkailevat myös myöhemmissä tarinoissa.

Tyypillinen kerrontatapa sarjakuvien jatkumossa on esitellä hahmoja, jotka ovat tehneet ensiesiintymisensä edellisissä seikkailuissa. Osasta hahmoista Hergé teki sarjan vakiohahmoja, kuten Kuningas Ottokarin valtikan Bianca Castafioresta ja Yksisarvisen salaisuuden Nestorista. Faaraon sikareiden etsiväkaksikosta Dupontista ja Dupondista, Kultasaksisen ravun kapteeni Haddockista Rakham Punaisen aarteen professori Tuhatkaunosta Hergé päätti tehdä sarjan keskeiset hahmot Tintin ja Miloun rinnalle. Ensimmäisen kerran Hergé esitteli useita edellisissä tarinoissa esiteltyjä hahmoja Seitsemässä kristallipallossa, jossa nähdään Castafioren ja Nestorin ohella myös Särkyneen korvan kenraali Alcazar. Eniten vanhoja hahmoja Hergé esitteli Seikkailussa Punaisella merellä, jossa ovat mukana Nestorin, Castafioren ja Alcazarin ohella myös Ben Kalish Ezab, Abdullah ja Bab El Ehr Mustan kullan maasta, Dawson Sinisestä lootuksesta, Oliveira da Figueira Faaraon sikareista ja Mustan kullan maasta, J. W. Müller Mustan saaren salaisuudesta ja Mustan kullan maasta, Allan Kultasaksisesta ravusta, Roberto Rastapopoulos Faaraon sikareista ja Sinisestä lootuksesta ja Seraphin Lampion Tuhatkaunon tapauksesta.

Tunnelman ja juonijatkumon pysyvyyden takia Hergé kuvasi hahmojen reaktioita edellisten seikkailujen jäljiltä; esimerkkinä Lennossa 714 Tintti hämmentyy nähdessään pääkonnan Rastapopoulosin, joka oli viime kerralla tarinan Seikkailu Punaisella merellä loppuratkaisussa lavastanut oman kuolemansa. Vastaavasti tarinan Tintti kuun kamaralla jälkeisissä seikkailussa tehdään viittauksia Tintin ja hänen kumppaneidensa kuumatkaan: Tuhatkaunon tapauksessa Bordurian pääkaupungin Szohôdin lentoaseman poliisi onnittelee Tinttiä ja Haddockia onnistuneesta kuumatkasta, ja Lennossa 714 Haddock kertoo olevansa kumppaneidensa kanssa matkalla kansainväliseen avaruuskonferenssiin Sydneyssä, koska he ovat kunniavieraita ensimmäisinä kuumatkailijoina.

Viimeinen valmiina julkaistu Tintti-tarina Tintti ja Picarot voidaan nähdä eräänlaisena jatkumon huipentumana. Tarina viedään Särkyneessä korvassa esiteltyyn San Theodorosin banaanitasavaltaan, jossa esitellään tarinan hahmoista Alcazar, Pablo, tohtori Ridgewell ja edellisissä tarinoissa vain mainittu kenraali Tapioca. Pääkonnan rooliin nousee Tuhatkaunon tapauksesta tuttu Szohôdin poliisipäällikkö Sponsz, joka tahtoo kostaa nöyryytyksensä Tintille. Bordurian diktaattorin Plekszy-Gladzin viiksistihallinto on liitossa Tapiocan hallituksen kanssa, joten Tuhatkaunon tapauksessa nähdyt Plekszy-Gladzin viiksisymbolit tekevät myös paluun. Haddockin lempijuoman, Loch Lomond -viskin valmistajalla on myös oma sivuroolinsa Tapiocan hallitusta kannattavien yritysten joukossa.

Sovinismi

Hergéä on toisinaan syytetty sovinismista, koska naishahmot puuttuvat lähes tyystin tai ovat hyvin kliseisiä. Hergé kiisti syytökset ja sanoi, "minusta naiset eivät kuulu Tintin maailmaan, joka on miehisen ystävyyden valtakuntaa...".

Uudelleenpiirtämisistä

Tintti-sarjakuvia piirrettiin Hergén studioilla uusiksi kansainvälistä levitystä varten. Esimerkiksi Salaperäisen tähden vihamielisen retkikunnan Yhdysvaltain lippu vaihtuu Sao Ricon lipuksi ja Mustan kullan maan brittisotilaat arabeiksi. Samalla Hergé "ajankohtaisti" yksityiskohtia. Faaraon sikareissa Tintti hämmästyy suuresti, kun šeikki esittelee hänelle Päämääränä Kuu -albumin, seikkailun, jonka Tintti kokee vasta paljon myöhemmin.

Koska Hergé piirsi Tinttiä jo 1920-luvulta saakka, sarjakuva on kokenut julkaisu- ja piirrosasussa useita muutoksia. Ensin Hergé piirsi tarinansa jatkokertomuksiksi lehtiin ja myöhemmin ne julkaistiin kirjoina. Ensimmäinen Tintti-kirja Tintti neuvostojen maassa ilmestyi vuonna 1930. Hergén tyylin kehitystä voi seurata tämän albumin suomennoksesta, sillä poliittisen asenteellisuuden vuoksi tätä seikkailua ei ole muutettu lainkaan vuoden 1930 asusta.

62 sivua

Toisen maailmansodan aikaan paperin hinta Keski-Euroopassa nousi huomattavasti ja Tintin ranskalainen kustantaja Casterman hankki uuden offsetpainokoneen. Kustantaja pyysi Hergéä tekemään uudet albuminsa 62-sivuisiksi paperin kulutuksen vähentämiseksi. Aikaisemmat kirjathan olivat olleet 120–140-sivuisia. Uusi painokone mahdollisti nelivärisyyden, joten uudeksi Tintti- ja sarjakuvaformaatiksi yleensäkin tuli 62-sivuinen nelivärinen albumi.

1930-luvulla julkaistuilla Tintin seikkailuilla oli menekkiä 1940-luvullakin. Hergé palkkasi jo sodan aikana piirtäjiä vanhojen albumien muutostöitä tekemään. Tästä piirtäjäryhmästä kehittyi vuonna 1950 perustettu Studios Hergé -osakeyhtiö. Piirtäjäryhmään kuuluivat muun muassa Bob De Moor, Roger Leloup ja Edgar P. Jacobs, jotka itsekin ovat luoneet menestyksekkäitä sarjakuvahahmoja. Viimeksi mainittu on kuvattu Faaraon sikareiden kannessa muumioituna egyptologina.

Mustan saaren salaisuus

Mustan saaren salaisuus on kohdannut vuosien varrella eniten muutoksia: se on piirretty uudelleen kolmeen kertaan. Ensimmäinen mustavalkoinen 124-sivuinen albumi ilmestyi vuonna 1938, ja 62-sivuiseksi ja neliväriseksi seikkailu muuttui vuonna 1943. 1960-luvulla seikkailu piirrettiin jälleen kokonaan uudelleen Tintin brittiläisen kustantajan pyynnöstä. 1950-luvun viimeisinä vuosina Tintti löi itsensä läpi saarivaltiossa ja koska Mustan saaren salaisuus tapahtuu Britteinsaarilla olisi albumi ollut omiaan siellä julkaistavaksi. Vuoden 1943 versiossa oli kuitenkin runsaasti Isoa-Britanniaa koskevia asiavirheitä, joten Hergé suostui kustantajan pyyntöön ja uusi versio ilmestyi ranskaksi vuonna 1965 ja englanniksi vuonna 1966.

Jotta yksityiskohdat uuteen Mustan saaren salaisuuteen tulisivat varmasti oikein, Hergé lähetti kollegansa Bob de Moorin Britteinsaarille kokoamaan aineistoa. Erityisesti de Moorin tuli tutustua Sussexin kallioiden erityismuotoihin, rekisterikilpiin ja rautatiesiltoihin. Hän vieraili muun muassa Scotland Yardissa, paloasemalla ja Edinburghin poliisin räätäliosastolla, josta hän sai mukaansa täydellisen skottipoliisin univormun. Englantilaisen ja skotlantilaisen poliisin virka-asut kun poikkesivat hieman toisistaan.

Uudelleenpiirtämisen yhteydessä Hergé ajanmukaisti monta yksityiskohtaa, mutta tarinan juoni jäi entiselleen. Belgialaisen tutkijan Benoît Peetersin silmään on erityisesti jäänyt palolaitos. Hergé vaihtoi palokärryjen tilalle nykyaikaiseen paloauton. Paloaseman lukkoa ei kuitenkaan ole uusittu ja se on edelleen avattava 1930-luvun suurella avaimella. Ajanmukaistaminen toi mukanaan pieniä anakronismeja.

Vuonna 1996 Ranskassa julkaistiin uudelleen myös vuoden 1943 Mustan saaren salaisuus. Tintin seikkailujen digitalisointi aloitettiin tästä albumista. Alkuperäisten painofilmien käsittelyn yhteydessä on korostettu ajan haalistamia mustia viivoja. Hergéhän on niin sanotun selkeän viivan koulukunnan perustaja, joten viivojen korostus on ollut taiteelliselta kannalta erittäin olennainen.

Vielä 1980-luvulla sarjoja korjailtiin uusissa painoksissa. Tintti Amerikassa -albumin ensimmäisessä suomenkielisessäkin painoksessa oli vielä tummaihoisia sivuhahmoja, jotka myöhemmissä painoksissa on muutettu valkoihoisiksi.

Tintti Suomessa

Nykyään Tintti kumppaneineen on yleismaailmallisesti tunnettu, mutta maailmanmaine ei kuitenkaan syntynyt hetkessä. Tintti löi itsensä läpi Suomessa ja suuressa osassa muutakin maailmaa vasta 1970-luvulla, vaikka Tinttiä oli yritetty tuoda esiin jo aiemmin. 1950-luvulla sarjakuvaa julkaistiin nimellä Tim Uudessa kuvalehdessä. Vuosina 1961–62 WSOY julkaisi suomeksi neljä Tintti-albumia. Nämä kovakantiset sarjakuvakirjat eivät löytäneet suomalaista ostavaa yleisöä ja kustantaja jätti julkaisemisen sikseen. 1960-luvun taitteessa Tinttiä yritettiin markkinoida kansainvälisesti myös ranskaa puhumattomiin maihin - Suomen lisäksi markkinointi epäonnistui muun muassa Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Eräänä syynä saattoi olla väärin arvioitu kohderyhmä: Tinttiä markkinoitiin Suomessa ja Ruotsissa nimenomaan lapsille, mistä syystä esimerkiksi sopimattomaksi katsotun viskin nimi vaihdettiin "malspiikiksi". Kun kovakantisia albumeita kuitenkin myytiin vain kirjakaupoissa, eivät kohderyhmä ja tarjonta kohdanneet.

Sen sijaan esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Tanskassa Tintti otettiin mielihyvällä vastaan. Varsinaisen läpilyönnin Tintti teki Suomessa 1970-luvun alussa, jolloin Otava alkoi julkaista Tintin seikkailuja. Otava sai vinkin julkaisemiseen Ruotsista, jossa Tintin menestys oli alkanut paria vuotta aiemmin.[3] Otava julkaisi 2000-luvulla Tintit värillisinä kovakantisina versioina sekä myöhemmin mustavalkoiset versiot alkupään albumeista.

Tintti-albumien suomentajina toimivat Heikki ja Soile Kaukoranta sekä Jukka Kemppinen. Vuonna 2015 Otava alkoi julkaista Heikki Kaukorannan suomennoksia varhaisten Tintti-seikkailujen alkuperäisistä mustavalkoisista versioista uutena sarjana nimellä Lehtimies Tintti seikkailee.

Steven Spielbergin ohjaama Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus -animaatioelokuva tuli esitykseen 2011. Elokuvan tarina perustuu albumeihin Kultasaksinen rapu, Rakham Punaisen aarre ja Yksisarvisen salaisuus.[4] Elokuvassa käytetään liikkeentunnistustekniikkaa, jolla näyttelijöiden liikkeet siirretään tietokoneelle kolmiulotteisen animaation liikkeiden pohjaksi. Tinttiä esittää Jamie Bell[5] ja Kapteeni Haddockia Andy Serkis. Myös Tintin Seikkailut-niminen dubattu sarja löytyy Netflix-suoratoistopalvelusta.