Ilmoitus on sulkeutunut
Viipuri – Historiallinen kaupunkikartasto (2020, uusi)
Kuvaus
Katajala, Kimmo et al. (2020). Viipuri – Historiallinen kaupunkikartasto. Scandinavian Atlas of Historic Towns New Series, No 3, Suomi–Finland; AtlasArt Oy.
Runsain mitoin karttakuvilla ja valokuvilla varustettu upea, uudenveroinen teos.
Sivumäärä: 208 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2020
Viipurin historiallinen kaupunkikartasto kuuluu vuonna 1955 perustetun Kansainvälisen kaupunkihistoriallisen komission eurooppalaiseen historiallisten kartastojen sarjaan. Tähän mennessä on julkaistu yli 540 kartastoa Euroopan eri kaupungeista, joista 12 kuvaa pohjoismaisten kaupunkien kehitystä. Nyt Viipuri ja sen rikas historia liittyvät tähän joukkoon.
Kaksikielisessä kartastossa tarkastellaan Viipurin kaupungin fyysisen rakenteen kehitystä, kasvua ja eri toimintojen sijoittumista pitkällä aikavälillä. Teoksessa on vanhoja karttoja, joita on kerätty Suomen, Ruotsin ja Venäjän arkistoista sekä runsas kuvitus. Uutta tietoa on tuotettu laatimalla teemakarttoja eri aiheista uusimpien geoinformatiikan työvälineiden avulla. Näemme mm. kuinka kauas ympäristöön Vahtitorninkadulla sijainneesta vartiotornista tai linnan tornista 1600-luvulla todella näkyi. Kirjan sivuilla pääsee turistikävelylle 1900-luvun alun Viipuriin, vierailemaan ravintoloissa ja näkemään talvi- ja jatkosodan kaupungille aiheuttamat tuhot. Myös neuvostoajan Viipuri saa oman kuvauksensa. Kartastossa on venäjänkieliset tiivistelmät.
Viipuri : historiallinen kaupunkikartasto
Kirja
Katajala, Kimmo , toimittaja, kirjoittaja, 1958-
;
Einonen, Piia , kirjoittaja, 1971-
;
Sotejeff-Wilson, Kate , kääntäjä
AtlasArt [2020]
Viipurin historiallinen kaupunkikartasto kuuluu vuonna 1955 perustetun Kansainvälisen kaupunkihistoriallisen komission eurooppalaiseen historiallisten kartastojen sarjaan. Tähän mennessä on julkaistu noin 400 kartastoa Euroopan eri kaupungeista, joista 12 kuvaa pohjoismaisten kaupunkien kehitystä. Nyt Viipuri ja sen rikas historia liittyvät tähän joukkoon.
Kaksikielisessä kartastossa tarkastellaan Viipurin kaupungin fyysisen rakenteen kehitystä, kasvua ja eri toimintojen sijoittumista pitkällä aikavälillä. Teoksessa on vanhoja karttoja, joita on kerätty Suomen, Ruotsin ja Venäjän arkistoista sekä runsas kuvitus. Uutta tietoa on tuotettu laatimalla teemakarttoja eri aiheista uusimpien geoinformatiikan työvälineiden avulla. Näemme mm. nykyisessä kaupunkikuvassa missä Viipurin kaupunginmuurit sijaitsivat tai kuinka kauas ympäristöön Vahtitorninkadulla sijainneesta vartiotornista tai linnan tornista 1600-luvulla todella näkyi. Kirjan sivuilla pääsee turistikävelylle 1900-luvun alun Viipuriin, vierailemaan ravintoloissa ja näkemään talvi- ja jatkosodan kaupungille aiheuttamat tuhot. Myös neuvostoajan Viipuri saa oman kuvauksensa. Kartastossa on venäjänkieliset tiivistelmät.
Genre
Muut nimekkeet
Historiallinen kaupunkikartasto
Vyborg : historic town atlas
Vyborg : historic towns atlas
Ulkoasu
257 sivua, 7 numeroimatonta karttasivua : kuvitettu, karttoja ; 37 cm + 1 karttaliite (60 x 86 cm)
Kieli
suomi
englanti
Alkuteoksen kieli
suomi
Tiivistelmän kieli
venäjä
Huomautukset
Artikkelien kirjoittajat: Piia Einonen ja 16 muuta.
Karttaliite takakannen sisäpuolelle kiinnitetyssä taskussa: Viipuri 1850-luvulla - korttelit, tontit, kadut ja julkiset rakennukset, mittakaava 1:2500 = Vyborg around the 1850s - blocks, plots, streets and public buildings, scale 1:2500.
Julkaisija[Helsinki]: AtlasArt, [2020]
SarjaScandinavian atlas of historic towns, ISSN 0108-7827; New series, No. 3.
Luokitus
udkf 908 Viipuri
Karjala (ykl 92.87)
Karjalan tasavalta (ykl 47.14)
Aiheet
Valmistaja Viro : Propaino
Kimmo Katajala [ja kuusi muuta] (toim.) ; kääntäjä: Kate Sotejeff-Wilson = Vyborg : historic town atlas / Kimmo Katajala [and six others] (eds.) ; translator: Kate Sotejeff-Wilson
ISBN 978-952-5671-92-6 kovakantinen
Viipuri (ven. ??????, Vyborg; ruots. Viborg; saks. Wiborg/Wiburg) on kaupunki Luoteis-Venäjällä Suomenlahden pohjoisrannikolla Viipurinlahden perukassa Karjalankannaksen länsipäässä. Viipurissa oli Venäjän vuoden 2022 väestönlaskennan mukaan 73 001 asukasta (1.1.2022). Kaupunki on samalla Leningradin alueen 193 863 asukkaan Viipurin piirin hallinnollinen keskus.[3]
Viipuri on alun perin ollut Vuoksen rannalla sijainnut karjalaisten kauppapaikka. Viipuri on kuulunut keskiajasta alkaen Ruotsille, sen jälkeen vuodesta 1710 Venäjälle, vuodesta 1812 Suomen suuriruhtinaskunnalle ja vuodesta 1917 lähtien itsenäiselle Suomelle. Suomi joutui luovuttamaan Viipurin Neuvostoliitolle talvisodan päättyessä 1940. Jatkosodan alussa 1941 Suomi valtasi kaupungin takaisin, mutta Neuvostoliitto otti kaupungin jälleen haltuunsa Viipurin-Petroskoin operaatiossa 1944.
Kaupungin keskusta sijaitsee niemellä Viipurinlahden äärimmäisen perukan Suomenvedenpohjan ja sen eteläpuolisen Viipurinlahden osan, Viipurista Uuraaseen ulottuvan Suomenvedenselän välissä.[8][9] Vanhan kaupunkikeskustan länsipuolella on Linnasaari, jonka erottaa keskustasta kapea Linnasalmi. Sillä sijaitsevalla pienellä saarella on keskiaikainen Viipurin linna.
Viipuri on alun perin ollut Vuoksen rannalla sijainnut karjalaisten kauppapaikka. Arkeologisten kaivausten perusteella kauppapaikka on ollut käytössä jo 900-luvulla. Viipurin varhaiseen olemassaoloon viittaa myös noin vuodelta 1100 oleva ruotsalainen riimukivi, johon henkilön kuolinpaikaksi on merkitty Uiburk, joskin se saattaa viitata myös Tanskan Viborgiin. Viipurin seudulla on mainittu myös olleen 1100- ja 1200-luvulla Novgorodin valtapiiriin kuuluva kylä ja kauppapaikka.[1]
Viipurin kaupunki 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Kuparipiirros Eric Dahlbergin teoksesta Suecia antiqua et hodierna.
Kaupunki sijaitsee Viipurinlahden perukassa eli Suomenvedenpohjassa paikalla, jossa vielä uudella ajalla oli Vuoksen läntisen laskuhaaran suu, joka oli merkittävän vesireitin läntinen päätepiste Laatokalle.[10]. Vesireitin itäinen päätepiste sijaitsi Vuoksen suulla Käkisalmessa Läntinen laskuhaara kuitenkin kuivui maankohoamisen myötä vähitellen 1600–1800-luvuilla.[11][12][13] Vielä 1600-luvun lopulla kaupungin sanotaan sijainneen Vuoksen virran varrella.[14]
Ruotsin osana
Eerikinkronikan mukaan upplantilaiset rakensivat Viipurin linnan vuonna 1293[15] kolmannen ristiretken yhteydessä. Viipurin linnassa tehdyissä kaivauksissa on kuitenkin tullut esille merkkejä kivilinnaa edeltäneistä hirsirakennuksista. Löytöinä on myös ristiretkiajan esineitä, joiden perusteella alkuperäistä varustusta pidetään karjalaisten linnoituksena, jonka upplantilaiset sittemmin valloittivat.[16] Pähkinäsaaren rauhassa 1323 linnasta ympäristöineen tuli virallisesti Ruotsin valtakunnan osa. Kuningas Eerik Pommerilainen myönsi Viipurille kaupunkioikeudet vuonna 1403.[2] Vähitellen linnan yhteyteen kasvoi yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Viipuri oli sittemmin Itä- ja Kaakkois-Suomen keskus ja merkittävä kauppakaupunki.[16]
Ruotsalaisissa lähteissä Viipurin linna mainitaan ensi kerran vuonna 1295 (kuningas Birgerin kirjeessä), mutta novgorodilaisten kronikassa kerrotaan, että ruotsalaiset perustivat linnan Karjalaan ”vuonna 6801” (länsimaisen ajanlaskun mukaan vuonna 1293). Myöhemmin Viipurin kaupunki mainitaan kirjallisissa lähteissä 1336 ja Viipurin raati 1393. Dominikaanit perustivat Viipuriin luostarin 1398, ja fransiskaanikonventti perustettiin 1400-luvun alussa. Ensimmäinen nimeltä tunnettu Viipurin porvari oli saksalainen Ewert von Balven Tallinnasta (1393), samoin saksalainen oli ensimmäinen tunnettu raatimies Magnus Schröder (1410). Kaukokauppa oli suureksi osaksi itämeren saksalaisista hansakaupungeista kuten Lyypekistä ja Tallinnasta saapuneiden hansakauppiaiden hallinnassa. Vienti suuntautui enimmäkseen Tallinnaan, missä tavarat myytiin läntiseen Eurooppaan. Karjalaiset olivat kylläkin enemmistönä tavallisten kaupunkilaisten joukossa.[16]
Koska Viipuri oli kaukana Tukholmasta, Viipurin linnalääniä hallittiin kuin itsenäistä valtakuntaa. Hämeen ja Turun linnalääneillä oli Viipuria kiinteämpi yhteys Tukholmaan ja vähemmän itsemääräämisoikeutta. Linnan ympärille kehittynyt kaupunki oli linnanherran suojeluksessa ja Viipuri oli ainoa Suomen kaupunki, jonka ympärillä oli kaupunginmuuri.[16]
Venäjän keisarikunta ja Suomen suuriruhtinaskunta
Suuren Pohjan sodan aikana Pietari Suuren venäläisjoukot valtasivat kaupungin vuonna 1710, ja sen jälkeen vuonna 1721 solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Venäjän keisarikunta sai Viipurin Ruotsilta.[17]
Venäjään liittyminen hyödytti suuresti Karjalan taloutta, kun kauppa suuntautui kasvavaan Pietarin kaupunkiin. Rahtitalonpojat ansaitsivat rahaa kuljettamalla rahtia hevoskärryllä tai reellä. Pääkaupunkiin saatettiin myös muuttaa työn perässä. Omalta asuinpaikalta käsin saattoi myydä maataloustuotteita tai harjoittaa sivuelinkeinoja. Näin pääsi miltei jokainen karjalainen rahatalouden piiriin. Toisaalta maatalous taantui, kun venäläinen halpa vilja valtasi markkinoita.[18]
Jo 1700-luvulla Venäjään liitetty Vanha Suomi ja sen osana Viipuri liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812. Talouselämässä ja kaupungin hallinnossa saksalaisilla oli määräävin asema[19] ja kaupungissa asui paljon saksalaisia kauppiassukuja.
C. W. Gyldénin kartta Viipurista ja sen esikaupunkialueista vuodelta 1839.
Viipuri 1800-luvun puolivälissä teoksessa Finland framstäldt i teckningar
Viipurin on myös sanottu olleen suuriruhtinaskunnan kansainvälisin kaupunki: siellä asui suomenkielisten lisäksi venäjän-, ruotsin- ja saksankielisiä asukkaita.[20] Vuonna 1839 perustettiin Viipurin hovioikeus[20] Suomen kolmanneksi hovioikeudeksi.
Topelius kuvasi liikkuvuuteen tottunutta karjalaista kansaa:
»Matkustaminen ja kaupanteko ovat hänelle mieluisia, ja hän kulkee pitkiä matkoja omassa maassaan ja vie tavaroitaan Venäjälle asti – Pietariin. Siellä on karjalaisten alinomainen markkinapaikka. Siellä hän ansaitsee pienillä kivilläkin, ja yhtä helposti kuin raha on tullut, se taas meneekin.»
(Topelius, Maamme-kirja. (Engman, Suomi Venäjällä. Teoksessa Suomen kulttuurihistoria 2, s. 99))
Viipurissa oli vuonna 1906 kolme osuuskauppaa: Viipurin Työväen Osuuskauppa, Karjalan Työväen Osuuskauppa ja Osuusliike Ponnistus. Siellä toimi myös työväenyhdistys. Tuolloin Viipurin esikaupungeissa asui lähes yhtä paljon väestöä kuin itse kaupungissa, mutta ilman kaupungin mukavuuksia. Sen vuoksi esikaupunkien yhdistäminen kaupunkiin oli Viipurin työväenyhdistyksen polttavimpia kysymyksiä. Samana vuonna Pohjoismaiden Osakepankin pääkonttori siirtyi Viipurista Helsinkiin, mikä aiheutti viipurilaisissa raivoa ja vilkasta kirjoittelua paikallisissa lehdissä.[21]
Suomen tasavallan aika ja sotavuodet
Vuonna 1917 Suomi julistautui itsenäiseksi. Viipuri oli Suomen sisällissodassa ensin punaisten alueella; valkoiset valloittivat sen 29. huhtikuuta 1918. Maailmansotien välisenä aikana rakennettiin muun muassa Viipurin kirjasto.
Vuonna 1931 Viipurissa järjestettiin Herättäjäjuhlat.[22]
Ennen talvisotaa Viipuri oli Suomen neljänneksi suurin kaupunki Helsingin, Tampereen ja Turun jälkeen.[23] Viipuri oli asukasluvultaan Suomen suurimman läänin, Viipurin läänin, pääkaupunki.
Talvisodassa kaupunki vaurioitui pahoin. Vaikka puna-armeija ei saanut sitä vallattua, Moskovan rauhassa se jäi muun luovutetun Karjalan osana Neuvostoliitolle. Jatkosodassa Suomi valtasi Viipurin takaisin 1941 ja kunnosti pahoin tuhoutuneen kaupungin nopeasti asuinkelpoiseksi. Suomi menetti kaupungin jatkosodassa uudelleen 20. kesäkuuta 1944.[24]
Viipurin kuuluminen Neuvostoliiton alueeseen vahvistettiin uudestaan Moskovan välirauhansopimuksessa 19. syyskuuta 1944. Stalin oli jo Teheranin konferenssissa marraskuussa 1943 ilmoittanut vaativansa vuoden 1940 rajoja ja ettei hän suostunut edes keskustelemaan Churchillin ja Rooseveltin ehdotuksesta, että rauhanneuvottelujen helpottamiseksi Viipuri voitaisiin jättää Suomelle.[25]
Viipurin kaupunginosat 1930
Viipuri
Viborg
(ruotsiksi)
???????
Vyborg
(venäjäksi)
Wiborg/Wiburg
(saksaksi)
Entinen kunta – luovutettu Neuvostoliitolle
sijainti
MaakuntaKarjalan historiallinen maakunta
Kuntanumero929
PerustettuViipurin linna perustettu 1293,[1] kaupunkioikeudet 1403[2]
Lakkautettu1948
(luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Pinta-ala111,50 km² [26]
(12.3.1940)
– maa100,00 km²
– sisävesi11,50 km²
Väkiluku74 403 [23]
(31.12.1939)
– väestötiheys744,0 as./km²
Vuoden 1930 väestönlaskennassa Viipurin kaupungin rajojen sisällä olevia kaupunginosia olivat:[27]
Väestönlaskennassa olivat mukana myös eräät Viipurin kaupungin rajojen ulkopuolella sijaitsevat alueet. Niistä Viipurin maalaiskunnassa sijaitsivat:[27]
- Leppäsaari ynnä muita
- Pappila
- Hevossaari
- Huhtiala
Edellä mainittujen lisäksi Viipurin tietojen yhteydessä on mainittu myös Uuras, joka oli jakautuneena Viipurin maalaiskunnan, Vahvialan ja Johanneksen kuntien kesken.[27]
Kaupungin alueliitokset 1920- ja 1930-luvulla
Viipurin kaupunkiin tehtiin vuosien mittaan useita alueliitoksia. Esimerkiksi vuoden 1930 väestönlaskennan jälkeen tehdyissä aluejärjestelyissä vuonna 1932 Viipurin maalaiskunnasta siirrettiin Viipurin kaupunkiin 858 henkeä ja vuoden 1933 alueliitoksessa 11 271 henkeä. Uuras liitettiin osaksi Viipurin kaupunkia vuonna 1936. Seuraavassa on lueteltu Viipuriin tehtyjä alueliitoksia.
Vuonna 1924
Papulan, Huusniemen, Karjalan, Tiiliruukin, Kangasrannan, Kolikkoinmäen ja Talikkalan esikaupungit liitettiin Viipurin maalaiskunnasta Viipurin kaupunkiin.
Vuonna 1928
Kelkkalan, Liimatan ja Maaskolan esikaupungit liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin.
Vuonna 1932
Ravansaari, Kuurinsaari, Mentsinsaari, Suonionsaaren kylä ja osia Karppilan kylästä liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin.[28]
Uuraan satama-alue liitettiin Johanneksen kunnasta Viipurin kaupunkiin.[29]
Vuonna 1938
Osia Ykspään, Kärjen ja Karppilan kylistä liitettiin kaupungista takaisin maalaiskuntaan. Nämä alueet oli liitetty kaupunkiin vuosina 1932 ja 1933.[30] Toisaalta samana vuonna osia Suurperon ja Hämäläisen kylistä liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin.[30]
Viipuri Neuvostoliiton ja Venäjän osana
Jatkosodan jälkeen Viipuri jäi Neuvostoliitolle, joka asutti sen omilla asukkaillaan.[31][1]
Kaupungissa on vanhoja suomalaisia rakennuksia, joista osa on huonokuntoisia ja rapistuneita kuten Alvar Aallon suunnittelema kirjasto, jota tosin on nyttemmin restauroitu. Kaupungin sodanjälkeiseen luonteeseen on vaikuttanut rajan läheisyys. Asukkaina on paljon rajavirkailijoita ja teollisuustyöntekijöitä. Teollisuuslaitoksia Viipurissa toimii yli 20.lähde?
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev nimesi 25. maaliskuuta 2010 Viipurin ”sotilaskunnian kaupungiksi”. Venäjällä kaupunki voi saada tällaisen arvonimen, mikäli kaupungissa tai sen lähistöllä on ollut kovia taisteluita ja joissa venäläisen näkemyksen mukaan isänmaan puolustajat ovat osoittaneet urheutta, sitkeyttä ja yleistä sankaruutta.[32]
Väestö
Väestö ennen toista maailmansotaa
Seuraavassa taulukossa on esitetty Viipurin väkiluku eräinä vuosina. Vuosien 1930 ja 1939 luvut ovat ajankohdan 31.12. mukaiset ja perustusvat kirkonkirjoihin ja siviilirekisteriin merkittyyn väestöön. Vuosien 1850 ja 1860 sekä 1900 ja 1910 välillä Viipurin väkiluku laski, ja muina aikaväleinä se oli nousussa. Väkiluvun kasvuun vaikuttivat myös kaupunkiin Viipurin maalaiskunnasta tehdyt alueliitokset.
Vuosi1815[33]1840[33]1850[33]1860[33]1870[33]1880[33]1890[33]1900[33]1910[33]1920[33]1930[34]1939[34]
Väkiluku2 7464 7378 6185 42110 61914 05520 76332 31227 50830 07155 75074 403
Vuoden 1870 väestönlaskennan perusteella Viipurissa oli 13 466 asukasta (1.3.1870). Asukkaista suomenkielisiä oli 6 845 henkeä, ruotsinkielisiä 2 261, venäjänkielisiä 3 257, saksankielisiä 610 ja puolankielisiä 234.[35] Suomenkielisten osuus väestöstä oli siis 50,8 %, ruotsinkielisten 16,8 %, venäjänkielisten 24,2 %, saksankielisten 4,5 % ja puolankielisten 1,7 %.
Vuoden 1930 väestönlaskennassa Viipurin kaupungin hallinnollisella alueella oli 52 253 asukasta. Viipurin rajojen ulkopuolella sijainneissa, mutta väestönlaskennassa mukana olleissa osissa Viipurin maalaiskuntaa ja Uuraassa oli yhteensä 19 986 asukasta, joten koko väestönlaskenta-alueen väkiluku oli 72 239 henkeä.[27] Koko väestönlaskenta-alueen väestöstä suomenkielisiä oli 67 609, ruotsinkielisiä 2 103, venäjänkielisiä 1 807 ja saksankielisiä 439 asukasta.[36] Tämän perusteella suomenkielisiä oli 93,6 %, ruotsinkielisiä 2,9 %, venäjänkielisiä 2,5 % ja saksankielisiä 0,6 % väestönlaskenta-alueen asukkaista.
Sodan aikaiset väestönsiirrot
Talvisodan aikana, osittain jo sen edellä Viipurin koko väestö evakuoitiin muualle Suomeen. Välirauhan aikana tyhjentyneeseen kaupunkiin siirrettiin asukkaita muualta Neuvostoliitosta. Kun Suomi jatkosodassa valtasi Viipurin, osa sen entisistä asukkaista muutti sinne takaisin, mutta joutui jälleen poistumaan kaupungista, kun Neuvostoliitto vuonna 1944 valloitti sen uudestaan.
Väestö toisen maailmansodan jälkeen
Sodan jälkeen Viipurissa ei asunut suomalaista väestöä, vaan sinne siirrettiin asukkaita muualta Neuvostoliitosta. Ensimmäisessä toisen maailmansodan jälkeisessä Neuvostoliiton väestönlaskennassa vuonna 1959 Viipurin asukasluku oli pienempi kuin ennen sotia. Sotia edeltänyt väkiluku ylittyi vuoden 1979 väestönlaskentaan mennessä. Enimmillään Viipurissa oli asukkaita lähes 81 000 henkeä viimeisessä Neuvostoliiton ajan väestönlaskennassa. Vuoteen 2002 tultaessa kaupungin asukasluku oli hieman vähentynyt ja vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan se oli taas noussut lähes 80 000 henkeen.
Viipurin keskeisin nähtävyys on 1200-luvun lopulta peräisin oleva Viipurin linna. Kaupunkia on myös ainoana suomalaisena kaupunkina ympäröinyt kaupunginmuuri, joka purettiin 1800-luvulla. Muurista on jäänteenä keskiajan lopulta peräisin oleva niin sanottu Raatitorni ja hiukan myöhempää perua oleva Pyöreä torni eli Pässinlinna, joka on ollut ravintolakäytössä vuodesta 1923. Torkkeli Knuutinpojan torilla sijaitseva Viipurin vanha raatihuone on nykyään asumiskäytössä. Viipurin 700-vuotisjuhliin vuonna 1993 entisöitiin Torkkeli Knuutinpojan patsas, joka sijoitettiin alkuperäiselle paikalleen kaupunginmuseon eteen. Torilla sijaitsee myös vanha päävartiorakennus sekä Weckrothin kauppiassuvun vuonna 1989 tulipalossa pahoin vaurioitunut ja 2000-luvulla korjattu Weckrothin talo.lähde?
Monet Viipurin vanhan kaupungin rakennukset ovat nykyään huonokuntoisia.[48] Kaupungissa on säilynyt yli 200 suomalaista julkista ja asuinrakennusta. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä on Monrepos'n puisto, jota on 2000-luvulla hieman kunnostettu suomalaisten aloitteesta. Suomalaisen toisen maailmansodan jälkeen syntyneen sukupolven mieleen Monrepos'n puisto on jäänyt Aili Runteen sanoittamasta, Erik Lindströmin säveltämästä ja laulajatar Annikki Tähden tulkitsemasta ikivihreästä iskelmästä Muistatko Monrepos'n.lähde?
Viipurin taidemuseo on kunnostettu Eremitaašin sivutoimipisteeksi. Viipurin pääkatu on Leninin valtakatu (aiemmin Torkkelinkatu).lähde?
Huutokauppa
Myyjä
Huutokauppa
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.