Leea Virtanen: TYTÖT, POJAT JA TYKKÄÄMINEN. Sid. 1972 WSOY

Leea Virtanen: TYTÖT, POJAT JA TYKKÄÄMINEN. 1972 WSOY. 272-sivuinen sidottu kirja, kansipaperissa takana joku pieni repeämä ja painuma, itse kirja täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Kirjassa on valokuvia (Museoviraston kuva-arkisto, Hannu Tarvainen, Leea Virtanen) ja kahden helsinkiläiskoulun kolmasluokkalaisten piirroksia.

Tytöt, pojat ja tykkääminen (1972) -kirjassa Leea Virtanen esittelee kouluikäisten lasten nykyperinnettä. Hän tarkastelee tyttöjen ja poikien keskinäisiä suhteita lapsuusiässä. Miksi tytöt ja pojat eristyvät omiksi ryhmikseen. Miksi kiusoitellaan, kielitään, tehdään tepposia, rymistetään vastapuolen leikit pahki. Liittykö tämä sukupuoliroolien omaksumiseen? Lukija löytää teoksesta omat tutut lapsuusmuistonsa, vaikka aineisto onkin kerätty nykypäivän koululaisten parista. Havainnot, muistelukset ja piirrokset, lasten avoimet, totiset, hilpeät ja humoristiset huomautukset antavat paljon ajattelemisen aihetta. Ne kertovat koulusta, toveri- ja pihapiiristä, jossa tytöt ja pojat kokevat erilaisuutensa monin tavoin. – Vanhemmille ja kasvattajille kirja on hauska ja aiheellinen tutustumisen kohde, se tuulettaa asenteita, opettaa ymmärtämään, hyväksymään.

"Kirsi ja Juha yhteen soppii,
huomenna viedään pussauskoppiin.
Sieltä kuuluu nix, nax,
niille syntyy neekerilaps."

Dosentti Leea Virtasen aikaisempi kouluikäisten lasten nykyperinnettä käsittelevä teos Antti pantti pakana (1970) sai ihastuneen vastaanoton. Aikalaisarvioita: "Riemukas, tärkeä, kallisarvoinen lastenperinteen kokoelma." – Suomen Kuvalehti  "Kirjan lukenut ei ehkä ole yhtä hanakasti torumassa noita itse asiassa riemastuttavasti yhteiskuntamme arvohierarkioita riepottavia kansakoulu-ikäisiämme, joiden kekseliäisyys tämän maailman vaikeuksien sietämiseksi (ja toki myös omaksi iloksi) on suorastaan verraton." – Helsingin Sanomat  

Leea Virtanen (1935 Lappee – 2002 Helsinki) toimi suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 1979 eläkkeelle siirtymiseensä vuonna 1994 saakka. Virtasen tärkeimpiin tutkimus-alueisiin kuuluivat suomalais-virolainen kansanperinne, lastenperinne, paranormaalit ilmiöt ja nykytarinat. Teoksia: Suomalais-virolainen arvoitussarja (1966; väitöskirja), Kalevalainen laulutapa Karjalassa (1968), Antti pantti pakana: Kouluikäisten nykyperinne (1970), Tytöt, pojat ja tykkääminen (1972), Kun kello pysähtyi: Tavallisen suomalaisen yliluonnolliset kokemukset (1974), Ujo piimä (1976, 1986), Onni yksillä: Kansanperinnettä ennen ja nyt (1978), Varastettu isoäiti: Kaupungin kansantarinoita (1987), Nykymagian käsikirja (1988), Suomalainen kansanperinne (1988), Kansanviisauden kirja (1991), Arjen uskomuksia: Punatukkaiset ovat intohimoisia (1994), Apua! Maksa ryömii: Nykyajan tarinoita ja huhuja (1996), Suomalaisen folkloren antologia (1998), Ellun kana ja Turusen pyssy: Kyllä kansa tietää (1999). Leea Virtanen - Merja Virtanen: Ujon piimän paluu (2000).