Vihtori_K
Tämä käyttäjä on tunnistautunut.
Lue lisää
Pääasiassa kaikenlaista vanhaa ja ihanaa, oikein kohdellen arvosten rakkauvella.
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti →
Käyttäjällä ei ole tällä hetkellä kohteita myynnissä. Suljetut kohteet →
Käyttäjällä ei ole tällä hetkellä kohteita myynnissä. Suljetut kohteet →
:(
:(
Ostin risteilylahjakortti, mutta myyjä ei oli saatavilla. Jouduin peruuttamaan kaupan, koska en voi odottaa kun myyjä palaa reissusta. Minusta myyjän täytyy ilmoittaa tästä myytävässä kohteessa.
Vihtori_K: Huutaja halusi tuotteen samana päivänä kuin oli huutonsa tehnyt, vieläpä eri paikkaan kuin minkä noutopaikaksi olin ilmonnut. Ehdotin aikaa parin pvän päästä, mutta eipä käynyt enää, joten kaupan purku. Lopuksi huutaja antoi tietysti kostopalautteen.
:(
Kolmeen kertaan sovitut tapaamiset peruuntuivat tai muuttuivat myyjän toimesta joka kerta. Tästä koitui itselleni turhaa odottelua ja matkustelua kaupungin toiselle puolelle.
Vihtori_K: Matkalta paluu ja junailu ei sujunutkaan aikataulussa. Seuraavana päivänä tarjosin ilmaista postitusta, muttei kelvannut enää. Olen pahoillani!
:(
Kauppa sulkeutui 2.2.Toim.ehtoina matkahuolto tai nouto. Ostaja pyysi kotiinkuljetusta 10 e korvauksella (todellinen kustannus minulla olisi 50 e). Olisin vienyt ilmaiseksi koska olen pois 1.4.-31.8 (ilm. ostajalle helmikuussa). Vaan ei sopinut rouvalle
Vihtori_K: Kuten myyjä tietää, olin sairaana. En suosittele tätä myyjää.
:(
Voin ymmärtää, miksi tämä myyjä on saanut lukuisia negapalautteita??????????? Kannattaa ottaa huumorilla tämänkaltaiset kauppakumppanit. Hän ei vastannut puhelimeen ja antaa kaikille kostonegoja kaikille. Uskomaton kauppakumppani.
Vihtori_K: Huutaja ei löytänyt perille, eikä vastannut puhelimeen, soitin useita kertoja. Kerto myöhemmin, ettei vastaa outoihin numeroihin, koska voivat olla lehdenmyyjia. Tällä kertaa se oli tosin Huutonetin myyjä, joka soitteli ihmetellen, missä ostaja viipyy.
:(
Ostaja NÄKI ENSIN MATOT JA TEKI VASTA SITTEN OSTOPÄÄTÖKSEN ja nyt sain neutraalin palautteen, koska matot eivät miellytäkään ostajaa... Myös toisen huudon nouto viivästyi ja lisäksi hän teki siihen liittyen parit oharitkin. Erikoinen tapaus.
Vihtori_K: Myyjä vastaa, että TUOTTEIDEN KUVAUS VASTAA TODELLISUUTTA! Mattosi olivat TÄYNNÄ koirankarvaa. Itse olet erikoinen tapaus, kun annat maksaville asiakkaille kostopalautetta... hyvittelisit mieluummin.
:(
Ostaja NÄKI ENSIN MATOT JA TEKI VASTA SITTEN OSTOPÄÄTÖKSEN ja nyt sain neutraalin palautteen, koska matot eivät miellytäkään ostajaa... Myös toisen huudon nouto viivästyi ja lisäksi hän teki siihen liittyen parit oharitkin. Erikoinen tapaus.
Vihtori_K: Mattosi olivat TÄYNNÄ koirankarvaa, vaikkei niin sanomasi mukaan pitänyt olla. Lähdin toisesta kaupungista hakemaan tuotteitasi; matkustettuani toista tuntia ja maksettuani matkat ei paluu ilman huudettuja tavaroita tuntunut oikein järkevältä.
:(
Ostaja teki muutamat oharit noudon suhteen, ei ilmoittanut omaa puhelinnumeroaan eikä soittanut pyynnöistä ja lupauksista huolimatta. Tästä johtuen esim. odotin yhden illan turhaan kotona. Hyvin erikoinen tapaus.
Vihtori_K: Myyjä vastaa, että TUOTTEIDEN KUVAUS VASTAA TODELLISUUTTA! Mattosi olivat TÄYNNÄ koirankarvaa. Pöytä oli vaneria, ei puuta. Itse olet erikoinen tapaus, kun annat maksaville asiakkaille kostopalautetta..
:(
Lehden kuvauksessa mainitaan että keskisivut on pois. Jos ei osaa lukea tai on sokea ei kannata lehtiä huutaakaan
Vihtori_K: Kostopalaute - Miksihän useat myyjät täällä antavat kostopalautetteita asiakkaalleen? Mielestäni erittäin huonoa bisnestä .
:(
Vihtori_K: Niin, tarua oli tämän myyjän tuotekuvaus. Asiakkaana toivon ja vaadin myyjää perehtymään tuotteeseensa edes sen verran, ett osaa sanoa, onko se rikki vai ehjä. Kiitos.
:(
Tälle naiselle ei sopinut mikään aika tulla katsomaan huutamaansa tuotetta. Heräilee kuulemma sunnuntaina klo 11 aikaan ja muut ajatkaan eivät sopineet. Aiheutti minulle ikävän tilanteen, kun olisin tarvinnut rahat omiin ostoksiin. Mutta tännehän jäätte!
Myyjä: -
21.04.2009 16:53
Kohde: 102425819
Vihtori_K: Höpöhöpö. Liikennemerkkikin sen kertoo.
:(
Kauppa ei toteutunut, sillä huudetun tuotteen nouto ei useista yrityksistä huolimatta onnistunut. Myyjänä jäin pulaan, sillä tuotteen uudelleen myyntiin ei jäänyt aikaa eikä energiaa.
Vihtori_K: Pahoittelen kovasti vielä kerran sitä ettei muttoautomme sinä viikonloppuna ehtinytkään teidän suuntaan. Toivottavasti kymmenen euron hyvä tuoli sai kuitenkin kodin!