Tuote on myyty käyttäjälle ahmasoja hintaan 8 €
Walk This Way - Aerosmithin tarina - 1.p.Like
Kuvaus
Like 2007 Kovakansi
1.painos
Ei merkintöjä
476 sivua + kuvaliittet
Aerosmith on yksi kaikkien aikojen sekopäisimmistä amerikkalaisista rockbändeistä. Kolmekymmenvuotisen uransa aikana se on noudattanut johdonmukaisesti mottoaan “Kaikki tekemisen arvoinen kannattaa vetää överiksi”, ja bändin jäsenten sokeus oman toimintansa syille ja seurauksille korottaa heidän järjettömyytensä ties kuinka monenteen potenssiin. Bändi on ottanut ilon irti kaikista rockjumaluuden lieveilmiöistä: menestyslevyjen tuomasta fanien palvonnasta, maailmankiertueista ja kiimaisista bändäreistä. Erityisesti Steven Tylerin loputtomien naissuhteiden lukumäärä jättää naissankareista myyttisimmätkin puremaan pölyä.
Aerosmithin vastuuttoman toiminnan repertoaariin kuuluivat myös raivoisat keskinäiset välienselvittelyt – sekä tietysti huumeet. Yhtyeen “Toxic Twinsinä” tunnetut keulakuvat Steven Tyler ja Joe Perry olivat erityisesti 70-80-luvulla varsinaisia käveleviä kemianlaboratorioita. Vuosikausien loputtomat heroiinihuuruilut ajoivat Aerosmithin hajoamisen partaalle. 90-luvulla henkitoreissaan rimpuileva bändi kuitenkin yllätti vierottautumalla huumeista ja kohoamalla jälleen hardrockin kärkikaartiin.
Päättömyydessä jopa Spinal Tapin nokittava Walk This Way antaa puheenvuoron Aerosmithin jäsenille ja bändin lähipiirille. Se luotaa bändin menneisyyttä ja nykyisyyttä ketään tai mitään säästämättä, ja juuri tinkimättömän rehellisyytensä vuoksi tämä tyhmyyden ylistys on kohonnut kulttimaineeseen.
“Kafka määritteli nykyajan järjen painajaiseksi, mutta Aerosmith on yrittänyt muuttaa 1900-luvun iltahämärän paukapäisyyden paratiisiksi. Hölmöytensä vuoksi Aerosmith tulee jäämään rockin historiaan.”
– Samuli Knuuti, Rumba
Osta heti
8 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.